Pages

Puuta korviin

Minulla on ollut pitkään projektina korjata kevään Malesian matkalta ostamani korvakorut. Niissä roikkuvat ihanat pyöreät ja littanat puukoristeet, mutta metalliosat ovat melko heppoista tavaraa. Käydessäni ostoskeskuksessa bongasin sattumalta Sinellin ja ajattelin vihdoin käydä ostamassa uudet koukut heppoisten tilalle.

No kävikin niin, että koukkujen löytämisen jälkeen silmäni hakeutuivat helmivalikoimaan, joka näytti herkulliselta kuin karkkikaupassa. Löysin puisia palloja ja rinkuloita ja ajattelin tehdä niistä itselleni uusia korviksia -nyt kun niitä koukkujakin oli. Asiantunteva myyjä tiesi kertoa, että tarvitsen korvakorujen tekoon myös korupiikkejä. Piikkejä tutkiessamme huomasimme, että ne holahtavat pallojen ja rinkuloiden reikien läpi. Piikkien toisessa päässä on kyllä pieni levennys, mutta ei tarpeeksi iso. Myyjä totesi minun siis tarvitsevan vielä pieniä helmiä "tukkeeksi".

Tarvikkeet olivat mainiot, mutta työkalut eivät. Kotoa löytyi pihdit korupuukkien vääntelyyn, mutta ne ovat hieman liian järeät pieneen näpertämiseen eikä niiden avulla saanut aikaan kovin sieviä renkaita. Pitäisi ilmeisesti metsästää vielä korupihdit.

Sain aikaiseksi kahdet uudet korvakorut, mutta en saanut korjattua Malesian korvakoruja...

No comments:

Post a Comment