Tyttäremme täyttää tänään kaksi kuukautta. Aika on mennyt nopeasti, mutta ei kuitenkaan liian. Kun on ennen oman lapsen saamista seurannut muiden lasten kasvamista, on tuntunut, että he kasvavat silmissä, ikään kuin hujauksessa. Omaa lasta näkee kuitenkin päivittäin eikä kasvua sinänsä huomaa. Sen huomaan vain pienenevinä vaatteina ja siinä, ettei esimerkiksi sama yhden käden kantoasento enää toimi. Tämä on ollut jotenkin huojentavaa, kun on aina kuvitellut, että vauva saattaa yhdessä yössä kasvaa parikymmentä senttiä tai yhtäkkiä kävelee... Niin kuin kavereiden vauvat tekevät!
Yksi merkittävimmistä asioista toisen kuukauden aikana on ollut nimen virallistaminen. Lastamme on kutsuttu eräällä nimellä lähes koko raskauden ajan, mutta nyt nimi pääsi kolmanneksi nimeksi. Ristiäisiä vietettiin lokakuun neljäs päivä. Läsnä olivat perheenjäsenet ja kummit. Tyttäremme sai isänsä sukunimen ja etunimikseen Inka Aino Armiida. Äitikin toivoo joskus saavansa saman sukunimen kuin muilla perheenjäsenillään...!
Inkaa kutsuttiin Armiidaksi tosiaan jo vatsassa ollessaan. Aluksi hän oli Eero-Armiida, koska emme vielä tienneet vauvan sukupuolta. Armiida on minun äitini äidin toinen nimi (tosin yhdellä iillä) ja olen pitänyt nimestä lapsesta saakka ja jo silloin päättänyt, että tyttäreni saa sen nimen. Aino on isäni äidin nimi ja myös minun toinen nimeni. Inka-nimeen törmäsimme kalenterin nimiluetteloa selatessa ja se tuntui heti oikealta nimeltä. Siinä on kivat kirjaimet ja on lyhyt ja ytimekäs. Hän on myös aivan Inkan näköinen!
Toiseen kuukauteen on mahtunut myös paljon tapaamisia ystävien kanssa. Ystäviä on tullut myös kauempaa, muun muassa Oulusta ja Karkkilasta. Kävimme myös erään pariskunnan juhlissa, joissa musiikki ja kovaääninen puheensorina ei haitannut lainkaan Inkan iltaunia. Hän on edelleen hyväuninen. Inka nukkuu öisin kuudesta seitsemään tuntia putkeen ja päivällä ainakin yhdet muutaman tunnin päiväunet sekä torkkuu tilanteen mukaan. Hän on kasvanut hyvin rintamaidolla ja painaa nyt 4,670 kiloa ja on 57,8 senttiä pitkä.
Kurjin juttu on ehdottomasti ollut rokotus. Inka osallistuu rokotetutkimukseen ja siihen kuuluvat myös verikokeet. Äidin pientä pupua piikitettiin molempiin kyynärtaipeisiin sekä molempiin reisiin. Huuto oli sydäntäsärkevää enkä minäkään ilman itkua päässyt. Onneksi isä oli mukana minun tukenani ja pitämässä lasta verikokeiden ajan. Uusi rokotus on noin kuukauden päästä, mutta onneksi silloin ei enää oteta verikokeita, huhh. Huutoa kuunnellessa ja omia kyyneleitä pyyhkiessä kävi monesti mielessä onko tämä kaikki sen arvoista, koska emme varsinaisesti hyödy tutkimukseen osallistumisesta mitenkään. Ainoa ero neuvolassa saamiin rokotuksiin on se, että Inka saa myös B-hepatiittirokotteen. Myös me vanhemmat olemme aikanaan sen ottaneet. Matkustamme paljon eikä sitä koskaan tiedä mitä elämässä tulee eteen.
Inka on myös oppinut uusia taitoja. Pakahduttavan ihanan hymyilyn lisäksi hän jaksaa olla vatsallaan kannatellen päätään joitakin minuutteja. Sen jälkeen tule ähinä ja harmitus pään painuessa alas, kun voimat loppuvat. Inka myös juttelee kovasti. Hän katselee silmiin ja vastaa puheeseen äännellen ja hymyillen. Hän on myös löytänyt omat kätensä. Hän katselee nenänsä edessä heiluvia nyrkkejään silmät killissä ja välillä nappaa toisen suuhunsa. Nyrkin lutkuttaminen onkin kivaa puuhaa! Tutit ovat edelleen paketeissaan. Jos tarve tutteihin tulee, toki ne kaivetaan esille. Inka viihtyy pitkiäkin aikoja sitterissä istuen, jos saa seurata esimerkiksi minun ruoanlaittoa tai televisiota. Raukka tapittaa katse nauliintuneena televisiota. Tanssiohjelmat näyttävät olevan (myös hänen) mieleen. On se hyvä tutustuttaa tulevaan lapsenvahtiinsa jo ajoissa...
Eilen Inka oli ensimmäisellä pitkällä rintareppukävelyllään ja viihtyi hyvin! Alkuun hän katseli maisemia, mutta loppumatkan nukkui sikeästi minun jutellessa ystävän kanssa. Kantoliinaa on käytetty alkuun enemmän, muun muassa eräissä ystävänmyynneissä kantoliina oli vertaansa vailla, kun ihmisiä oli valtavasti eikä vaunuja olisi voinut kuvitellakaan sinne. Viikko sitten kävimme mummon ja papan kanssa Silakkamarkkinoilla. Torikahvilassa me aikuiset söimme lettuja ja Inka sai omaa evästänsä auringonpaisteessa. Hän viihtyi pitkään hereillä mummon sylissä ihmisvilinää seuraten.
Kun tämä teksti on saatu päätökseen, hyppään saumurin ääreen ompelemaan lisää tissilappuja eli liivinsuojuksia. Ompelen niitä myös vauvaystävä-Vilman äidille. Toivotaan siis, että Inka nukkuu vielä tovin parvekkeella, vaikka kaksi tuntia ihanaa unta on jo takana. Mainitaan vielä, että nykyinen asunto on mennyt kaupaksi ja muutto keltaiseen puutaloon alkaa tuntua aina vaan todellisemmalta!
Tyttäremme täyttää tänään kaksi kuukautta. Aika on mennyt nopeasti, mutta ei kuitenkaan liian. Kun on ennen oman lapsen saamista seurannut muiden lasten kasvamista, on tuntunut, että he kasvavat silmissä, ikään kuin hujauksessa. Omaa lasta näkee kuitenkin päivittäin eikä kasvua sinänsä huomaa. Sen huomaan vain pienenevinä vaatteina ja siinä, ettei esimerkiksi sama yhden käden kantoasento enää toimi. Tämä on ollut jotenkin huojentavaa, kun on aina kuvitellut, että vauva saattaa yhdessä yössä kasvaa parikymmentä senttiä tai yhtäkkiä kävelee... Niin kuin kavereiden vauvat tekevät!
Yksi merkittävimmistä asioista toisen kuukauden aikana on ollut nimen virallistaminen. Lastamme on kutsuttu eräällä nimellä lähes koko raskauden ajan, mutta nyt nimi pääsi kolmanneksi nimeksi. Ristiäisiä vietettiin lokakuun neljäs päivä. Läsnä olivat perheenjäsenet ja kummit. Tyttäremme sai isänsä sukunimen ja etunimikseen Inka Aino Armiida. Äitikin toivoo joskus saavansa saman sukunimen kuin muilla perheenjäsenillään...!
Inkaa kutsuttiin Armiidaksi tosiaan jo vatsassa ollessaan. Aluksi hän oli Eero-Armiida, koska emme vielä tienneet vauvan sukupuolta. Armiida on minun äitini äidin toinen nimi (tosin yhdellä iillä) ja olen pitänyt nimestä lapsesta saakka ja jo silloin päättänyt, että tyttäreni saa sen nimen. Aino on isäni äidin nimi ja myös minun toinen nimeni. Inka-nimeen törmäsimme kalenterin nimiluetteloa selatessa ja se tuntui heti oikealta nimeltä. Siinä on kivat kirjaimet ja on lyhyt ja ytimekäs. Hän on myös aivan Inkan näköinen!
Toiseen kuukauteen on mahtunut myös paljon tapaamisia ystävien kanssa. Ystäviä on tullut myös kauempaa, muun muassa Oulusta ja Karkkilasta. Kävimme myös erään pariskunnan juhlissa, joissa musiikki ja kovaääninen puheensorina ei haitannut lainkaan Inkan iltaunia. Hän on edelleen hyväuninen. Inka nukkuu öisin kuudesta seitsemään tuntia putkeen ja päivällä ainakin yhdet muutaman tunnin päiväunet sekä torkkuu tilanteen mukaan. Hän on kasvanut hyvin rintamaidolla ja painaa nyt 4,670 kiloa ja on 57,8 senttiä pitkä.
Kurjin juttu on ehdottomasti ollut rokotus. Inka osallistuu rokotetutkimukseen ja siihen kuuluvat myös verikokeet. Äidin pientä pupua piikitettiin molempiin kyynärtaipeisiin sekä molempiin reisiin. Huuto oli sydäntäsärkevää enkä minäkään ilman itkua päässyt. Onneksi isä oli mukana minun tukenani ja pitämässä lasta verikokeiden ajan. Uusi rokotus on noin kuukauden päästä, mutta onneksi silloin ei enää oteta verikokeita, huhh. Huutoa kuunnellessa ja omia kyyneleitä pyyhkiessä kävi monesti mielessä onko tämä kaikki sen arvoista, koska emme varsinaisesti hyödy tutkimukseen osallistumisesta mitenkään. Ainoa ero neuvolassa saamiin rokotuksiin on se, että Inka saa myös B-hepatiittirokotteen. Myös me vanhemmat olemme aikanaan sen ottaneet. Matkustamme paljon eikä sitä koskaan tiedä mitä elämässä tulee eteen.
Inka on myös oppinut uusia taitoja. Pakahduttavan ihanan hymyilyn lisäksi hän jaksaa olla vatsallaan kannatellen päätään joitakin minuutteja. Sen jälkeen tule ähinä ja harmitus pään painuessa alas, kun voimat loppuvat. Inka myös juttelee kovasti. Hän katselee silmiin ja vastaa puheeseen äännellen ja hymyillen. Hän on myös löytänyt omat kätensä. Hän katselee nenänsä edessä heiluvia nyrkkejään silmät killissä ja välillä nappaa toisen suuhunsa. Nyrkin lutkuttaminen onkin kivaa puuhaa! Tutit ovat edelleen paketeissaan. Jos tarve tutteihin tulee, toki ne kaivetaan esille. Inka viihtyy pitkiäkin aikoja sitterissä istuen, jos saa seurata esimerkiksi minun ruoanlaittoa tai televisiota. Raukka tapittaa katse nauliintuneena televisiota. Tanssiohjelmat näyttävät olevan (myös hänen) mieleen. On se hyvä tutustuttaa tulevaan lapsenvahtiinsa jo ajoissa...
Eilen Inka oli ensimmäisellä pitkällä rintareppukävelyllään ja viihtyi hyvin! Alkuun hän katseli maisemia, mutta loppumatkan nukkui sikeästi minun jutellessa ystävän kanssa. Kantoliinaa on käytetty alkuun enemmän, muun muassa eräissä ystävänmyynneissä kantoliina oli vertaansa vailla, kun ihmisiä oli valtavasti eikä vaunuja olisi voinut kuvitellakaan sinne. Viikko sitten kävimme mummon ja papan kanssa Silakkamarkkinoilla. Torikahvilassa me aikuiset söimme lettuja ja Inka sai omaa evästänsä auringonpaisteessa. Hän viihtyi pitkään hereillä mummon sylissä ihmisvilinää seuraten.
Kun tämä teksti on saatu päätökseen, hyppään saumurin ääreen ompelemaan lisää tissilappuja eli liivinsuojuksia. Ompelen niitä myös vauvaystävä-Vilman äidille. Toivotaan siis, että Inka nukkuu vielä tovin parvekkeella, vaikka kaksi tuntia ihanaa unta on jo takana. Mainitaan vielä, että nykyinen asunto on mennyt kaupaksi ja muutto keltaiseen puutaloon alkaa tuntua aina vaan todellisemmalta!
