Isäntä lähti viettämään perinteistä mökkiviikonloppua työkavereiden kanssa. Lapselle on juotettu ensimmäistä kertaa äidinmaidonkorviketta, -vastiketta, vieroitusvalmistetta. Isovanhemmat ikävöivät pikku-Inkan viidyttävää seuraa. Hmm. Minkälainen ratkaisu tällaisesta yhtälöstä tulisi..?
Ostin viime viikolla ensimmäistä kertaa korviketta, Tuutia. Tänään sekoitin sitä ensin aamupuuroon. Ei mitään reaktioita. Sitten Inka joi sitä nokkamukista. Edelleen on hengissä. Vatsaoireet tulevat, jos ovat tullakseen, myöhemmin. Oli kyllä juhlallinen hetki ruokkia lasta muulla kuin minusta tulleella maidolla...
Näin kesän korvalla olen alkanut kaivata vielä enemmän aikuisten seuraa, ilman lapsen seuraa. Jutella asioista ilman keskeytyksiä. Jutella aikuisten asioista, ei lasten asioista. Pauhata ja höpöttää ilman, että kukaan roikkuu lahkeessa, kolauttaa päätään lattiaan tai vaatii päästä syliin. Sanomattakin on selvää, että rakastan sitä, että joku roikkuu lahkeessa, harjoittelee uusia taitojaan niin että saattaa kolauttaa päänsä lattiaan tai vaatii päästä rakkaan ja ainoan äitinsä syliin. Mutta onhan se luonnollista kaivata myös hetkiä ilman edellä mainittuja, onhan?
Tuntuu, että minulla on kauhea tarve selitellä tätä. Puolustautua ja potea huonoa omaatuntoa. Inka on ollut yhdeksän kuukauden aikana yhden kerran yökylässä (pari viikkoa sitten). Pitäisikö sitä pitää heitteillejättönä, säälittävänä vai upeana saavutuksena? Toisten lapset saattavat olla ensimmäisen kuukautensa aikana jo hoidossa eivätkä ne siitä miksikään mene.
En niinkään kaipaa mitään kreisibailausta yökerhon tahmeilla lattioilla. Pikemminkin hilpeää hengailua hyvien ystävien seurassa valkoviiniä nauttien. Kylmää, puolimakeaa luomuvalkoviiniä Iittalan Essence-viinilasista auringonpaisteessa...
Nautin suunnattomasti taannoisista ystäväni 30-vuotisjuhlista. Paikalla oli ystäviä, kavereita, tuttuja ja tuntemattomia. Olin autolla, mutta käsissä hipelöitävissä oleva alkoholiton siideripullo nostatti heti omaa biletyshenkeä. Kummallista miten yksi ruskea muovipullo vaikuttaa niin paljon. Jos olisin hörppinyt vettä lasista, olisi oma meininki ollut taatusti ankeampi..! Muiden kanssa jutellessa oli ihanaa ja lohdullista huomata, että taidan edelleen olla se sama Elli kuin ennenkin. Sama, mutta vähän eri, äiti-Elli.
Suunnittelimme ystäväni kanssa, että tutustutamme huomenna jälkikasvumme festareihin. Kaisaniemessä järjestettävät Maailma kylässä -festivaalit vetävät meidät vieraikseen. Varsinkin aamupäivän PMMP:n keikka on nähtävä, mutta myös Don Johnson Big Band houkuttelisi. Toivottavasti jälkikasvumme pääsee heti festarifiilikseen ja osaavat nauttia ihmisvilinästä!
En ole osannut vaatia ihan omaa aikaa aikaisemmin. Siihen ei ole myöskään ollut järisyttävää tarvettakaan. Tuntuisi kuitenkin kummalliselta viedä lapsi vaikka mummolaan, tulla itsekseen kotiin ja olla tekemättä mitään. Tuntuu, että pitäisi olla joku syy, meno tai hyvät bileet, että lapsen voi hyvällä omallatunnolla viedä hoitoon. Hyvää syytä, menoa tai bileitä odotellessa!
Isäntä lähti viettämään perinteistä mökkiviikonloppua työkavereiden kanssa. Lapselle on juotettu ensimmäistä kertaa äidinmaidonkorviketta, -vastiketta, vieroitusvalmistetta. Isovanhemmat ikävöivät pikku-Inkan viidyttävää seuraa. Hmm. Minkälainen ratkaisu tällaisesta yhtälöstä tulisi..?
Ostin viime viikolla ensimmäistä kertaa korviketta, Tuutia. Tänään sekoitin sitä ensin aamupuuroon. Ei mitään reaktioita. Sitten Inka joi sitä nokkamukista. Edelleen on hengissä. Vatsaoireet tulevat, jos ovat tullakseen, myöhemmin. Oli kyllä juhlallinen hetki ruokkia lasta muulla kuin minusta tulleella maidolla...
Näin kesän korvalla olen alkanut kaivata vielä enemmän aikuisten seuraa, ilman lapsen seuraa. Jutella asioista ilman keskeytyksiä. Jutella aikuisten asioista, ei lasten asioista. Pauhata ja höpöttää ilman, että kukaan roikkuu lahkeessa, kolauttaa päätään lattiaan tai vaatii päästä syliin. Sanomattakin on selvää, että rakastan sitä, että joku roikkuu lahkeessa, harjoittelee uusia taitojaan niin että saattaa kolauttaa päänsä lattiaan tai vaatii päästä rakkaan ja ainoan äitinsä syliin. Mutta onhan se luonnollista kaivata myös hetkiä ilman edellä mainittuja, onhan?
Tuntuu, että minulla on kauhea tarve selitellä tätä. Puolustautua ja potea huonoa omaatuntoa. Inka on ollut yhdeksän kuukauden aikana yhden kerran yökylässä (pari viikkoa sitten). Pitäisikö sitä pitää heitteillejättönä, säälittävänä vai upeana saavutuksena? Toisten lapset saattavat olla ensimmäisen kuukautensa aikana jo hoidossa eivätkä ne siitä miksikään mene.
En niinkään kaipaa mitään kreisibailausta yökerhon tahmeilla lattioilla. Pikemminkin hilpeää hengailua hyvien ystävien seurassa valkoviiniä nauttien. Kylmää, puolimakeaa luomuvalkoviiniä Iittalan Essence-viinilasista auringonpaisteessa...
Nautin suunnattomasti taannoisista ystäväni 30-vuotisjuhlista. Paikalla oli ystäviä, kavereita, tuttuja ja tuntemattomia. Olin autolla, mutta käsissä hipelöitävissä oleva alkoholiton siideripullo nostatti heti omaa biletyshenkeä. Kummallista miten yksi ruskea muovipullo vaikuttaa niin paljon. Jos olisin hörppinyt vettä lasista, olisi oma meininki ollut taatusti ankeampi..! Muiden kanssa jutellessa oli ihanaa ja lohdullista huomata, että taidan edelleen olla se sama Elli kuin ennenkin. Sama, mutta vähän eri, äiti-Elli.
Suunnittelimme ystäväni kanssa, että tutustutamme huomenna jälkikasvumme festareihin. Kaisaniemessä järjestettävät Maailma kylässä -festivaalit vetävät meidät vieraikseen. Varsinkin aamupäivän PMMP:n keikka on nähtävä, mutta myös Don Johnson Big Band houkuttelisi. Toivottavasti jälkikasvumme pääsee heti festarifiilikseen ja osaavat nauttia ihmisvilinästä!
En ole osannut vaatia ihan omaa aikaa aikaisemmin. Siihen ei ole myöskään ollut järisyttävää tarvettakaan. Tuntuisi kuitenkin kummalliselta viedä lapsi vaikka mummolaan, tulla itsekseen kotiin ja olla tekemättä mitään. Tuntuu, että pitäisi olla joku syy, meno tai hyvät bileet, että lapsen voi hyvällä omallatunnolla viedä hoitoon. Hyvää syytä, menoa tai bileitä odotellessa!
No comments:
Post a Comment