(Vauva)ystävien tärkeys

Ystävät ovat olleet minulle aina tärkeitä. Toisia näkee useammin, jopa viikoittain, toisia harvemmin. Välissä saattaa olla jopa vuosia, mutta jälleennäkeminen on yleensä aina yhtä helppoa ja tuntuu, että olisi viimeksi eilen nähty. Töissä ollessani ystäviä tuli tavattua harvemmin. Oma työni on kolmivuorotyötä ja ystävien tapaamisen järjestäminen oli välillä haasteellista. Useimmat ystävistäni tekevät töitä virka-aikaan ja itselläni oli siis töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Monet sanoivatkin, että "Sä olet aina töissä", vaikka työtunteja on ihan yhtä paljon kuin muillakin, mutta eri aikaan vuorokaudesta. Itse asiassa vapaapäiviä mahtuu kolmeen viikkoon yksi enemmän kuin muilla pidempien (t)yövuorojen takia. Mutta toki muista tuntui, että olen aina töissä, koska vuoroissani ei ollut mitään logiikkaa tai ennalta-arvattavuutta ja myös yövuorojen jälkeinen nukkuminen vei oman aikansa.

Jäätyäni vuosi- ja äitiyslomalle on ollut ruhtinaallisesti aikaa tavata rakkaita ihmisiä, niin perheenjäseniä kuin ystäviä. Olen ottanut vapaasta ajasta kaiken irti ja viime kesä olikin paras aikuiskesä ikinä. Vauvan synnyttyä olen jatkanut "vapaasta" ajasta nauttimista, vaikka arkea rytmittää vauvan tarpeet. Ystävien ja perheenjäsenien tärkeys on mielestäni korostunut vauva-arjen alettua. Heiltä saama tuki on korvaamatonta ja ilman sitä olisin varmasti pulassa. Erityisesti vertaistuki on uudella elämän osa-alueella merkityksellistä. Ystävät, joilla on pieniä lapsia muistavat vielä vauva-arjen ja osaavat jakaa neuvoja niitä kysyttäessä. Myös isovanhempien tuki, ihastelu ja osallistuminen luo turvallisuutta ja itseluottamusta.

Vauvakavereiden merkitys varmasti korostuu ajan myötä. Vielä tällä hetkellä tyttäremme ei paljoa muista vauvoista välitä, mutta tuntuu hyvältä kasvattaa häntä tuttujen lasten ympäröimänä. Vauvakavereidemme ikäero on viidestä päivästä muutaman vuoteen. Puolen vuoden sisällä vauvakavereita tulee ainakin kaksi lisää, joten tyttäremme saa myös nuorempia ystäviä. Tilanne ilahduttaa myös minua, koska olin pitkään siinä uskossa, että olen ystäväpiiristä ainakin hetkeen viimeinen, joka saa/tekee lapsia. Jonkin ajan päästä olenkin siis jo konkari!

Tapaamme vauvakavereita viikoittain. Luonnollisesti heitä tulee tavattua nyt useammin, koska äitiystävät ovat kotona ja vapaa-aikaa riittää. Pyrin järjestämään tapaamiset niille päiville, kun kolmivuorotyötä tekevä isä on töissä. Edelleen myös töissä käyvät ystävät ovat aivan yhtä tärkeitä ja heidän kanssaan puheenaiheet ovat yleensä virkistävän erilaisia. Olen antanut itselleni haasteen. Jos joku kysyy mitä minulle kuuluu, en ala ensimmäisenä selittää miten vauva on syönyt, nukkunut, kakannut, hymyillyt, vaikka nehän niitä kuulumisia varmaan enimmäkseen tällä hetkellä on.

Ihanat taaperoystävät Sara ja Jooa kylässä. Tytär ilmaisee nälkäänsä.

Viisi päivää nuorempi Vilma.

Ystävät ovat olleet minulle aina tärkeitä. Toisia näkee useammin, jopa viikoittain, toisia harvemmin. Välissä saattaa olla jopa vuosia, mutta jälleennäkeminen on yleensä aina yhtä helppoa ja tuntuu, että olisi viimeksi eilen nähty. Töissä ollessani ystäviä tuli tavattua harvemmin. Oma työni on kolmivuorotyötä ja ystävien tapaamisen järjestäminen oli välillä haasteellista. Useimmat ystävistäni tekevät töitä virka-aikaan ja itselläni oli siis töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Monet sanoivatkin, että "Sä olet aina töissä", vaikka työtunteja on ihan yhtä paljon kuin muillakin, mutta eri aikaan vuorokaudesta. Itse asiassa vapaapäiviä mahtuu kolmeen viikkoon yksi enemmän kuin muilla pidempien (t)yövuorojen takia. Mutta toki muista tuntui, että olen aina töissä, koska vuoroissani ei ollut mitään logiikkaa tai ennalta-arvattavuutta ja myös yövuorojen jälkeinen nukkuminen vei oman aikansa.

Jäätyäni vuosi- ja äitiyslomalle on ollut ruhtinaallisesti aikaa tavata rakkaita ihmisiä, niin perheenjäseniä kuin ystäviä. Olen ottanut vapaasta ajasta kaiken irti ja viime kesä olikin paras aikuiskesä ikinä. Vauvan synnyttyä olen jatkanut "vapaasta" ajasta nauttimista, vaikka arkea rytmittää vauvan tarpeet. Ystävien ja perheenjäsenien tärkeys on mielestäni korostunut vauva-arjen alettua. Heiltä saama tuki on korvaamatonta ja ilman sitä olisin varmasti pulassa. Erityisesti vertaistuki on uudella elämän osa-alueella merkityksellistä. Ystävät, joilla on pieniä lapsia muistavat vielä vauva-arjen ja osaavat jakaa neuvoja niitä kysyttäessä. Myös isovanhempien tuki, ihastelu ja osallistuminen luo turvallisuutta ja itseluottamusta.

Vauvakavereiden merkitys varmasti korostuu ajan myötä. Vielä tällä hetkellä tyttäremme ei paljoa muista vauvoista välitä, mutta tuntuu hyvältä kasvattaa häntä tuttujen lasten ympäröimänä. Vauvakavereidemme ikäero on viidestä päivästä muutaman vuoteen. Puolen vuoden sisällä vauvakavereita tulee ainakin kaksi lisää, joten tyttäremme saa myös nuorempia ystäviä. Tilanne ilahduttaa myös minua, koska olin pitkään siinä uskossa, että olen ystäväpiiristä ainakin hetkeen viimeinen, joka saa/tekee lapsia. Jonkin ajan päästä olenkin siis jo konkari!

Tapaamme vauvakavereita viikoittain. Luonnollisesti heitä tulee tavattua nyt useammin, koska äitiystävät ovat kotona ja vapaa-aikaa riittää. Pyrin järjestämään tapaamiset niille päiville, kun kolmivuorotyötä tekevä isä on töissä. Edelleen myös töissä käyvät ystävät ovat aivan yhtä tärkeitä ja heidän kanssaan puheenaiheet ovat yleensä virkistävän erilaisia. Olen antanut itselleni haasteen. Jos joku kysyy mitä minulle kuuluu, en ala ensimmäisenä selittää miten vauva on syönyt, nukkunut, kakannut, hymyillyt, vaikka nehän niitä kuulumisia varmaan enimmäkseen tällä hetkellä on.

Ihanat taaperoystävät Sara ja Jooa kylässä. Tytär ilmaisee nälkäänsä.

Viisi päivää nuorempi Vilma.