Yhdeksäs kuukausi

Tyttäremme täytti viisi ja puoli tuntia sitten yhdeksän kuukautta. Inka on oppinut uusia taitoja, temppuja ja vinkeitä, jotka vuorotellen naurattavat ja huolestuttavat, mutta pääasiassa saavat vanhemmat ylpeiksi. Inka treenasi pitkään konttaamista, mutta liukkaiden lattioidemme vuoksi hän tyytyi vauhdikkaaseen ryömimiseen tai pikemminkin itsensä raahaamiseen. Matoilla konttiminen onnistui, mutta kotoamme kun ei niitä löydy niin eteenpäin pääsi kätevästi maha maassa.

 

Ilmojen lämmettyä olemme olleet enemmän omalla pihalla ja nurmikolla konttaaminen onnistuu myös! Inka näytti saavan oikein ahaa-elämyksen, kun tajusi pääsevänsä konttaamalla kunnolla eteenpäin. Nykyään hän ei muuta teekään, kun konttailee ympäriinsä, myös sisällä! Hän kantaa usein suussaan jotain lelua, mieluiten omaa turkoosia tossuaan. Pieni näyttää olevan niin tohkeissaan uudesta taidostaan. Hän myös nousee seisomaan tukea vasten, hoitolaukku näyttää olevan tukiesineistä suosiossa, samoin sohva ja äidin lahkeet. Seisominen on kyllä todella huteraa ja yksi huolestumisen aiheista... Useimmiten seisominen päätyy melko hallitsemattomaan pyllähdykseen.

 

Tässä välissä mainittakoon, että naapuriin rakennetaan taloa ja näyttäisi/kuuluisi olevan paalutus käynnissä! Inka nukkuu terassilla ja itkuhälytin reagoi vain paalutusääneen.. Neiti näyttää olevan syvässä unessa. Kävin äsken laittamassa hänelle kuulosuojaimet eikä hän herännyt siihenkään. Järkyttävän ärsyttävä meteli!

 

Kirjoitin pari viikkoa sitten yöimetyksen lopettamisesta. Se oli ehdottomasti paras päätös pitkään aikaan! Kanniskelimme ja hyssyttelimme rintaa hamuavaa ja parkuvaa neitiä muistaakseni vajaa viikko ja sitten hän hoksasi öiden idean: silloin nukutaan! Nyt hän on nukkunut pitkiä yöunia ainakin viikon ja minä alan olla taas oma (ihana) itseni! Viime yönä Inka hemmotteli äitiään kymmenen tunnin yöunilla, joista minäkin nukuin yhdeksän. Inka on myös alkanut osoittaa väsymyksen merkkejä aikaisemmin. Ennen hän saattoi mennä yöunille kymmenen ja kahdentoista välillä, mutta eilen hän nukahti yhdeksältä. Uskon myös ulkoilmassa touhuamisen vaikuttavan hyviin yöuniin. Inka nukkuu koko yön omassa pinnasängyssään, joka ainakin toistaiseksi sijaitsee meidän makuuhuoneessamme.

 

Neuvolassa arveltiin, että Inka luultavasti ottaa "yöllä menetetyn" maidon päivällä takaisin ja niin tuntuu käyneen. Hän vaatii maitoa vahvemmin kuin ennen ja melko pian syönnin jälkeen. Ennen saattoi mennä pitkään ennen kuin itse muistin antaa jälkkärimaidot. Välipalamaidot maistuvat myös hyvin.

 

Eilen olimme jälleen ylimääräisellä neuvolakäynnillä. Vieläkään Inka ei päässyt seiskasarjaan: pituutta oli sentti enemmän kuin viimeksi eli 69 senttiä ja painoa edelleen alle seitsemän kiloa. Neuvolan lääkäri oli määrännyt Inkan keliakiakokeisiin ja kävimme Peijaksessa verikokeissa monta viikkoa sitten. Tulokset olivat viitearvoissa eli ei neidillä mikään keliakia ole. Tosin minkäänlaisia oireitakaan ei ole ollut... Neuvolassa todettiin jälleen Inkan nyt vain olevan siro ja pienikokoinen. Syytä huoleen ei siis ole. En kyllä ole osannutkaan olla huolissani. Parempi olla tyytyväinen hyvästä järjestelmästä ja tarkasta seurannasta. Heinäkuun alussa mennään mittauksille taas, varmuuden vuoksi...

 

Neuvolan jälkeen jäimme ensimmäistä kertaa neuvolan vieressä sijaitsevaan asukaspuistoon. Inka nautti keinumisesta ja hiekkalaatikolla istumisesta. Neljä-viisivuotias poika ajeli puiston pyörällä ympäriinsä ja kertoi minun olevan rosvo. Hän tuli laittamaan minulle mielikuvituskäsiraudat käsiini: "Tsik tsik, sä et voi nyt antaa vauhtia tolle!" Mua vähän hihitytti.

 

Inka oli ensimmäistä kertaa yökylässä viikko sitten! Isäntä oli illan töissä ja minulla oli aikeita mennä ystäväni 30-vuotisbileisiin. Inkan oli aluksi tarkoitus jäädä kotiin hoidettavaksi, mutta lapsenvahtien pyörämatka venyi arvioitua pidemmäksi, joten päätin viedä Inkan mummolaan, jotta ehdin olemaan juhlissakin. Mummo ja pappa ovat tottuneita Inkan kaitsijoita, joten sinne pystyin vain heittämään Inkan heille kasseineen päivineen. Toisessa tapauksessa ohjaus, selostus ja tavaroiden näyttäminen olisi vienyt liikaa bailausaikaa... Juhliin menin tosin autolla ja olin kotona ennen puolta yötä. Tuntui vähän kummalliselta olla kotona ilman Inkaa, illalla ei tarvinnut hissutella ja sai kolistella ihan rauhassa.

 

Pienen pieni omatunto myös kaihersi, koska tuntui, että olin vienyt Inkan yöhoitoon turhaan. Enhän minä ollut edes nauttinut haaveilemaani kylmää valkoviiniä ja tulin itse kotiin yöksi. Aamulla heräsin puoli yhdeksältä aivan hädässä, että nyt se likka itkee mummolassa, kun en ollut pakannut maitoa tarpeeksi ja just nyt sillä on kauhea jano ja kauhea ikävä äitiään ja pakko lähteä nyt ja missä on vaatteet eiku kännykkä voi ei se itkee ihan varmasti siellä nyt voi eiii! Tekstasin äidilleni, että puen päälle ja lähden tulemaan. Isäni soitti takaisin, että mene rauhassa takaisin nukkumaan, siellä he vasta aamupuuroa nauttivat ja maito oli lämpenemässä... Huhh!

 

Inka oli nukkunut mummolassa(kin) koko yön heräämättä! Mummo oli pedannut hienon pedin seinän, kirstun ja lipaston väliin, mutta neiti ei ollut siinä suostunut nukkumaan. Sen sijaan sänkypaikka omissa matkarattaissa kelpasi mainiosti. Aamulla neiti oli niissä inahtanut ja mummo oli nostanut neidin vielä viereensä jatkamaan unia... Tällä hetkellä harkinnassa on matkasängyn hankkiminen ja maidonkorvikkeeseen tutustuminen. Taitaa mummo ja pappa saada toistekin pienen yökyläilijän!

 

Inka mummolassa keinumassa.

 

Pistorasiat odottavat suojuksia...

 

Tadaa!

 

Nyt syntymästä on kulunut jo yhdeksän kuukautta ja yhdeksän tuntia... Pätkissä kirjoitellaan, kun tarinan rakasta päähenkilöä on palveltava. Hän heräsi uniltaan, söi ja tällä hetkellä tohottaa eteisessä kengännauhojen kanssa. Taidamme pukea päälle ja mennä ihmettelemään mitä pihanurmelta löytyy. Toivottavasti naapuritontin paaluttajat eivät nakuta koko päivää...

Tyttäremme täytti viisi ja puoli tuntia sitten yhdeksän kuukautta. Inka on oppinut uusia taitoja, temppuja ja vinkeitä, jotka vuorotellen naurattavat ja huolestuttavat, mutta pääasiassa saavat vanhemmat ylpeiksi. Inka treenasi pitkään konttaamista, mutta liukkaiden lattioidemme vuoksi hän tyytyi vauhdikkaaseen ryömimiseen tai pikemminkin itsensä raahaamiseen. Matoilla konttiminen onnistui, mutta kotoamme kun ei niitä löydy niin eteenpäin pääsi kätevästi maha maassa.

 

Ilmojen lämmettyä olemme olleet enemmän omalla pihalla ja nurmikolla konttaaminen onnistuu myös! Inka näytti saavan oikein ahaa-elämyksen, kun tajusi pääsevänsä konttaamalla kunnolla eteenpäin. Nykyään hän ei muuta teekään, kun konttailee ympäriinsä, myös sisällä! Hän kantaa usein suussaan jotain lelua, mieluiten omaa turkoosia tossuaan. Pieni näyttää olevan niin tohkeissaan uudesta taidostaan. Hän myös nousee seisomaan tukea vasten, hoitolaukku näyttää olevan tukiesineistä suosiossa, samoin sohva ja äidin lahkeet. Seisominen on kyllä todella huteraa ja yksi huolestumisen aiheista... Useimmiten seisominen päätyy melko hallitsemattomaan pyllähdykseen.

 

Tässä välissä mainittakoon, että naapuriin rakennetaan taloa ja näyttäisi/kuuluisi olevan paalutus käynnissä! Inka nukkuu terassilla ja itkuhälytin reagoi vain paalutusääneen.. Neiti näyttää olevan syvässä unessa. Kävin äsken laittamassa hänelle kuulosuojaimet eikä hän herännyt siihenkään. Järkyttävän ärsyttävä meteli!

 

Kirjoitin pari viikkoa sitten yöimetyksen lopettamisesta. Se oli ehdottomasti paras päätös pitkään aikaan! Kanniskelimme ja hyssyttelimme rintaa hamuavaa ja parkuvaa neitiä muistaakseni vajaa viikko ja sitten hän hoksasi öiden idean: silloin nukutaan! Nyt hän on nukkunut pitkiä yöunia ainakin viikon ja minä alan olla taas oma (ihana) itseni! Viime yönä Inka hemmotteli äitiään kymmenen tunnin yöunilla, joista minäkin nukuin yhdeksän. Inka on myös alkanut osoittaa väsymyksen merkkejä aikaisemmin. Ennen hän saattoi mennä yöunille kymmenen ja kahdentoista välillä, mutta eilen hän nukahti yhdeksältä. Uskon myös ulkoilmassa touhuamisen vaikuttavan hyviin yöuniin. Inka nukkuu koko yön omassa pinnasängyssään, joka ainakin toistaiseksi sijaitsee meidän makuuhuoneessamme.

 

Neuvolassa arveltiin, että Inka luultavasti ottaa "yöllä menetetyn" maidon päivällä takaisin ja niin tuntuu käyneen. Hän vaatii maitoa vahvemmin kuin ennen ja melko pian syönnin jälkeen. Ennen saattoi mennä pitkään ennen kuin itse muistin antaa jälkkärimaidot. Välipalamaidot maistuvat myös hyvin.

 

Eilen olimme jälleen ylimääräisellä neuvolakäynnillä. Vieläkään Inka ei päässyt seiskasarjaan: pituutta oli sentti enemmän kuin viimeksi eli 69 senttiä ja painoa edelleen alle seitsemän kiloa. Neuvolan lääkäri oli määrännyt Inkan keliakiakokeisiin ja kävimme Peijaksessa verikokeissa monta viikkoa sitten. Tulokset olivat viitearvoissa eli ei neidillä mikään keliakia ole. Tosin minkäänlaisia oireitakaan ei ole ollut... Neuvolassa todettiin jälleen Inkan nyt vain olevan siro ja pienikokoinen. Syytä huoleen ei siis ole. En kyllä ole osannutkaan olla huolissani. Parempi olla tyytyväinen hyvästä järjestelmästä ja tarkasta seurannasta. Heinäkuun alussa mennään mittauksille taas, varmuuden vuoksi...

 

Neuvolan jälkeen jäimme ensimmäistä kertaa neuvolan vieressä sijaitsevaan asukaspuistoon. Inka nautti keinumisesta ja hiekkalaatikolla istumisesta. Neljä-viisivuotias poika ajeli puiston pyörällä ympäriinsä ja kertoi minun olevan rosvo. Hän tuli laittamaan minulle mielikuvituskäsiraudat käsiini: "Tsik tsik, sä et voi nyt antaa vauhtia tolle!" Mua vähän hihitytti.

 

Inka oli ensimmäistä kertaa yökylässä viikko sitten! Isäntä oli illan töissä ja minulla oli aikeita mennä ystäväni 30-vuotisbileisiin. Inkan oli aluksi tarkoitus jäädä kotiin hoidettavaksi, mutta lapsenvahtien pyörämatka venyi arvioitua pidemmäksi, joten päätin viedä Inkan mummolaan, jotta ehdin olemaan juhlissakin. Mummo ja pappa ovat tottuneita Inkan kaitsijoita, joten sinne pystyin vain heittämään Inkan heille kasseineen päivineen. Toisessa tapauksessa ohjaus, selostus ja tavaroiden näyttäminen olisi vienyt liikaa bailausaikaa... Juhliin menin tosin autolla ja olin kotona ennen puolta yötä. Tuntui vähän kummalliselta olla kotona ilman Inkaa, illalla ei tarvinnut hissutella ja sai kolistella ihan rauhassa.

 

Pienen pieni omatunto myös kaihersi, koska tuntui, että olin vienyt Inkan yöhoitoon turhaan. Enhän minä ollut edes nauttinut haaveilemaani kylmää valkoviiniä ja tulin itse kotiin yöksi. Aamulla heräsin puoli yhdeksältä aivan hädässä, että nyt se likka itkee mummolassa, kun en ollut pakannut maitoa tarpeeksi ja just nyt sillä on kauhea jano ja kauhea ikävä äitiään ja pakko lähteä nyt ja missä on vaatteet eiku kännykkä voi ei se itkee ihan varmasti siellä nyt voi eiii! Tekstasin äidilleni, että puen päälle ja lähden tulemaan. Isäni soitti takaisin, että mene rauhassa takaisin nukkumaan, siellä he vasta aamupuuroa nauttivat ja maito oli lämpenemässä... Huhh!

 

Inka oli nukkunut mummolassa(kin) koko yön heräämättä! Mummo oli pedannut hienon pedin seinän, kirstun ja lipaston väliin, mutta neiti ei ollut siinä suostunut nukkumaan. Sen sijaan sänkypaikka omissa matkarattaissa kelpasi mainiosti. Aamulla neiti oli niissä inahtanut ja mummo oli nostanut neidin vielä viereensä jatkamaan unia... Tällä hetkellä harkinnassa on matkasängyn hankkiminen ja maidonkorvikkeeseen tutustuminen. Taitaa mummo ja pappa saada toistekin pienen yökyläilijän!

 

Inka mummolassa keinumassa.

 

Pistorasiat odottavat suojuksia...

 

Tadaa!

 

Nyt syntymästä on kulunut jo yhdeksän kuukautta ja yhdeksän tuntia... Pätkissä kirjoitellaan, kun tarinan rakasta päähenkilöä on palveltava. Hän heräsi uniltaan, söi ja tällä hetkellä tohottaa eteisessä kengännauhojen kanssa. Taidamme pukea päälle ja mennä ihmettelemään mitä pihanurmelta löytyy. Toivottavasti naapuritontin paaluttajat eivät nakuta koko päivää...