Pages

Hiusten vaalennus, raidoitus tai värinpoisto

Blondeilla on aina hauskempaa ??? No, ainakin vaalea hius näkyy helpommin illan hämärässä, tiedä sitten onko siitä apua hauskanpidon suhteen.
Hiusten vaalennus on parasta aloittaa ensin raidoituksella, sillä pikainen muutos hiirulaisesta superblondiksi ei aina olekkaan ihan mieleen, vaikka ensin siltä tuntuikin. Persoonallisuus on kiinni myöskin hiusten väristä, ja värillä on myöskin suuri vaikutus vaatekaappiin.
Mustien hiusten kanssa ei todellakaan käy yksiin sama "karteroopi" kuin vaalean viehätyksen. Vaatteet korostavat väriä ja persoonallisuutta, joten muuta siis myöskin kaappisi sisältöä siinä missä hiuksiasikin.

Raitojen pitäisi tällä hetkellä olla hieman vahvempia, siis ei mitään tulitikkuraidoitusta, jos muodissa aikoo pysytellä. Raitojen tekoon tarvitset yleensä kaikkein voimakkaimman vaalennusvärin, mikäli mietit vaaleaksi tulla.
Myöskin erilaiset punaiset ja lämpimän ruskeat, sekä toffeenväriset raidat ovat pintamuotia.
Käytä raidoitukseen alumiinifoliota, jos haluat pitää raidat niissä kohdin, minne aineen levität. Alumiinifolio on helppo paketoida värjätyn hiuksen ympärille ja se pysyy huomattavasti paremmin kuin muovipalaset. Näin on helppo saada aikaan eri vahvuisia raitoja sopiviin kohtiin. Kukin mieltymyksensä mukaan.
Takaosan raidoitus on parasta teettää ystävällä, sillä paraskaan ammattilainen ei kykene saamaan kunnon raitoja itselleen takaosaan.

Vaalennuksen voi tehdä kokopäähän raita-aineella, sillä saat todellakin vaalean lopputuloksen aikaiseksi. Huomioi kuitenkin, että saatat tarvita 2-3 pakettia vaalennusainetta, saadaksesi hiuksistasi kunnollisen vaaleat. Jos nuukailet värin määrässä, voi tulos olla laikullinen ihme!!

Vaalennusvärien kanssa saat vaaleaa, ainoastaan värjäämättömiin hiuksiin, väri kun ei vaalenna väriä. Ikävä asia, vaan näin on!!!

Tässä vaiheessa on sitten hankittava sitä värinpoistoainetta. Suosittelen ostamaan 2 pakettia heti kättelyssä, sillä saat paremman tuloksen kunnollisella värinpoistoaineen määrällä. Noudata ohjeita, TÄRKEÄÄ on levittää ainetta kaikkialle tasaisesti. Värinpoistolla saat paremman tuloksen uudelleenvärjäykselle, kuin vaalentamalla väriä vaalennusaineen kanssa.

Kampaamoissa on oivallisia aineita värinpoistoon, ne eivät rasita hiusta, mutta värinpoistokäsittely tällaisella aineella tulee aika hintavaksi. Monet kampaajat tekevätkin siksi värinpoistoja vaalennusaineella, asiakkaan kukkaroa ajatellen. Hiusten kannalta kalliimpi käsittely on kuitenkin huomattavasti hellävaraisempi.

Kun olet saanut poistettua ei toivotun värin, on sitten aika valita uusi, mielekkäämpi. Jos olet ollut kampaajan käsittelyssä, voi ottaa siellä värin samalla, tai tulla kotiin laittamaan omat sekoitukset päähäsi.
Vaalennuksen jälkeen latvat tulevat kaikista tuhka-tai hopeasarjan väreistä enemmän, tai vähemmän violettisen harmaiksi.
Valitse siis luonnonsarjan, tai kultasarjan värejä, välttääksesi moista efektiä.
Huomioi myöskin, että väri tarttuu latvaan nopeasti vaalennusaineella tehdyn värinpoiston jälkeen. Anna siis tyviosan värin vaikuttaa yli puolet värjäysajasta, ennen lavaan levitystä.Suomalaisen mielestä vaaleat värit ovat numeroilla 8-10.
10 on kaikkein vaalein perusväri, 10.3 hyvin vaalea kultavivahteinen väri.JNE...

Mustaa vaalennettaessa tulos on aina oranssinen, asialle ei voi mitään. Monesti mustasta yliotteen saaminen vie 2-3 vaalennuskertaa, ja hiusten kunto on sen jälkeen aika lailla kurja. Pitkiin hiuksiin ei voi suositella missään tapauksessa moninkertaista vaalennuskäsittelyä. Uhkarohkeat kokeilijat voivat saada uuden hiuslinjan, mitan ja muodon suhteen.

Toisaalta on todettava, HIUS ON KASVAVA materiaali. Jos katkeaa ja putoaa, kasvaa kyllä uutta tilalle, ennenpitkään. Hyviä neuvoja voi aina kysellä väreihin perehtyneiltä asiantuntijoilta. Kauppiaan pitäisi tietää, mistä myydyille väreille saa värjäysopastusta. Sitten vaan puhelin käteen ja soittamaan, tai mikäli tuoteen valmistajalla on nettisivut, voi kyselyn lähettää sitä kautta.
Parhaimmat ohjeet kuitenkin saat ilman muuta itse soittamalla kouluttajille, joilla riittää neuvo asiaan kuin asiaan. Kaikilla suurilla on omat kouluttajansa, Lórealin sekä muidenkin firmojen palkkalistoilta löytty aina joku asiantuntija. Käytä heitä, siksihän he siellä ovat!!!!!

No comments:

Post a Comment