Pages

Synttärilahja vauvakaverille

Ystäväni vauva täyttää huomenna yhden vuoden. Tosiaan, vauva. Vastahan se pikkuruinen Sara syntyi! Kävin tapaamassa häntä Kätilöopistolla viime vuoden tammikuussa. Tyttö oli pieni, tyytyväinen, ihana ja suloinen. Tapaamisemme hissiaulassa on jäänyt mieleeni myös siksi, että minulla oli ensimmäinen ultraäänitutkimus samana päivänä. Olin samalla innoissani ja haltoissani saadessani pidellä uutta pientä ihmistä, mutta samalla tuleva tutkimus jännitti. Kohtaamiseen Saran kanssa tiivistyi kaikki se jännitys, into, pelko, odotus ja toivo: onkohan siellä mahassani ketään?
 
No olihan siellä! Oli todella liikuttavaa nähdä tietokoneen ruudulta mahassani majaileva pieni toukka, jolla sykki pikkuruinen sydän. Siitä on nyt (vajaa) vuosi. Saraa ja toukkaa juhlimme tänään!
 
Lahjaksi viehättävälle yksivuotiaalle vein keltaisen kaurishaalarin, vaaleanpunaisen apinaruokalapun sekä pienen Puppe-kirjan. Kangasta leikellessäni hoksasin hauskan yhteensattuman: Sara on horoskoopiltaan kauris! Enhän mä mitään horoskooppeja ulkoa muista, mutta netistä tsekkasin... Samalla tein Inkalle ruokalapun ja potkupuvun.
 
Synttärisankarin kaurishaalari.
 
Inkan vuodenaikapotkupuku.
 
Pienempi ruokalappu Inkalle, isompi sankarille.
 
Takakankaana PUL-kangasta.
Nepparikiinnitys. Toiseen ompelin epäonnistuneen tarranauhaviritelmän,
joka ei ansaitse lähikuvaa.

Uudet haalarit tositoimissa päivänsankarin yllä.
 
Keltainen kauriskangas ostettu Piilo-kirppikseltä. Vaaleansinipohjainen Vuodenaika-kangas sekä vaaleanpunainen apinakangas on tilattu Royal-tuotteelta. Toisen ruokalapun kangas on nimeltään Nalle kävelyllä, tilattu Metsolasta. PUL-kankaat Myllymuksujen valikoimista.
 
No comments:

Post a Comment