Häpeä

Nyt kävikin niin, että tavallaan vahingossa lipsautin (netissä) eräälle uudelle tuttavalle, että minulla on alopecia. Mitä sitten tapahtui? No, eipä mitään. Tai minulle tuli vain semmoinen hassu tunne, että mikä tuossa nyt oli muka niin vaikeaa. Sama kuin olisi kertonut, että on vaikka piilolasit. Mutta tässä tapauksessa alopecia olikin kyseiselle ihmiselle tuttu, joten minun ei tarvinnut selittää mitään.

On hassua, että alopecia on muka jotenkin sellainen sairaus, josta ei voisi kertoa. Sitä pitäisi siis jotenkin hävetä. Mutta eihän muita sairauksiakaan tarvitse hävetä, no ehkä jotain peräpukamia korkeintaan. :D Mutta siis tuskin asia ketään kiinnostaa kovinkaan paljon, jos ei ole omakohtaista kokemusta hiusten lähtemisestä. Tai silloinkin saattaa tuntua tutummalta, jos lähipiirissä tai vaikka työkavereissa on alopeciaa sairastava.

Mutta miksi alopecian pitäisi olla jotenkin niin häpeällinen asia, ettei sitä voi kertoa? Jos vaikka sanoo, että on diabetes, moni vaan tuumaa, että aha ja saattaa korkeintaan kysyä, että joudutko pistämään itseäsi.

Osittain tämä tilanne tietysti johtuu siitä, että alopeciaa ei tunneta vielä niin hyvin. Esim. psoriasiksen kohdalla tehtiin aikanaan hirveästi työtä, että sairaus saatiin yleisesti tunnetuksi. Alopeciakin pitäisi saada niin tutuksi, ettei jokaiselle ihmettelijälle tarvitsisi erikseen selittää. Voisi sanoa vain, että minulla on alopecia, ja sitten siihen vastattaisiin, että aha.

Yritän tässä muuttaa jotenkin omaakin ajatteluani pikku hiljaa. Jos vaikka uskaltaisin itsekin paremmin kertoa ihmisille tästä. Onneksi viime aikoina on tullut "peruukkikaapista ulos" ihania, rohkeita naisia, jotka ovat kertoneet alopeciasta eri medioissa. Me ujommatkin tulemme sitten perässä. :)

Nyt kävikin niin, että tavallaan vahingossa lipsautin (netissä) eräälle uudelle tuttavalle, että minulla on alopecia. Mitä sitten tapahtui? No, eipä mitään. Tai minulle tuli vain semmoinen hassu tunne, että mikä tuossa nyt oli muka niin vaikeaa. Sama kuin olisi kertonut, että on vaikka piilolasit. Mutta tässä tapauksessa alopecia olikin kyseiselle ihmiselle tuttu, joten minun ei tarvinnut selittää mitään.

On hassua, että alopecia on muka jotenkin sellainen sairaus, josta ei voisi kertoa. Sitä pitäisi siis jotenkin hävetä. Mutta eihän muita sairauksiakaan tarvitse hävetä, no ehkä jotain peräpukamia korkeintaan. :D Mutta siis tuskin asia ketään kiinnostaa kovinkaan paljon, jos ei ole omakohtaista kokemusta hiusten lähtemisestä. Tai silloinkin saattaa tuntua tutummalta, jos lähipiirissä tai vaikka työkavereissa on alopeciaa sairastava.

Mutta miksi alopecian pitäisi olla jotenkin niin häpeällinen asia, ettei sitä voi kertoa? Jos vaikka sanoo, että on diabetes, moni vaan tuumaa, että aha ja saattaa korkeintaan kysyä, että joudutko pistämään itseäsi.

Osittain tämä tilanne tietysti johtuu siitä, että alopeciaa ei tunneta vielä niin hyvin. Esim. psoriasiksen kohdalla tehtiin aikanaan hirveästi työtä, että sairaus saatiin yleisesti tunnetuksi. Alopeciakin pitäisi saada niin tutuksi, ettei jokaiselle ihmettelijälle tarvitsisi erikseen selittää. Voisi sanoa vain, että minulla on alopecia, ja sitten siihen vastattaisiin, että aha.

Yritän tässä muuttaa jotenkin omaakin ajatteluani pikku hiljaa. Jos vaikka uskaltaisin itsekin paremmin kertoa ihmisille tästä. Onneksi viime aikoina on tullut "peruukkikaapista ulos" ihania, rohkeita naisia, jotka ovat kertoneet alopeciasta eri medioissa. Me ujommatkin tulemme sitten perässä. :)