Maalismatka Madeiralle

Vihdoin koitti kauan odotettu ja jo perinteeksi muodostunut maalismatka. Tällä kertaa kokoonpano oli täysin erilainen kuin aiemmilla matkoillamme. Kaksi edellistä maaliskuun matkaa suuntautuivat Aasiaan, mutta tänä vuonna suuntasimme Atlantilla sijaitsevalle Madeiran saarelle. Luonnollisesti Inka muutti perinteistä kokoonpanoamme, mutta tällä matkalla mukana olivat myös Inkan mummi ja ukki sekä täti poikaystävineen (eli isännän vanhemmat ja sisko). Seitsemän hengen porukka toimi hyvin, kun välillä vietimme aikaa myös itseksemme.

 

Luonnollisesti matkan kulkuun, ohjelmistoon ja rytmiin vaikutti Inkan mukana olo. Termi lapsen ehdoilla tuntuu minusta liian kärkevältä matkailuperiaatteelta. Itsestäni tuntui, että matkailimme kuten ennenkin, mutta otimme lapsen huomioon. Termit taitavat olla melko lähellä toisiaan, mutta ehto-sana tuntuu jotenkin negatiivisemmalta.

 

Inkalla ei ole (vielä?!) minuutintarkkaa päivärytmiä. Kotona ollessaankaan hänellä ei ole ruoka-aikoja tai uniaikoja, lähinnä ruokarytmi, josta joustetaan tarpeen tullen. Matkalla yritettiin pitää kiinni ruokarytmistä, mutta päiväunia Inka veteli ihan milloin vain hänelle sopi. Yöunetkin tulivat ajallaan samanlaisine heräämisineen kuin kotona. Kaikenkaikkiaan Inka sopeutui viikon reissulla loistavasti kaikkiin muutoksiin ja oli yhtä tyytyväinen hengailija kuin normaalisti.

 

Lensimme Madeiralle Lissabonin kautta. Mennessä aikaa lentojen välissä oli sopivasti vähän yli tunti, mutta kotimatkalla jouduimme odottelemaan nelisen tuntia. Noh, ei pahimmasta päästä, mutta kotiin olisi aina kiva päästä sukkelasti. Neljästä lennosta kolme sujui uskomattoman helposti, mutta viimeinen pätkä Lissabonista Helsinkiin oli haastavin. Aikaisemmat lennot Inka nukkui suurimmaksi osaksi ja onneksemme jokaiselle lennolle viereemme oli jätetty sylilapselle ylimääräinen penkki. Viimeinen lento ajoittui "sopivasti" myöhäiselle illalle, joten olin kuvitellut neidin vetävän sikeitä koko matkan. Toisin kävi. Hän nukahti noin sata kertaa syliin ja penkille, mutta joka kerta joku sai hänet hereille ja itkemään. Vaikka itkua kesti yhteensä varmaan viisi minuuttia, tuntui se vähintään triplasti pidemmältä ajalta niin pienessä tilassa ja niin ison ihmismäärän keskellä. Lopulta Inka nukahti keskellämme olleelle penkille eikä herännyt, vaikka hänet nostettiin syliin ja asenneltiin turvavöitä edestakas laskeutumisen ajaksi.

 

Mutta sinne Madeiralle! Monille tulee Madeirasta puhuttaessa ensimmäisenä mieleen levadat ja niiden äärellä kulkevat kävelypolut. Levadareitit kulkevat vuoristossa upeissa maisemissa ja kävely niitä pitkin houkutteli. En kuitenkaan jaksanut nähdä niin paljon vaivaa varusteiden, reittiselvityksien ja maidonpumppausten kanssa, että olisin lähtenyt muiden matkaan. Toki Inkan olisi voinut kietoa mukaan, mutta katsoimme isännän kanssa helpommaksi jättää kyseinen kokemus väliin. Levadat tuskin katoavat...

 

Jokaisella ulkomaanmatkallani yksi lähestulkoon pakkomielle on ollut päästä näkemään kaupunki jostain korkealta. Toteutuneeseen ohjelmistoomme kuului cable car -ajelu ylös vuoristoon. Köysiradan kopista näkyi upeasti pääkaupunki Funchal ja sen valko-oranssit talot. Vaikka korkeat paikat saavat vatsani kääntymään ylösalaisin, on korkealle päästävä näkemään kaupunki kokonaisuudessaan yhdellä silmäyksellä.

 

 

 

Korkeuksiin pääsimme myös muualla vuoristossa. Vuokrasimme nuorison kesken auton kahdeksi päiväksi ja ajelimme saarta ympäri. Sää autonvuokrauspäivinä ei ollut kovin otollinen maisemien katseluun. Oli todella pilvistä/sumuista ja sateista, joten näkyvyys korkealla oli paikoitellen todella huono. Suurta hupia saimme silti käydessämme saaren kuuluisalla näköalatasanteella (Cabo Girão), jolta on 580 metrin pudotus mereen. Pilvetön maisema näyttää hieman erilaiselta.

 

 

Veimme nuorenparin erään levadareitin alkupäähän ja haimme heidät 11 kilometrin päästä. Tosin oma autoreittimme oli moninkertainen mutkikkaiden teiden ansiosta. Inka kulki mukana vuokratussa turvakaukalossaan ja nukkui suurimman osan ajomatkoista. Inka ruokaili muiden kanssa samaan aikaan paikallisissa ravintoloissa omilla eväillään. Pari kertaa ajon aikana imetin turvakaukalossa istuvaa lasta istuessani itse hänen vieressään. Molemmat olimme turvavöissä ja asento oli maailman epäergonomisin, mutta lapsi oli tyytyväinen!

 

Vaipanvaihtoa auton takakontissa.

Saaren pohjoisrannalla.

Kävimme opastetulla kierroksella São Vicenten laavaluolissa. Luolat ovat syntyneet tulivuorenpurkauksien yhteydessä ja ne olivat todella vaikuttavia. Kahdeksan euroa maksaneeseen esittelyyn kuului puolisen tuntia kestänyt kierros luolassa, tutustumista tulivuorien syntyyn näyttelytilassa, "hissimatka" maapallon kuumaan ytimeen sekä 3D-elokuva Madeiran saaren synnystä tulivuoren purkauksesta miljoonia vuosia sitten.



São Vicenten laavaluola.

 

Tarkoituksenamme oli mennä tutustumaan saareen mereltä käsin Santa Maria -laivalle, mutta "vapaille" päiville osui niin kurjat kelit, ettei laivalla olosta olisi tullut mitään. Olisi ollut upeaa nähdä saaren rantaviivaa myös toisesta näkövinkkelistä.

 

 

Reissumme aikana saimme kokea säitä laidasta laitaan. Alkuviikosta oli aurinkoista, mutta tuulista. Viikon keskivaiheilla oli pilvistä ja ajoittain satoi. Sää vaihteli suuresti saman päivän aikana ja varsinkin eri puolilla saarta saattoi olla ihan eri sää. Viimeisenä päivänä aurinko lämmitti jopa kuumasti!

Inkan varusteista mainitakseni meillä oli mukana Emma-merkkiset matkarattaat, jotka olimme ostaneet kolmellakympillä vaunukauppojen ohessa. Rattaat kaivettiin ensimmäistä kertaa esille pari viikkoa ennen reissua, jotta tyttö tottuisi erilaiseen menopeliin. Kotona Inka nukkuikin niissä muutamat sisäpäikkärit ja otti ne heti omikseen. Madeiralla tiet ovat todella hyvässä kunnossa, joten rattaat olivat käytössä päivittäin. Mukana oli myös rintareppu ja kantoliina, jotka olivat myös käytössä, muun muassa laavaluolassa ja cable car -retkellä. Ykkösjuttu oli siskoltani saama kankainen matkasyöttötuoli, jonka saa viritettyä tuolinkarmille. Ainoa miinuspuoli oli, että tuolin selkänojan piti olla tietynlainen, jotta systeemi istuu karmille. Esimerkiksi hotellihuoneemme tuoleissa oli liian leveät selkänojat ja joskus kasasimme vaatteita Inkan pepun alle, jos selkänoja oli liian korkea ja syöttötuoli jäi liian ylös. Useimmiten kangas kuitenkin istui hyvin ja Inka istui siinä tyytyväisenä muiden seurassa.

"Syöttötuoli" mahtui kätevään pikkupussukkaansa.

Rattaiden oiva apuväline on aurinkovarjo (kiitos vinkistä T!). Omistamamme
versio oli jo niin lötköä kamaa, että varjo piti virittää mun kaulahuivilla kiinni...
Huivi toi myös tyylikästä lisäsuojaa!

 

Otimme kotoa mukaan kertisvaippoja muutamaksi päiväksi ja loput ostimme paikanpäältä. Luin Lapsiperheen matkakäsikirjasta, että ulkomailla vaipat ovat monesti hajustettuja. Yritimme löytää sensitive-vaippoja, mutta marketista löytyi vain väärää kokoa. Onneksi Inka ei ole herkkäihoinen, joten ostimme sopivia vaippoja, jotka tosiaan tuoksuivat kummalliselle. Iho ei onneksi sanonut mitään. Ruokapurkkeja otimme Suomesta muutamaksi päiväksi. Jos olisin tiennyt, että lähimarketista saa vain yhtä ja samaa lihakasvisruokaa, olisin napannut Suomesta mukaan purkkeja enemmän. Myöhemmin tajusimme, että ulkomailla lasten purkkiruokia myydään usein apteekeissa, mutta lähimarketin nelikuisille (!) tarkoitettu kanakasvismössö upposi joka kerta niin hyvin, ettei lähdetty apteekkiin. Pakkasin mukaan kotona valmiiksi hienonnettuja kaura- ja ruishiutaleita, joista sai keitettyä aamu- ja iltapuurot hotellilla. Itkuhälytin kannettiin mukaan lähes turhaan, sitä käytettiin kerran. Paluulennoille tajusin ottaa patterit irti toisesta hälyttimestä, koska menomatkalla lentokentän laukkuhihnalla pyöri tuuttaava matkalaukku...

 

Kasvislasagne ja mustekalarisotto. Kukaan ei varmaan arvaa kumpi söi kumman?

Reissu oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut. Aurinkoisia päiviä olisin suonut pari lisää, mutta eipä siellä palella tarvinnut! Aurinkoa onneksi piisaa täällä koto-Suomessa, joten kotiin oli hyvä tulla. Uudet ihanat villasukat odotti pöydällä, piha oli kolattu aivan viimeisen päälle ja postit säntillisissä ja lajitelluissa pinoissa, kiitos! Nyt remontoimaan Inkan huonetta, kun isyyslomaakin on vielä jäljellä.

Vihdoin koitti kauan odotettu ja jo perinteeksi muodostunut maalismatka. Tällä kertaa kokoonpano oli täysin erilainen kuin aiemmilla matkoillamme. Kaksi edellistä maaliskuun matkaa suuntautuivat Aasiaan, mutta tänä vuonna suuntasimme Atlantilla sijaitsevalle Madeiran saarelle. Luonnollisesti Inka muutti perinteistä kokoonpanoamme, mutta tällä matkalla mukana olivat myös Inkan mummi ja ukki sekä täti poikaystävineen (eli isännän vanhemmat ja sisko). Seitsemän hengen porukka toimi hyvin, kun välillä vietimme aikaa myös itseksemme.

 

Luonnollisesti matkan kulkuun, ohjelmistoon ja rytmiin vaikutti Inkan mukana olo. Termi lapsen ehdoilla tuntuu minusta liian kärkevältä matkailuperiaatteelta. Itsestäni tuntui, että matkailimme kuten ennenkin, mutta otimme lapsen huomioon. Termit taitavat olla melko lähellä toisiaan, mutta ehto-sana tuntuu jotenkin negatiivisemmalta.

 

Inkalla ei ole (vielä?!) minuutintarkkaa päivärytmiä. Kotona ollessaankaan hänellä ei ole ruoka-aikoja tai uniaikoja, lähinnä ruokarytmi, josta joustetaan tarpeen tullen. Matkalla yritettiin pitää kiinni ruokarytmistä, mutta päiväunia Inka veteli ihan milloin vain hänelle sopi. Yöunetkin tulivat ajallaan samanlaisine heräämisineen kuin kotona. Kaikenkaikkiaan Inka sopeutui viikon reissulla loistavasti kaikkiin muutoksiin ja oli yhtä tyytyväinen hengailija kuin normaalisti.

 

Lensimme Madeiralle Lissabonin kautta. Mennessä aikaa lentojen välissä oli sopivasti vähän yli tunti, mutta kotimatkalla jouduimme odottelemaan nelisen tuntia. Noh, ei pahimmasta päästä, mutta kotiin olisi aina kiva päästä sukkelasti. Neljästä lennosta kolme sujui uskomattoman helposti, mutta viimeinen pätkä Lissabonista Helsinkiin oli haastavin. Aikaisemmat lennot Inka nukkui suurimmaksi osaksi ja onneksemme jokaiselle lennolle viereemme oli jätetty sylilapselle ylimääräinen penkki. Viimeinen lento ajoittui "sopivasti" myöhäiselle illalle, joten olin kuvitellut neidin vetävän sikeitä koko matkan. Toisin kävi. Hän nukahti noin sata kertaa syliin ja penkille, mutta joka kerta joku sai hänet hereille ja itkemään. Vaikka itkua kesti yhteensä varmaan viisi minuuttia, tuntui se vähintään triplasti pidemmältä ajalta niin pienessä tilassa ja niin ison ihmismäärän keskellä. Lopulta Inka nukahti keskellämme olleelle penkille eikä herännyt, vaikka hänet nostettiin syliin ja asenneltiin turvavöitä edestakas laskeutumisen ajaksi.

 

Mutta sinne Madeiralle! Monille tulee Madeirasta puhuttaessa ensimmäisenä mieleen levadat ja niiden äärellä kulkevat kävelypolut. Levadareitit kulkevat vuoristossa upeissa maisemissa ja kävely niitä pitkin houkutteli. En kuitenkaan jaksanut nähdä niin paljon vaivaa varusteiden, reittiselvityksien ja maidonpumppausten kanssa, että olisin lähtenyt muiden matkaan. Toki Inkan olisi voinut kietoa mukaan, mutta katsoimme isännän kanssa helpommaksi jättää kyseinen kokemus väliin. Levadat tuskin katoavat...

 

Jokaisella ulkomaanmatkallani yksi lähestulkoon pakkomielle on ollut päästä näkemään kaupunki jostain korkealta. Toteutuneeseen ohjelmistoomme kuului cable car -ajelu ylös vuoristoon. Köysiradan kopista näkyi upeasti pääkaupunki Funchal ja sen valko-oranssit talot. Vaikka korkeat paikat saavat vatsani kääntymään ylösalaisin, on korkealle päästävä näkemään kaupunki kokonaisuudessaan yhdellä silmäyksellä.

 

 

 

Korkeuksiin pääsimme myös muualla vuoristossa. Vuokrasimme nuorison kesken auton kahdeksi päiväksi ja ajelimme saarta ympäri. Sää autonvuokrauspäivinä ei ollut kovin otollinen maisemien katseluun. Oli todella pilvistä/sumuista ja sateista, joten näkyvyys korkealla oli paikoitellen todella huono. Suurta hupia saimme silti käydessämme saaren kuuluisalla näköalatasanteella (Cabo Girão), jolta on 580 metrin pudotus mereen. Pilvetön maisema näyttää hieman erilaiselta.

 

 

Veimme nuorenparin erään levadareitin alkupäähän ja haimme heidät 11 kilometrin päästä. Tosin oma autoreittimme oli moninkertainen mutkikkaiden teiden ansiosta. Inka kulki mukana vuokratussa turvakaukalossaan ja nukkui suurimman osan ajomatkoista. Inka ruokaili muiden kanssa samaan aikaan paikallisissa ravintoloissa omilla eväillään. Pari kertaa ajon aikana imetin turvakaukalossa istuvaa lasta istuessani itse hänen vieressään. Molemmat olimme turvavöissä ja asento oli maailman epäergonomisin, mutta lapsi oli tyytyväinen!

 

Vaipanvaihtoa auton takakontissa.

Saaren pohjoisrannalla.

Kävimme opastetulla kierroksella São Vicenten laavaluolissa. Luolat ovat syntyneet tulivuorenpurkauksien yhteydessä ja ne olivat todella vaikuttavia. Kahdeksan euroa maksaneeseen esittelyyn kuului puolisen tuntia kestänyt kierros luolassa, tutustumista tulivuorien syntyyn näyttelytilassa, "hissimatka" maapallon kuumaan ytimeen sekä 3D-elokuva Madeiran saaren synnystä tulivuoren purkauksesta miljoonia vuosia sitten.



São Vicenten laavaluola.

 

Tarkoituksenamme oli mennä tutustumaan saareen mereltä käsin Santa Maria -laivalle, mutta "vapaille" päiville osui niin kurjat kelit, ettei laivalla olosta olisi tullut mitään. Olisi ollut upeaa nähdä saaren rantaviivaa myös toisesta näkövinkkelistä.

 

 

Reissumme aikana saimme kokea säitä laidasta laitaan. Alkuviikosta oli aurinkoista, mutta tuulista. Viikon keskivaiheilla oli pilvistä ja ajoittain satoi. Sää vaihteli suuresti saman päivän aikana ja varsinkin eri puolilla saarta saattoi olla ihan eri sää. Viimeisenä päivänä aurinko lämmitti jopa kuumasti!

Inkan varusteista mainitakseni meillä oli mukana Emma-merkkiset matkarattaat, jotka olimme ostaneet kolmellakympillä vaunukauppojen ohessa. Rattaat kaivettiin ensimmäistä kertaa esille pari viikkoa ennen reissua, jotta tyttö tottuisi erilaiseen menopeliin. Kotona Inka nukkuikin niissä muutamat sisäpäikkärit ja otti ne heti omikseen. Madeiralla tiet ovat todella hyvässä kunnossa, joten rattaat olivat käytössä päivittäin. Mukana oli myös rintareppu ja kantoliina, jotka olivat myös käytössä, muun muassa laavaluolassa ja cable car -retkellä. Ykkösjuttu oli siskoltani saama kankainen matkasyöttötuoli, jonka saa viritettyä tuolinkarmille. Ainoa miinuspuoli oli, että tuolin selkänojan piti olla tietynlainen, jotta systeemi istuu karmille. Esimerkiksi hotellihuoneemme tuoleissa oli liian leveät selkänojat ja joskus kasasimme vaatteita Inkan pepun alle, jos selkänoja oli liian korkea ja syöttötuoli jäi liian ylös. Useimmiten kangas kuitenkin istui hyvin ja Inka istui siinä tyytyväisenä muiden seurassa.

"Syöttötuoli" mahtui kätevään pikkupussukkaansa.

Rattaiden oiva apuväline on aurinkovarjo (kiitos vinkistä T!). Omistamamme
versio oli jo niin lötköä kamaa, että varjo piti virittää mun kaulahuivilla kiinni...
Huivi toi myös tyylikästä lisäsuojaa!

 

Otimme kotoa mukaan kertisvaippoja muutamaksi päiväksi ja loput ostimme paikanpäältä. Luin Lapsiperheen matkakäsikirjasta, että ulkomailla vaipat ovat monesti hajustettuja. Yritimme löytää sensitive-vaippoja, mutta marketista löytyi vain väärää kokoa. Onneksi Inka ei ole herkkäihoinen, joten ostimme sopivia vaippoja, jotka tosiaan tuoksuivat kummalliselle. Iho ei onneksi sanonut mitään. Ruokapurkkeja otimme Suomesta muutamaksi päiväksi. Jos olisin tiennyt, että lähimarketista saa vain yhtä ja samaa lihakasvisruokaa, olisin napannut Suomesta mukaan purkkeja enemmän. Myöhemmin tajusimme, että ulkomailla lasten purkkiruokia myydään usein apteekeissa, mutta lähimarketin nelikuisille (!) tarkoitettu kanakasvismössö upposi joka kerta niin hyvin, ettei lähdetty apteekkiin. Pakkasin mukaan kotona valmiiksi hienonnettuja kaura- ja ruishiutaleita, joista sai keitettyä aamu- ja iltapuurot hotellilla. Itkuhälytin kannettiin mukaan lähes turhaan, sitä käytettiin kerran. Paluulennoille tajusin ottaa patterit irti toisesta hälyttimestä, koska menomatkalla lentokentän laukkuhihnalla pyöri tuuttaava matkalaukku...

 

Kasvislasagne ja mustekalarisotto. Kukaan ei varmaan arvaa kumpi söi kumman?

Reissu oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut. Aurinkoisia päiviä olisin suonut pari lisää, mutta eipä siellä palella tarvinnut! Aurinkoa onneksi piisaa täällä koto-Suomessa, joten kotiin oli hyvä tulla. Uudet ihanat villasukat odotti pöydällä, piha oli kolattu aivan viimeisen päälle ja postit säntillisissä ja lajitelluissa pinoissa, kiitos! Nyt remontoimaan Inkan huonetta, kun isyyslomaakin on vielä jäljellä.