Parisuhteen kuluminen ja hoitamattomuusko on syynä siihen, että sanat kaikkoavat kahdenkesken?? Ei ole mitään, mistä puhuisi kumppanille, hiljaisuus laskeutuu välille, kuin pehmeä seinä. Katseetkaan eivät kerro enää mitään, ne ovat vain pelkkiä katseita. Entisen viestityksen sammuneitä lyhtyjä.
Kosketus tulee kuin vahingossa, lähes säikäyttäen, eikä siinä ole väreilyä jäljellä ensimmäisenkään iskun verran. Iltaisin kietudumme omiin peitteisiimme, kuin koteloihin, joihin ei mahtuisi edes helyyden ajatus. Vetovoima on muuttunut pakovoimaksi. Seksuaalisiis suorittamiseksi, ja hyvänyöntoivotus automaattiseksi tapahtumaksi.
Ystävyys on tullut sijaan, tai olisiko välinpitämättömyys? Kunpaakaan ei voi pitää toimivan suhteen päälimmäisenä tarkoituksena. Elämä pehmeässä mitättomyydessä tunteiden suhteen, ei ole elävää elämää.
Mihin perustuukaan toteamus siitä, että kaikki parisuhteet tulevat ennenpitkään ystävyys-suhteiksi?? Elämäksi sisar-velisuhteesa??? Ei kertakaikkiaan, se ei ole parisuhde, kyllä jokin pieni kipinä pitää olla olemassa. Ymmärrystä on vielä yhdynnänkin puuttumiselle, sairaudelle ei voi mitään, mutta sen elävän ilon ja yhteenkuulumisen puutteen voi kokea suurena katastrofina ihmisen elämässä.
Haaksirikkoinen, olisi oikea sana kuvaamaan tunnetta, joka on ajautunut mitättömyyteen. Erilaisten mielikuvien, loukkaantumisien, ja puhumattomuuden muurin taakse. Elämä on pelkistetty pintaan, eikä mitään halua ole jäänyt jäljelle sen etsimiseen, asioiden kohtaamiseen, tai kivunloiseen selvittämiseen.
Monien selvityskertojen mitäänsanomattomien tulosten vuoksi, edes ajatus turhanaikaisesta keskustelusta on kuin poispyyhitty mielestä. Miksi nähdä vaivaa turhan vuoksi, koska kaikki palaa takaisin hiljaisuuteen.
Ymmärrys ei ole poispyyhitty asia, vaikka vapaus mennä on astunut sen sijaan. Siis ymmärrämme, että toinen voi elää omaa elämäänsä??? Yhteisessä elämässä??
Kenen etu on kahden erillisen elämän eläminen parisuhteessa, miksi siis parisuhde ??
Oma elämä on jokaisen oikeus, mutta kahden täysin erilaisen elämän kohtaaminen aamuyön tunteina, samassa osoitteessa, ei liene sen tarkoitus. Piiloutuminen nettiin, ja sen maailmaan, on pakokeino, jonka jokainen lähes poikkeuksetta osaa. Se on myöskin hyväksytty, uuspakokeinona, joka antaa itselle virtuaalielämän käden ulottuville. Poissaolon arjen pakkotilanteesta ja puhumattomuudesta.
Muutama asia onnistumisesta linkissä: http://www.avioliitto.fi/lukunurkka/kestava_parisuhde/
Parisuhteen kuluminen ja hoitamattomuusko on syynä siihen, että sanat kaikkoavat kahdenkesken?? Ei ole mitään, mistä puhuisi kumppanille, hiljaisuus laskeutuu välille, kuin pehmeä seinä. Katseetkaan eivät kerro enää mitään, ne ovat vain pelkkiä katseita. Entisen viestityksen sammuneitä lyhtyjä.
Kosketus tulee kuin vahingossa, lähes säikäyttäen, eikä siinä ole väreilyä jäljellä ensimmäisenkään iskun verran. Iltaisin kietudumme omiin peitteisiimme, kuin koteloihin, joihin ei mahtuisi edes helyyden ajatus. Vetovoima on muuttunut pakovoimaksi. Seksuaalisiis suorittamiseksi, ja hyvänyöntoivotus automaattiseksi tapahtumaksi.
Ystävyys on tullut sijaan, tai olisiko välinpitämättömyys? Kunpaakaan ei voi pitää toimivan suhteen päälimmäisenä tarkoituksena. Elämä pehmeässä mitättomyydessä tunteiden suhteen, ei ole elävää elämää.
Mihin perustuukaan toteamus siitä, että kaikki parisuhteet tulevat ennenpitkään ystävyys-suhteiksi?? Elämäksi sisar-velisuhteesa??? Ei kertakaikkiaan, se ei ole parisuhde, kyllä jokin pieni kipinä pitää olla olemassa. Ymmärrystä on vielä yhdynnänkin puuttumiselle, sairaudelle ei voi mitään, mutta sen elävän ilon ja yhteenkuulumisen puutteen voi kokea suurena katastrofina ihmisen elämässä.
Haaksirikkoinen, olisi oikea sana kuvaamaan tunnetta, joka on ajautunut mitättömyyteen. Erilaisten mielikuvien, loukkaantumisien, ja puhumattomuuden muurin taakse. Elämä on pelkistetty pintaan, eikä mitään halua ole jäänyt jäljelle sen etsimiseen, asioiden kohtaamiseen, tai kivunloiseen selvittämiseen.
Monien selvityskertojen mitäänsanomattomien tulosten vuoksi, edes ajatus turhanaikaisesta keskustelusta on kuin poispyyhitty mielestä. Miksi nähdä vaivaa turhan vuoksi, koska kaikki palaa takaisin hiljaisuuteen.
Ymmärrys ei ole poispyyhitty asia, vaikka vapaus mennä on astunut sen sijaan. Siis ymmärrämme, että toinen voi elää omaa elämäänsä??? Yhteisessä elämässä??
Kenen etu on kahden erillisen elämän eläminen parisuhteessa, miksi siis parisuhde ??
Oma elämä on jokaisen oikeus, mutta kahden täysin erilaisen elämän kohtaaminen aamuyön tunteina, samassa osoitteessa, ei liene sen tarkoitus. Piiloutuminen nettiin, ja sen maailmaan, on pakokeino, jonka jokainen lähes poikkeuksetta osaa. Se on myöskin hyväksytty, uuspakokeinona, joka antaa itselle virtuaalielämän käden ulottuville. Poissaolon arjen pakkotilanteesta ja puhumattomuudesta.
Muutama asia onnistumisesta linkissä: http://www.avioliitto.fi/lukunurkka/kestava_parisuhde/
