Vanha vuosi

Vuosi 2012 on ollut täynnä isoja elämänmuutoksia. Niin isoja ei koskaan enää osu kohdalle samassa mittakaavassa. Vuosi alkoi jännityksellä ja odottelulla. Olimme isännän kanssa saaneet noin kuukautta aikaisemmin tietää odottavamme vauvaa. Tammikuussa oli ensimmäinen ultra, jossa todettiin kaiken olevan kunnossa. Tälle vuodelle osui karkauspäivä, jolloin rohkenin kosia Herra T:tä. Vähän piti perustella tätä hullutteluani, mutta vastaus oli myönteinen ja hän välttyi kangaskauppareissulta. Maaliskuun tienoilla pakkasimme matkalaukkumme ja suuntasimme kahden ystävän kanssa maapallon toiselle puolelle, Singaporeen sekä Malesiaan. Juuri ennen matkaa olimme saaneet kuulla, että salamatkustaja on tyttö! Kutsumanimestä Eero-Armiida putosi Eero pois. Muutaman viikon pituinen matka sujui hyvin. Armiidan liikkeet alkoivat kunnolla tuntua vatsassa ja isäntäkin tunsi ne ensimmäistä kertaa, Sibun saarella.

 

Töitä oli jäljellä vielä pari kuukautta, mutta lomalla kerätyillä voimilla jaksoin ne hyvin. Työtäni kehitysvammaisten ryhmäkodissa oli kevennetty kiitettävästi ja sain nauttia niistä asioista, joista työssäni eniten nautin: toimisto- ja paperitöistä sekä ruoanlaitosta! Töissäkin huomattiin hyvä oloni ja todettiin raskauden sopivan minulle hyvin. Ennen raskautta olin pitkään ollut melko nuutunut ja kyllästynyt työhöni, mutta lähenevä äitiysloma sai minut kertakaikkiaan kukoistamaan!

 

Aloitin äitiysloman täysimittaisella kesälomalla toukokuun lopulla, joten kesä oli ihana, pitkä ja ennen kaikkea vapaa! Nautin olostani ja tein mitä lystäsi. Elokuun ensimmäistä päivää odotettiin kovasti ja Armiidan tapaamista.

 

Olimme etsineet jo vuoden päivät sopivaa taloa, ja vihdoin sellainen osui kohdalle. Yli viikko lasketun ajan jälkeen jätimme tarjouksen talostamme, jonka hyväksymistä odottelimme jännityksellä Tikkurilan torilla pulla-kahveilla ja sämpylä-mehulla. Ja hyväksyttiinhän se! Muuttopäivä meni marras- ja joulukuun vaihteeseen, koska oma asuntomme oli vielä myymättä. Sekin onneksi saatiin myytyä, muistaakseni kuukaudessa?

 

Armiida kypsytteli itseään elokuun 15. päivään asti, jolloin hänet houkuteltiin ulos mitä moninaisimmin käynnistyskeinoin. Loppukesä ja syksy meni opetellessa vauva-arkea ja edelleen nauttiessa kotoilusta. Lokakuussa Armiidasta tuli virallisesti Inka ja Armiida-nimi jäi yllättävän helposti puheesta pois. Marraskuun lopulla aloitimme tavaroiden pakkaamisen ja laatikoiden viemisen Sotungin kotiin. Viimeiselle muuttopäivälle osui talven ensimmäinen lumimyrsky ja lunta tulikin kerralla monta kymmentä senttiä. Emme ole vieläkään täällä asuessamme kiertäneet taloa ympäri...

 

Joulukuu on mennyt hujahtaen. Omakotitalossa ja yleensäkin uudessa kodissa asumista on pitänyt opetella. Tavarat ovat väärissä, kummallisissa ja väliaikaisissa paikoissa, joten talossa tulee lompsittua päivän mittaan todella paljon. Onneksi emme hankkineet taloa, jossa asutaan kahdessa (tai kolmessa!) kerroksessa. Pieniä pintaremontteja vielä odottelemme valmistuvan, kuka ne tekisi?

 

Hyvien uutisten sekaan mahtuu aina myös ikäviä ja surullisia uutisia. Ennen joulua sain kuulla, että kummitätini on kuollut. Uusi vuosi alkaakin hänen hautajaisillaan. Anita, harmi, ettet ehtinyt tavata Inkaa kasvotusten. Mutta oli mukavaa, että ehdit käydä katsastamassa tulevaa kotiamme asuntonäytössä.

 

Blogin perustaminen oli myös yksi iso osa tätä vuotta. Olin sitä pitkään jo miettinyt, mutta onneksi rohkenin sen perustaa. Tämän pitäminen on melko terapeuttista ja kirjoitusaiheita tulee mietittyä pitkin päivää. Jos aikaa olisi enemmän tai osaisin käyttää aikani paremmin, blogini saisi postauksia useammin. Mahtavinta kuitenkin on, että Inkan eloa ja kehitystä tulee kirjattua tänne kuvineen. Olen ajatellut teettää joistain postauksista joskus jonkinlaisen kirjan, vaikka Inkalle muistoksi.

 

Toivotan kaikille lukijoille oikein ihanaa, onnellista ja turvallista tulevaa vuotta. Toivon sen tuovan kaikille uusia kokemuksia, paljon rakkautta ja iloa.

 

 

 

 

Vuosi 2012 on ollut täynnä isoja elämänmuutoksia. Niin isoja ei koskaan enää osu kohdalle samassa mittakaavassa. Vuosi alkoi jännityksellä ja odottelulla. Olimme isännän kanssa saaneet noin kuukautta aikaisemmin tietää odottavamme vauvaa. Tammikuussa oli ensimmäinen ultra, jossa todettiin kaiken olevan kunnossa. Tälle vuodelle osui karkauspäivä, jolloin rohkenin kosia Herra T:tä. Vähän piti perustella tätä hullutteluani, mutta vastaus oli myönteinen ja hän välttyi kangaskauppareissulta. Maaliskuun tienoilla pakkasimme matkalaukkumme ja suuntasimme kahden ystävän kanssa maapallon toiselle puolelle, Singaporeen sekä Malesiaan. Juuri ennen matkaa olimme saaneet kuulla, että salamatkustaja on tyttö! Kutsumanimestä Eero-Armiida putosi Eero pois. Muutaman viikon pituinen matka sujui hyvin. Armiidan liikkeet alkoivat kunnolla tuntua vatsassa ja isäntäkin tunsi ne ensimmäistä kertaa, Sibun saarella.

 

Töitä oli jäljellä vielä pari kuukautta, mutta lomalla kerätyillä voimilla jaksoin ne hyvin. Työtäni kehitysvammaisten ryhmäkodissa oli kevennetty kiitettävästi ja sain nauttia niistä asioista, joista työssäni eniten nautin: toimisto- ja paperitöistä sekä ruoanlaitosta! Töissäkin huomattiin hyvä oloni ja todettiin raskauden sopivan minulle hyvin. Ennen raskautta olin pitkään ollut melko nuutunut ja kyllästynyt työhöni, mutta lähenevä äitiysloma sai minut kertakaikkiaan kukoistamaan!

 

Aloitin äitiysloman täysimittaisella kesälomalla toukokuun lopulla, joten kesä oli ihana, pitkä ja ennen kaikkea vapaa! Nautin olostani ja tein mitä lystäsi. Elokuun ensimmäistä päivää odotettiin kovasti ja Armiidan tapaamista.

 

Olimme etsineet jo vuoden päivät sopivaa taloa, ja vihdoin sellainen osui kohdalle. Yli viikko lasketun ajan jälkeen jätimme tarjouksen talostamme, jonka hyväksymistä odottelimme jännityksellä Tikkurilan torilla pulla-kahveilla ja sämpylä-mehulla. Ja hyväksyttiinhän se! Muuttopäivä meni marras- ja joulukuun vaihteeseen, koska oma asuntomme oli vielä myymättä. Sekin onneksi saatiin myytyä, muistaakseni kuukaudessa?

 

Armiida kypsytteli itseään elokuun 15. päivään asti, jolloin hänet houkuteltiin ulos mitä moninaisimmin käynnistyskeinoin. Loppukesä ja syksy meni opetellessa vauva-arkea ja edelleen nauttiessa kotoilusta. Lokakuussa Armiidasta tuli virallisesti Inka ja Armiida-nimi jäi yllättävän helposti puheesta pois. Marraskuun lopulla aloitimme tavaroiden pakkaamisen ja laatikoiden viemisen Sotungin kotiin. Viimeiselle muuttopäivälle osui talven ensimmäinen lumimyrsky ja lunta tulikin kerralla monta kymmentä senttiä. Emme ole vieläkään täällä asuessamme kiertäneet taloa ympäri...

 

Joulukuu on mennyt hujahtaen. Omakotitalossa ja yleensäkin uudessa kodissa asumista on pitänyt opetella. Tavarat ovat väärissä, kummallisissa ja väliaikaisissa paikoissa, joten talossa tulee lompsittua päivän mittaan todella paljon. Onneksi emme hankkineet taloa, jossa asutaan kahdessa (tai kolmessa!) kerroksessa. Pieniä pintaremontteja vielä odottelemme valmistuvan, kuka ne tekisi?

 

Hyvien uutisten sekaan mahtuu aina myös ikäviä ja surullisia uutisia. Ennen joulua sain kuulla, että kummitätini on kuollut. Uusi vuosi alkaakin hänen hautajaisillaan. Anita, harmi, ettet ehtinyt tavata Inkaa kasvotusten. Mutta oli mukavaa, että ehdit käydä katsastamassa tulevaa kotiamme asuntonäytössä.

 

Blogin perustaminen oli myös yksi iso osa tätä vuotta. Olin sitä pitkään jo miettinyt, mutta onneksi rohkenin sen perustaa. Tämän pitäminen on melko terapeuttista ja kirjoitusaiheita tulee mietittyä pitkin päivää. Jos aikaa olisi enemmän tai osaisin käyttää aikani paremmin, blogini saisi postauksia useammin. Mahtavinta kuitenkin on, että Inkan eloa ja kehitystä tulee kirjattua tänne kuvineen. Olen ajatellut teettää joistain postauksista joskus jonkinlaisen kirjan, vaikka Inkalle muistoksi.

 

Toivotan kaikille lukijoille oikein ihanaa, onnellista ja turvallista tulevaa vuotta. Toivon sen tuovan kaikille uusia kokemuksia, paljon rakkautta ja iloa.