Pages

Aloita Eläkkeesi verosuunnittelu ajoissa !

Eläkkeen verosuunnitelu pitäisi aloittaa jo kolmekymppisenä! Ensiksi !
Mikäli hankit kiinteää omaisuutta, sen verotus pysyy Suomessa, asuit sitten vaikka Timpuktussa. Siis osta aina osakkeita, päästäksesi sitten joskus helpommalla, jos verosuunnittelua ajattelet. Olivat ne asunto- tai mitä muita osakkeita hyvänsä, verotus tulee olemaan asuinmaasi mukainen sitten tulevaisuudessa. Niiden myyntiäkin verotetaan tulevassa asuinmaassasi, joka kannattaa valita huolella!

Ota myöskin selvää, mihin kannattaa muuttaa! Suomella on nimittäin erilaisia verosopimuksia muiden maiden kanssa. Espanjassa esimerkiksi verot ovat tällä hetkellä huomattavasti alemmat kuin Suomessa. Etenkin pienellä eläkkeellä asia on mietittävä huolella. Espanjassa ovat sekä sairaanhoito, ynnä lääkkeet ilmaisia eläkeläisille, mikä nostaa käytettävissä olevaa rahasummaa hyvinkin paljon, riippuen lääkekuluista!

Marokon kanssa ei ole minkäänlaista verosopimusta, eli Marokko pitää eläkeläistä toistaiseksi kuin kultahanskassa. Maassa ei edes kysellä tulojasi. Ei edes asunnon omistuksen puitteissa. Minkäänlaisia tulotietoja Marokko ei kuulemma luovuta ulospäin, koskapa ei edes kerää niitä.

Näiden kahden vaihtoehdon välille sopii monta muutakin "ilmiötä". Kuitenkin on itsestä kiinni, viihtyykö maailmalla ensihuuman mentyä ohitse.
Ainahan voi palata kotimaahan, helposti. Siksi kannattaakin aluksi vuokrata asunto, ja katsella sekä kuunnella omia tunteitaan vieraassa maassa.

Kuitenkin verotuksen siirto tarvitsee ilomoituksen uudesta kotipaikasta, ja siinä on oltava dogumentti asuinpaikasta. Kyseinen paperi on helpointa teettää jollakin asianajajalla, mikäli kielitaito ei riitä. Takaisinmuutto Suomeen on samaten ilmoitus asuinpaikan vaihdoksesta, ja käy helposti, JOS katumus sitten iskee, ennemmin tai myöhemmin.

Valtion ja kuntien työntekijöillä ei esim, Espanjaan muutto tuo verotuksen muutosta, sillä verotus on ja pysyy Suomessa tällä hetkellä. Asiasta on tehty kysely EU:ssa, koskapa se asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan verottajan edessä. Päätöstä saa varmasti odotella muutamia vuosia, rattaat kun pyörivät hitaasti.

Harkitse myös asuinpaikkaa valitessasi kuinka riippuvainen olet muiden suomalaisten seurasta. Kaikkialla ei asu yhtä paljon oman maan kansalaisia. Kielitaidottoman on syytä valita asuinmaansa sen mukaan, että voi saada palvelut ja kaiken tarvitsemansa omalla kielellään. Nykyisin asia on jo aika helppo, sillä tietoa suomalaisten asuinpaikoista voi hankkia jo kotimaassa asuessaan. Siten päätöstä voi miettiä ja puntaroida enankkoon, ennen eläkeiän alkua. Poiketa katsomassa vaikkapa kesälomalla kiintoisissa paikoissa, ja valita sitten niiden tuntemusten perusteella tuleva "koti".

Monet meistä ovat mieluimmin kaupunkimaisessa, tai ainakin kylämäisessä ympäristössä kotonaan. Se helpottaa palvelujen saantia, sekä muutakin liikkumista. Myöskin toisissa maissa on perustettu yksityisiä senioreille tarkoitettuja "koteja", hieman palvelutaloja muistuttavaan tyyliin, joihin apua tarvitseva voi muuttaa turvallisesti asumaan.
Kyseisiä palveluja on myöskin suomalaisten omistuksessa, vaikkapa Helena-koti, Aurinkorannikolla. Voit asua omassa yksiössä, jossa sinua palvellaan hyvin. Tarpeen mukaan poiketaan kuulemma muutamia kertoja päivässä. Heillä on myöskin huoneita niille jotka haluavat asua kodinomaisesti, mutta eivät yksin. Sekä tietenkin täyden hoitopalvelun yksikkö.

Suunnittelu on osa onnistunutta muuttoa, ja tuttuun paikkaan on mielekkäämpi muuttaa. Käy siis jo ennakkoon lomillasi tulevassa
asuinpaikassasi, luo oma ilmapiirisi, niin viihtyminenkin on tulevaisuudessa helpompaa. Mikäli muutto tulee ajankohtaiseksi elämässäsi.

No comments:

Post a Comment