Pehmeät potkupuvut

Lauantaina puraisi ihana ompelukärpänen. Isi oli iltavuorossa, joten pienen jahkailun jälkeen päätin kysäistä mummolta olisiko hänellä joutoaikaa tulla viihdyttämään Inkaa. Onneksi oli! Jahkailin siksi, koska mietin onko kovin korrektia soittaa ja hälyyttää tulemaan paikalle nyt. Ei kyllä ollut ensimmäinen eikä taatusti viimeinenkään kerta... Mikä onni on asua samassa kaupungissa molempien isovanhempien kanssa!

Ompelukärpäsen puremana ajattelin ommella kaksi potkupukua. Hipelöin kangasvarastoani ja käsiini osui ihana vihreä metsäkangas, jota olen vaalinut pitkään. En jostain syystä ole uskaltanut kajota siihen, mutta nyt sen aika oli koittanut! Toiseksi kankaaksi valitsin tummanpuhuvan leijonakankaan, jossa on vekkuli yksityiskohta. Molemmat kankaat ovat ihanan pehmeää velouria. Edellisistä potkupuvuista viisastuneena osasin tehdä olkaimet siisteimmiksi. Käytin trikoovarastosta löytynyttä keltaista tähtitrikoota molempien potkupukujen vuorissa. Tarkemmin ottaen ompelin sitä vain puvun kaula-aukkoon ja henkseleihin. Metsäpotkupukuun ompelin tohveliosuudet sekä nilkkoihin kiristysrypytykset ja leijonapuvun lahkeisiin resorit.

Viheliäin vaihe potkupukujen viimeistelyssä oli neppareiden kiinnitys. Neppareissa on etu- ja takakappale ja ne hakataan vasaralla ja pienen välikappaleen avulla kiinni kankaaseen. Jostain syystä en saa joka kerta neppareiden etu- ja takakappaletta kohdakkain, joten joudun nyrhimään ne irti toisistaan ja siinä samassa saan kankaankin rikki. Neppareiden loputtua kesken vain toinen potkupuku sai kasvunvaraa henkseleihin.

En malttanut odottaa huomista päivänvaloa, jotta valokuvista olisi tullut edes hippusen kivempia. Lapsi siis ruokapöydälle, jonka päältä löytyy hämärän kodin valaisevin lamppu...

Ps. Potkupuvun alta löytyy Pingalen ompelemat kestovaipat!

Leijonapotkupuvun takapuolella on leijonan takapuoli!

Lauantaina puraisi ihana ompelukärpänen. Isi oli iltavuorossa, joten pienen jahkailun jälkeen päätin kysäistä mummolta olisiko hänellä joutoaikaa tulla viihdyttämään Inkaa. Onneksi oli! Jahkailin siksi, koska mietin onko kovin korrektia soittaa ja hälyyttää tulemaan paikalle nyt. Ei kyllä ollut ensimmäinen eikä taatusti viimeinenkään kerta... Mikä onni on asua samassa kaupungissa molempien isovanhempien kanssa!

Ompelukärpäsen puremana ajattelin ommella kaksi potkupukua. Hipelöin kangasvarastoani ja käsiini osui ihana vihreä metsäkangas, jota olen vaalinut pitkään. En jostain syystä ole uskaltanut kajota siihen, mutta nyt sen aika oli koittanut! Toiseksi kankaaksi valitsin tummanpuhuvan leijonakankaan, jossa on vekkuli yksityiskohta. Molemmat kankaat ovat ihanan pehmeää velouria. Edellisistä potkupuvuista viisastuneena osasin tehdä olkaimet siisteimmiksi. Käytin trikoovarastosta löytynyttä keltaista tähtitrikoota molempien potkupukujen vuorissa. Tarkemmin ottaen ompelin sitä vain puvun kaula-aukkoon ja henkseleihin. Metsäpotkupukuun ompelin tohveliosuudet sekä nilkkoihin kiristysrypytykset ja leijonapuvun lahkeisiin resorit.

Viheliäin vaihe potkupukujen viimeistelyssä oli neppareiden kiinnitys. Neppareissa on etu- ja takakappale ja ne hakataan vasaralla ja pienen välikappaleen avulla kiinni kankaaseen. Jostain syystä en saa joka kerta neppareiden etu- ja takakappaletta kohdakkain, joten joudun nyrhimään ne irti toisistaan ja siinä samassa saan kankaankin rikki. Neppareiden loputtua kesken vain toinen potkupuku sai kasvunvaraa henkseleihin.

En malttanut odottaa huomista päivänvaloa, jotta valokuvista olisi tullut edes hippusen kivempia. Lapsi siis ruokapöydälle, jonka päältä löytyy hämärän kodin valaisevin lamppu...

Ps. Potkupuvun alta löytyy Pingalen ompelemat kestovaipat!

Leijonapotkupuvun takapuolella on leijonan takapuoli!