Pages

Puutarhalammikko omin voimin

KALLIO ESILLÄ. 

Kaivuuta ja kääntämistä lammikon teko on ollut aivan alkuvaiheesta asti. Maasto on niin kivistä, että vain sorkkarauta on välillä siihen pystynyt.  Kuten kuvasta näkyy, olen löytänyt oikein upean kallionreunan. Ahneeksi sitä tulee kaivamisen myötä. Ensin kuvittelin pikkuriikkistä kuoppaa, sitten vähän suurenpaa lammikkoa. Nyt se on jo levinnyt lähteeksi ylätontilla, puroksi putouksineen tässä kalliolla, ja lopuksi lammeksi tontin alemmassa osassa. 

Ympärille tulee jättipoimulehteä, kurjenmiekkoja, päivänliljoja, sekä tietenkin auringontähti, ikiaikainen perenna komein lehdin ja korkealla keinuvin kukin. Oikea perhoskasvi. 
Ylälammikon peittävät rahka- ja muut kostean paikan sammaleet, veden pulputessa niiden lomasta hiljalleen. purosta tulee kivipiohjainen, ja putoukseen löysimme upean puunrungon, joka on sisältä ontto mutta kovakuorinen ja ehjä ulkopinnaltaan. Salaman iskemä aikanaan. Salaman  isku on jättänyt puun avoimmeksi toiselta puoleltaan.
Suunnitelmat vain jäivät "jäihin" pakkasen tultua kyläilemään. Mikäli ilmat sallivat niin alalammen kaivuuta jatketaan vielä . Jos ei niin aikaa istutusten lopulliseen suunnitteluun on koko talvi.

Lisää touhusta sitä mukaan, kun se edistyy.

No comments:

Post a Comment