Pages

Kuorivaippa imuineen

Inka alkaa pikkuhiljaa kasvaa ulos vaipoistaan ja ompeluhuoneessa on jo jokusen viikon odottanut PUL-kankaat, tarranauhat, joustokanttinauhat, kuivaliinakankaat ja anopin vanhat pyyhkeet. Luettelo ei sen pidempi ole, kun kestovaippoja alkaa tehtailla. Edelliset itsetehdyt vaipat olivat taskuvaippoja, mutta tällä kertaa kokeilin ommella kuorivaippoja.
 
Ystäväni oli saanut ystävältään kassillisen käytettyjä ImseVimse-vaippakuoria ja -imuja, mutta ei ollut itse innostunut niitä käyttämään. Hän lahjoitti ne minulle ajatuksella vie pois nurkista kuleksimasta ja minähän vein! Kyseiset vaipat ovat olleet käytössä monta kuukautta ja niiden kätevyyden vuoksi ajattelin ommella samanlaisia. Löysin myös samoja ImseVimsejä kirpputorilta sekä sain toiseltakin ystävältä. Nyt kun ilmaantuisi samanlainen kassi isompia versioita...!
 
Kuorivaipoilla ja taskuvaipoilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Niiden kanssa on oppinut "pelaamaan", kun ominaisuudet ovat tutut. Kestovaippamaailman ulkopuolella eläville kerrottakoon, että kuorivaippa koostuu vedenpitävästä "kuoresta", joka tulee uloimmaksi sekä ihoa vasten tulevasta imukankaasta, joka nimensä mukaisesti imaisee nesteet sisäänsä. Kangas ei ole mitään superteknologian tuotetta vaan ihan vaan vaikka froteeta tai flanellia.
 
Taskuvaipassa kuorikankaaseen on ommeltu kuivaliinakangas ja niiden väliin muodostuu tasku, johon imukangas pujotetaan. Taskuvaipan pinta pysyy pidempään kuivana kuivaliinakankaansa ansiosta. Kangas on samaa mitä on urheiluvaatteiden sisäpuolella ja sen tarkoitus on päästää neste läpi, mutta pysyä kuivana ihoa vasten. Taskuvaippa pitää pestä kokonaan, jos tulee iso hätä, mutta kuorivaipassa riittää pelkän imun pesu (ellei ole tullut todella iso hätä). Kuorivaippa tosin tuntuu ihoa vasten kostealta, koska siinä ei (välttämättä) ole kuivana pitävää kangasta.
 
Toivottavasti selvitys ei ollut liian monimutkainen. Ompelemani vaipat ovat hieman sekoitusta molemmista. Niissä on PUL-kankaasta tehty kuori, froteinen imu ja ihoa vasten vielä kuivaliinakangas. Kuvat kertokoot enemmän. Ainakin Suuri Käsityö -lehdestä (2/2010) löytyy kaavat kestovaippoihin. Omat kaavani ovat yhdistelmä em. lehden kaavaa sekä vanhan vaipan mallia.
 
Vaippakuoren leikkelyä PUL-kankaasta.
 
PUL-kuori ennen ompelua. Pienet lipareet ovat vuotosuojat.

Joustavan kanttinauhan ompelua vuotosuojan suoraan reunaan.
Venytä ja ompele! Todella kätevää!

Selän kohdalta kanttinauha ommellaan venytettynä.
Ompelin joustavan kanttinauhan koko kuoren ympärille.
Tarranauhaa kuluu epäsuhta määrä. Iso ja pikku pätkä pehmeää puolta sekä kaksi pätkäparia
molempia puolia.
Kuori vailla kiinnitystarranauhoja.

Imuosaksi leikkasin anopin vanhasta froteepyyhkeestä kuoren muotoisen ja lähes yhtä ison "pohjan". Sen päälle ompelin suorakaiteen muotoisen lipareen. Toisen lipareen päälle ompelin kuivaliinakangasta (huom. karkeampi/reikäisempi puoli ihoa vasten), jotta vaippa tuntuu ja pysyy kuivempana ihoa vasten.

Reunat huolittelin saumurilla. Kuivaliinalipareen ompelin erikseen ompelukoneen
siksakilla hieman alemmas, ettei reunasta tulisi niin paksu.

Kokonaisuuden lopputulos oli lähes kuten pitikin. Vaipan jalka-aukoista tuli hieman liian suuret meidän sulosäärelle, mutta muutaman kilon päästä toimivat paremmin. Toisaalta vuotosuojista olisi voinut tehdä pidemmät, jotta ne olisivat ulottuneet ylemmäs.
 
Tilasin tarvikkeet Kestovaippakauppa.comista. Ompeluhuoneessa odottaa vielä iso pino erivärisiä kuorikankaita, jotka odottavat pääsyään vaipoiksi. Toivottavasti kuvista ja sepustuksista oli apua jollekin vaippoja tehtailevalle! Annan kyllä lisävinkkejä ja -neuvoja, jos on tarvis.

No comments:

Post a Comment