Pages

Huhtikuun viimeinen

No jopas näitä postauksia tulee tänään kuin krookuksia keväällä. Ja niitähän tulee! Kevät on ihanaa uuden elämän aikaa, kun luonto alkaa taas elää ja kukoistaa. Tämä kevät on minulle erilainen kuin mikään aikaisempi. Ensinnäkin tämä on tyttäreni ensimmäinen kevät ja toiseksi tämä on ensimmäinen kevät tässä talossa -tai lähinnä pihassa. Muutimme tähän taloon marras-joulukuun vaihteessa ja samana iltana satoi monta kymmentä senttiä lunta. Ensimmäistä kertaa pihaan tulee kiinnitettyä enemmän huomiota (lumenluonnin lisäksi) ja on jännittävää seurata mitä mistäkin puskee ylös.
 
Olemme ajatelleet, että katsomme tämän kevään ja kesän millainen piha on sellaisenaan. Sellaisenaan, eli toki haravoimme ja siistimme pensaita, mutta emme ala myllätä jokaista kukkapenkkiä auki, koska emme tiedä mitä sieltä saattaa nousta. Toki istutan tuttuja "parvekekukkia" ja muuta kivaa silmäniloksi ja mahdollisesti myös joitain hyötykasveja. Naapurin Ailalta (60+) olen saanut paljon vinkkejä pihamme hoitoon liittyen. Hänhän tuntee naapurinsa pihan paremmin kuin me!
 
Kuvasin muutamia keväänmerkkejä pihastamme. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä ja välillä molempia! Yritin bongata jopa sateenkaarta, mutta sellainen ei näyttäytynyt meidän kulmilla.
 
Orvokkeja terassin laatikoissa.

Orvot orvokit.

Tunnistan.

En tunnista. Joku puska, pensas.
 
En tunnista, mutta hauskalta näyttää.

Nää on niitä krookuksia, kuulemma.

Ankealta ja harmaalta näyttää, toistaiseksi?
Luntakin löytyy...

Hankien alta ja haravoinnin jälkeen löytyi hauska kukkapenkki!

Ja kukkapenkissä jälleen krookuksia.
 
Huhtikuun viimeisenä päivänä voi myös toivottaa hauskaa vappua! Tätä vappua on vietetty kokaten, blogaten, haravoiden, valokuvaten, herkutellen siskon tekemiä ja tuomia munkkeja sekä kiinnitellen sormet jäässä nipsuja vaunuverhoihin... Hieman erilainen vappu kuin monet aikaisemmat.
 
Inkaltakin vapputerveisiä!
 
Ihana tädin tuoma leppispallo!
 
No comments:

Post a Comment