Lastenreissu Tukholmaan

Kotiäidit Pingale ja Ninnu päättivät repäistä ja lähteä Ruotsin risteilylle. Heittäydyimme villeiksi ja otimme lapset mukaan. Tässä vaiheessa lienee paikallaan mainita matkaseurueemme nuorisosta: pian puolivuotias Inka, päälle vuoden ikäinen Nella sekä keväällä kolme vuotta täyttävä Nea.  Matkasimme Viikkarilla ja olimme varanneet pari neliötä normaalia hyttiä suuremman hytin, jotta mahdumme paremmin kamoinemme ja vaunuinemme.

Lähes kaikki aikaisemmat nuoruus- ja aikuisiän Ruotsin risteilyni, joita on ehkä toista kymmentä ovat noudattaneet hieman erilaista kaavaa. Kaveriporukalla satamaan, laivalle syömään (aina ei ole ollut niin oleellinen osuus) ja erityisesti juhlimaan. Aamulla parin tunnin yöunien jälkeen välteltiin eilisen illan tuttavuuksia käytävillä ja laivasta päästyään väsyneenä ja ei-niin-hyvävointisena kävellen pitkin krapulasuoraa Tukholman keskustaan. Siellä armotonta shoppailua, ehkä vierailu Burger Kingissä ja lisää shoppailua. Nuutunut taaperrus takaisin laivaan, suihkuun ja päiväunia nukkumaan. Ja kas, ihminen oli kuin uusi ja uusi bileilta edessä! En tiedä uskaltaisiko sitä enää kokeilla risteilyä samalla kaavalla!

Tällä risteilyllä korostuivat yhdellä ja välillä kahdella kädellä syöty herkullinen ruoka aamupaloineen, lasten viihtyminen sekä äitien pääsy pois kotoa. Haaveilin hyvistä yöunista laivan ihanissa lakanoissa, mutta haaveeksi jäi. Pelkäsimme lasten heräävän toistensa äännähdyksiin ja itse olin normaalia valppaampana: heti tissi Inkan suuhun, kun se äännähtää, ettei herätä herkkäunisia. Mutta se oli turha pelko, lapset nukkuivat kuin pienet lapset.

Laiva keinutti mennessä siihen malliin, että minulle tuli ehkä ensimmäistä kertaa matkapahoinvointi. Lisäksi mielessä pyöri kaiken maailman titanikit ja estooniat, jääkylmä vesi, avomeri...  Kun Ninnun kanssa yön kulusta päivällä juteltiin, hänellä oli ollut mielessä ihan samat ajatukset! Mutta mikä tärkeintä, lapset olivat levänneitä eivätkä onneksi tienneet äitiensä kauhukuva-ajatuksista.

Tukholmassa meillä oli suunnitelmana käydä ainoastaan Junibackenissa. Olin kuullut sanan joskus aiemmin, mutta minulla ei ollut lopulta mitään hajua mistä oli kyse. Junibacken on siis lapsille tarkoitettu "elävä satutalo", johon on rakennettu eri saduista tuttuja ympäristöjä. Inka ei luultavasti päässyt ihan jyvälle mistä oli kyse, mutta Nea ja Nella näyttivät nauttivan olostaan. Itse en liiemmin nauti tilanteista, joissa on miljoona juoksevaa ja kiljahtelevaa (eli onnellista) lasta. Paikka oli silti todella upea ja taidokkaasti rakennettu.

Talossa oli myös ravintola, jonka iso ja maukas lihapulla-annos maittoi sekä lapsille että aikuisille. Satuelämykseen kuului oleellisena osana myös satujuna, jonka skippaaminen houkutteli ennakkoluuloista. Saatuamme vatsat täyteen ja tankattuamme hieman energiaa lähdimme satujuna-ajelulle. Satujuna olikin niin kiehtova ja jännittävä, että olisin voinut mennä kierrokselle uudelleen! Olin niin lumoutunut liikkuvista satuhahmoista ja upeista pienoismalleista, että jälkikäteen kadutti että olin edes harkinnut sen väliinjättämistä. Viehätystä lisäsi junanvaunun liikkuminen myös ylös ja alas sekä suomenkielinen selostus. Junibackenissa oli myös kattava ruotsinkielisistä kirjoista koostuva kirjakauppa. Ostin Inkalle tuliaisena Motsatser-nimisen kirjan, jossa on ihania kuvia erilaisista vastakohdista. Jopa minä ymmärsin koko kirjan juonen!

Menimme Djurgårdenin saarella sijaitsevaan Junibackeniin lautalla Slussenista. Viitisen euroa maksaneella lauttamatkalla säästimme aikaa sekä jalkoja. Päätimme tulla takaisin samaa reittiä, koska kuten aina Tukholmassa aika loppui kesken. Olimme satamassa kätevästi noin seitsemää minuuttia ennen porttien sulkeutumista, joten jos olisimme missanneet vartin välein kulkeneen lautan, olisi tullut vähän kalliimpi reissu...

Parasta reissussa taisi kahden isomman lapsen mielestä olla humppabaarin anti. Hytkyminen ja juoksentelu tanssilavalla sekä kanssamatkustajien ihailevat ja huvittuneet katseet. Sain laivalta ikävinä tuliaisina karmean räkätaudin, yskän, korkean kuumeen, kipeän ihon, voimattomuuden sekä yhden yön vatsataudin. Matkaseurueen toinen perhe taisi saada saman setin vähän eri aikataulussa. Olin siis varmasti sairaampi kuin ikinä minkään aikaisemman risteilyn jäljiltä!

 

Pingale ja lapset.

 

 

Tukholmassa ei koskaan sada, mutta märkää oli!

Nea ja Pingale Djurgårdenin lautassa.

 

Junibackenissa.

Ninnu ja lapset ihanassa satujunassa.

Vaahteramäen Eemeli.

 

Olikohan tämä Katto Kassisen koti?

 

Pingale ja Inka satujunassa. Kumpaa kiinnosti enemmän?

 

Humppabaarissa.

 

Nella laittaa jalalla koreasti!

 

 

Kotiäidit Pingale ja Ninnu päättivät repäistä ja lähteä Ruotsin risteilylle. Heittäydyimme villeiksi ja otimme lapset mukaan. Tässä vaiheessa lienee paikallaan mainita matkaseurueemme nuorisosta: pian puolivuotias Inka, päälle vuoden ikäinen Nella sekä keväällä kolme vuotta täyttävä Nea.  Matkasimme Viikkarilla ja olimme varanneet pari neliötä normaalia hyttiä suuremman hytin, jotta mahdumme paremmin kamoinemme ja vaunuinemme.

Lähes kaikki aikaisemmat nuoruus- ja aikuisiän Ruotsin risteilyni, joita on ehkä toista kymmentä ovat noudattaneet hieman erilaista kaavaa. Kaveriporukalla satamaan, laivalle syömään (aina ei ole ollut niin oleellinen osuus) ja erityisesti juhlimaan. Aamulla parin tunnin yöunien jälkeen välteltiin eilisen illan tuttavuuksia käytävillä ja laivasta päästyään väsyneenä ja ei-niin-hyvävointisena kävellen pitkin krapulasuoraa Tukholman keskustaan. Siellä armotonta shoppailua, ehkä vierailu Burger Kingissä ja lisää shoppailua. Nuutunut taaperrus takaisin laivaan, suihkuun ja päiväunia nukkumaan. Ja kas, ihminen oli kuin uusi ja uusi bileilta edessä! En tiedä uskaltaisiko sitä enää kokeilla risteilyä samalla kaavalla!

Tällä risteilyllä korostuivat yhdellä ja välillä kahdella kädellä syöty herkullinen ruoka aamupaloineen, lasten viihtyminen sekä äitien pääsy pois kotoa. Haaveilin hyvistä yöunista laivan ihanissa lakanoissa, mutta haaveeksi jäi. Pelkäsimme lasten heräävän toistensa äännähdyksiin ja itse olin normaalia valppaampana: heti tissi Inkan suuhun, kun se äännähtää, ettei herätä herkkäunisia. Mutta se oli turha pelko, lapset nukkuivat kuin pienet lapset.

Laiva keinutti mennessä siihen malliin, että minulle tuli ehkä ensimmäistä kertaa matkapahoinvointi. Lisäksi mielessä pyöri kaiken maailman titanikit ja estooniat, jääkylmä vesi, avomeri...  Kun Ninnun kanssa yön kulusta päivällä juteltiin, hänellä oli ollut mielessä ihan samat ajatukset! Mutta mikä tärkeintä, lapset olivat levänneitä eivätkä onneksi tienneet äitiensä kauhukuva-ajatuksista.

Tukholmassa meillä oli suunnitelmana käydä ainoastaan Junibackenissa. Olin kuullut sanan joskus aiemmin, mutta minulla ei ollut lopulta mitään hajua mistä oli kyse. Junibacken on siis lapsille tarkoitettu "elävä satutalo", johon on rakennettu eri saduista tuttuja ympäristöjä. Inka ei luultavasti päässyt ihan jyvälle mistä oli kyse, mutta Nea ja Nella näyttivät nauttivan olostaan. Itse en liiemmin nauti tilanteista, joissa on miljoona juoksevaa ja kiljahtelevaa (eli onnellista) lasta. Paikka oli silti todella upea ja taidokkaasti rakennettu.

Talossa oli myös ravintola, jonka iso ja maukas lihapulla-annos maittoi sekä lapsille että aikuisille. Satuelämykseen kuului oleellisena osana myös satujuna, jonka skippaaminen houkutteli ennakkoluuloista. Saatuamme vatsat täyteen ja tankattuamme hieman energiaa lähdimme satujuna-ajelulle. Satujuna olikin niin kiehtova ja jännittävä, että olisin voinut mennä kierrokselle uudelleen! Olin niin lumoutunut liikkuvista satuhahmoista ja upeista pienoismalleista, että jälkikäteen kadutti että olin edes harkinnut sen väliinjättämistä. Viehätystä lisäsi junanvaunun liikkuminen myös ylös ja alas sekä suomenkielinen selostus. Junibackenissa oli myös kattava ruotsinkielisistä kirjoista koostuva kirjakauppa. Ostin Inkalle tuliaisena Motsatser-nimisen kirjan, jossa on ihania kuvia erilaisista vastakohdista. Jopa minä ymmärsin koko kirjan juonen!

Menimme Djurgårdenin saarella sijaitsevaan Junibackeniin lautalla Slussenista. Viitisen euroa maksaneella lauttamatkalla säästimme aikaa sekä jalkoja. Päätimme tulla takaisin samaa reittiä, koska kuten aina Tukholmassa aika loppui kesken. Olimme satamassa kätevästi noin seitsemää minuuttia ennen porttien sulkeutumista, joten jos olisimme missanneet vartin välein kulkeneen lautan, olisi tullut vähän kalliimpi reissu...

Parasta reissussa taisi kahden isomman lapsen mielestä olla humppabaarin anti. Hytkyminen ja juoksentelu tanssilavalla sekä kanssamatkustajien ihailevat ja huvittuneet katseet. Sain laivalta ikävinä tuliaisina karmean räkätaudin, yskän, korkean kuumeen, kipeän ihon, voimattomuuden sekä yhden yön vatsataudin. Matkaseurueen toinen perhe taisi saada saman setin vähän eri aikataulussa. Olin siis varmasti sairaampi kuin ikinä minkään aikaisemman risteilyn jäljiltä!

 

Pingale ja lapset.

 

 

Tukholmassa ei koskaan sada, mutta märkää oli!

Nea ja Pingale Djurgårdenin lautassa.

 

Junibackenissa.

Ninnu ja lapset ihanassa satujunassa.

Vaahteramäen Eemeli.

 

Olikohan tämä Katto Kassisen koti?

 

Pingale ja Inka satujunassa. Kumpaa kiinnosti enemmän?

 

Humppabaarissa.

 

Nella laittaa jalalla koreasti!