Lisää tunteja vuorokauteen, kiitos

Olen pari viikkoa miettinyt, että mitä näistä päivistä puuttuu. Jotain pientä eikä edes niin kauhean oleellista. Tajusin sen olevan tämä kirjoittaminen. Välillä on ollut hyviä ja joutavia hetkiä, jolloin olisin aivan hyvin ehtinyt kirjoittaa, mutta en ole oikein löytänyt hyvää aihetta. Toisaalta tämä kertoo myös siitä, etten ole joutanut esimerkiksi ompelemaan, joten ei ole ollut mitään esiteltäviä ompeluksiakaan.

 

Isännällä on takana isäkuukausi sekä puolet kesälomasta. Seuraavat kaksi viikkoa ovat hänellä vielä vapaita. Toisaalta hän itse tuskin kokee ne vapaiksi, koska tyttären hoito on aika pitkälti hänen kontollaan. Itse olen tehnyt monta viikkoa keikkatöitä ja keikkaa pukkaa edelleen. Olen tehnyt sekä aamu- että iltavuoroa ja muutama yövuorokin on tiedossa. Työmatkoihin täytyy varata tunti suuntaansa, mutta nihkeiden liikenneyhteyksien vuoksi olen yleensä töissä joko myöhässä tai liian ajoissa.

 

Tämän päivän seitsemän ja puolen tunnin työpäivään kului aikaa kymmenen ja puoli tuntia! Itse matka kestää vain tunnin, mutta bussi saattaa saapua työpisteelle 45 minuuttia ennen työvuoron alkua...  Tänään käytin hyväkseni huonot liikenneyhteydet ja kävin ensimmäisen bussinvaihdon jälkeen luuhaamassa puolisen tuntia alennusmyynneissä. Löytyi yksi musta trikoopaita, jota en ole vieläkään kokeillut.

 

Olen iloinen, että isäntä viettää aikaa tyttären kanssa. Heillä on jo omat jutut ja kuviot eikä tytär näytä olevan moksiskaan, että äiti on välillä monta tuntia pois. Taitaa hänkin aavistaa, että tämä tekee äidin päälle oikein hyvää. Vaikka Inka-tytär on mielestäni aina ollut melko iisi tapaus, tekee mielelle hyvää tehdä ja ajatella välillä jotain ihan muuta. Keikkatöissä minulla on onneksi vapaus säädellä töiden määrää juuri sellaiseksi kuin haluan ja tähän asti olen ottanut isompia työryppäitä kerralla ja taas pitänyt viikon-pari taukoa. Syksy näyttää miten keikkatyöt maistuvat, kun isäntäkin on taas töissä.

 

Tämän kirjoittamisen lisäksi kaipaan jo edellä mainittua ompelua. Joskus aikoja sitten se onnistui melkein milloin vain, kun Inka ei vielä liikkunut. Nyt likka konttailee ympäriinsä, seisoskelee ja roikkuu lahkeessa, joten kankaiden levittäminen lattialle on enää haave vain. Haave silloin, kun tyttö on hereillä. Mutta nyt ei voi turvautua edes päiväuniaikaan, koska päiväuniakaan ei ole enää kuin yhdet.

 

Helppo on taas tytärtä syyttää omasta aikaansaamattomuudestani... Aivan hyvin pääsisin ompelemaan, jos leikkelisin kankaani pöydällä ja keksisin tytölle jotain erikoisempaa puuhaa. Erikoisemmaksi puuhaksi riittää muun muassa konttailu edes takaisin parvekkeelle ja sisälle, kuuskytluvun ompelukonematkalaukun roplailu tai vaikka isännän treenikassin kaivelu. Ompelussa kaipaan nimenomaan nopeasti valmistuvia pieniä vaatteita ja iloisia kankaita. Ompelulistalla ovat muun muassa mekko Inkalle omiin yksivuotisbileisiinsä sekä mekko itselle ystävän syyshäihin. (Nyt varsinkin mekot on tehtävä, kun tänne sen kirjoitin.)

 

Nyt keikkatöitä tehdessä kaipaan taas lukuhetkiä Inkan kanssa, yhteistä aikaa perheen kesken, vaunulenkkejä, hiekkalaatikkoleikkejä, ystävien tapaamisia ja jopa kotitöitä. Toki muutamia näistä joutaa/joutuu tehdä nytkin, mutta odotan taas ensi viikkoa, kun on kunnolla joutoaikaa. Välillä poden jostain syystä huonoa omaatuntoa siitä, että käyn töissä. Ehkä eniten arveluttaa tai mietityttää se, että Inka jotenkin vaurioituisi kaikkivoipan äidin poissaolosta. Mutta toisaalta tiedän ja tunnen, että toinen hänelle yhtä tärkeä ihminen pitää hänestä hyvää huolta. Minua ei millään tavalla epäilytä se, etteikö isäntä pärjäisi tyttärensä kanssa. Olen ylpeä heidän tiimistään! Luotan siihen ajatukseen, että kun vanhemmat voivat hyvin, niin silloin voi lapsikin.

 

Minua harmittaa myös se, ettemme ole ehtineet tehdä isännän yhdeksän viikon loman aikana oikein mitään yhdessä. (Isännän loma sisälsi mm. 10 päivän poikain Ruotsin-reissun.) Toki olemme hengailleet kotona, tehneet yhdessä arkiaskareita ja piipahtaneet päiväreissuilla mökeillämme, mutta kuvittelin yhdeksään viikkoon mahtuvan vielä lisää kaikkea kivaa. Kyllä tässä vielä ehtii!

 

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ollut valittaa. Olen todella onnellinen tämän hetkisestä elämästäni ja elämäntilanteestani, valinnoista ja valinnanvapaudesta. Joskus olisi tarpeellista saada muutama lisätunti päivään, mutta monet asiat ovat kiinni järjestelystä ja omasta halusta. Luulenpa, että ne lisätunnit ovat oikeasti tarpeen vasta sitten, kun lapsia on mahdollisesti enemmän, he käyvät koulussa ja harrastuksissa ja itse olemme kokopäiväisesti töissä. Elämä on valintoja täynnä. Onneksi joitain valintoja voi vielä hienosäätää matkan varrella.

 

Lämmin kesäpäivä mökillä. Pappa laittoi uima-altaan!

Terassin tonttua tervehtimässä. Tontun nenä löytyi ihan oikeasta paikasta!

Ruoka-aika.

 

 

 

Olen pari viikkoa miettinyt, että mitä näistä päivistä puuttuu. Jotain pientä eikä edes niin kauhean oleellista. Tajusin sen olevan tämä kirjoittaminen. Välillä on ollut hyviä ja joutavia hetkiä, jolloin olisin aivan hyvin ehtinyt kirjoittaa, mutta en ole oikein löytänyt hyvää aihetta. Toisaalta tämä kertoo myös siitä, etten ole joutanut esimerkiksi ompelemaan, joten ei ole ollut mitään esiteltäviä ompeluksiakaan.

 

Isännällä on takana isäkuukausi sekä puolet kesälomasta. Seuraavat kaksi viikkoa ovat hänellä vielä vapaita. Toisaalta hän itse tuskin kokee ne vapaiksi, koska tyttären hoito on aika pitkälti hänen kontollaan. Itse olen tehnyt monta viikkoa keikkatöitä ja keikkaa pukkaa edelleen. Olen tehnyt sekä aamu- että iltavuoroa ja muutama yövuorokin on tiedossa. Työmatkoihin täytyy varata tunti suuntaansa, mutta nihkeiden liikenneyhteyksien vuoksi olen yleensä töissä joko myöhässä tai liian ajoissa.

 

Tämän päivän seitsemän ja puolen tunnin työpäivään kului aikaa kymmenen ja puoli tuntia! Itse matka kestää vain tunnin, mutta bussi saattaa saapua työpisteelle 45 minuuttia ennen työvuoron alkua...  Tänään käytin hyväkseni huonot liikenneyhteydet ja kävin ensimmäisen bussinvaihdon jälkeen luuhaamassa puolisen tuntia alennusmyynneissä. Löytyi yksi musta trikoopaita, jota en ole vieläkään kokeillut.

 

Olen iloinen, että isäntä viettää aikaa tyttären kanssa. Heillä on jo omat jutut ja kuviot eikä tytär näytä olevan moksiskaan, että äiti on välillä monta tuntia pois. Taitaa hänkin aavistaa, että tämä tekee äidin päälle oikein hyvää. Vaikka Inka-tytär on mielestäni aina ollut melko iisi tapaus, tekee mielelle hyvää tehdä ja ajatella välillä jotain ihan muuta. Keikkatöissä minulla on onneksi vapaus säädellä töiden määrää juuri sellaiseksi kuin haluan ja tähän asti olen ottanut isompia työryppäitä kerralla ja taas pitänyt viikon-pari taukoa. Syksy näyttää miten keikkatyöt maistuvat, kun isäntäkin on taas töissä.

 

Tämän kirjoittamisen lisäksi kaipaan jo edellä mainittua ompelua. Joskus aikoja sitten se onnistui melkein milloin vain, kun Inka ei vielä liikkunut. Nyt likka konttailee ympäriinsä, seisoskelee ja roikkuu lahkeessa, joten kankaiden levittäminen lattialle on enää haave vain. Haave silloin, kun tyttö on hereillä. Mutta nyt ei voi turvautua edes päiväuniaikaan, koska päiväuniakaan ei ole enää kuin yhdet.

 

Helppo on taas tytärtä syyttää omasta aikaansaamattomuudestani... Aivan hyvin pääsisin ompelemaan, jos leikkelisin kankaani pöydällä ja keksisin tytölle jotain erikoisempaa puuhaa. Erikoisemmaksi puuhaksi riittää muun muassa konttailu edes takaisin parvekkeelle ja sisälle, kuuskytluvun ompelukonematkalaukun roplailu tai vaikka isännän treenikassin kaivelu. Ompelussa kaipaan nimenomaan nopeasti valmistuvia pieniä vaatteita ja iloisia kankaita. Ompelulistalla ovat muun muassa mekko Inkalle omiin yksivuotisbileisiinsä sekä mekko itselle ystävän syyshäihin. (Nyt varsinkin mekot on tehtävä, kun tänne sen kirjoitin.)

 

Nyt keikkatöitä tehdessä kaipaan taas lukuhetkiä Inkan kanssa, yhteistä aikaa perheen kesken, vaunulenkkejä, hiekkalaatikkoleikkejä, ystävien tapaamisia ja jopa kotitöitä. Toki muutamia näistä joutaa/joutuu tehdä nytkin, mutta odotan taas ensi viikkoa, kun on kunnolla joutoaikaa. Välillä poden jostain syystä huonoa omaatuntoa siitä, että käyn töissä. Ehkä eniten arveluttaa tai mietityttää se, että Inka jotenkin vaurioituisi kaikkivoipan äidin poissaolosta. Mutta toisaalta tiedän ja tunnen, että toinen hänelle yhtä tärkeä ihminen pitää hänestä hyvää huolta. Minua ei millään tavalla epäilytä se, etteikö isäntä pärjäisi tyttärensä kanssa. Olen ylpeä heidän tiimistään! Luotan siihen ajatukseen, että kun vanhemmat voivat hyvin, niin silloin voi lapsikin.

 

Minua harmittaa myös se, ettemme ole ehtineet tehdä isännän yhdeksän viikon loman aikana oikein mitään yhdessä. (Isännän loma sisälsi mm. 10 päivän poikain Ruotsin-reissun.) Toki olemme hengailleet kotona, tehneet yhdessä arkiaskareita ja piipahtaneet päiväreissuilla mökeillämme, mutta kuvittelin yhdeksään viikkoon mahtuvan vielä lisää kaikkea kivaa. Kyllä tässä vielä ehtii!

 

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ollut valittaa. Olen todella onnellinen tämän hetkisestä elämästäni ja elämäntilanteestani, valinnoista ja valinnanvapaudesta. Joskus olisi tarpeellista saada muutama lisätunti päivään, mutta monet asiat ovat kiinni järjestelystä ja omasta halusta. Luulenpa, että ne lisätunnit ovat oikeasti tarpeen vasta sitten, kun lapsia on mahdollisesti enemmän, he käyvät koulussa ja harrastuksissa ja itse olemme kokopäiväisesti töissä. Elämä on valintoja täynnä. Onneksi joitain valintoja voi vielä hienosäätää matkan varrella.

 

Lämmin kesäpäivä mökillä. Pappa laittoi uima-altaan!

Terassin tonttua tervehtimässä. Tontun nenä löytyi ihan oikeasta paikasta!

Ruoka-aika.