Nyt on taas se aika vuodesta, kun alan bongailla ensimmäistä miinusta. Viime vuonna ensimmäinen pakkaslukema tuli näköjään yhtä yllättäen kuin tänä syksynä. Joka aamu käymme Inkan kanssa katsomassa keittiön lämpömittarista kuinka paljon on asteita. Ensimmäisen miinuksen bongasin viime viikolla, harmikseni en muista päivää. Lukema oli vain -0,0 ja seuraavalla silmänräpäyksellä se muuttuikin plussan puolelle.
Kunnolla miinusta bongasimme tämän viikon keskiviikkona (2.10.), jolloin mittari näytti puoli kahdeksan aikaan aamulla -4,3! Ennen kuin sain kameran kaivettua esille niin ilma oli jo hitusen lämmennyt. Pihan (rehottava) nurmikko oli kauniin valkoinen ja aurinko paistoi. Sittemmin emme ole miinuksia mittarissa nähneet.
Olen saattanut aikaisemminkin fiilistellä sitä, että vaikka tuntuu että olemme asuneet täällä maalla pitkään, emme ole asuneet täällä vielä yhtäkään syksyä. Muutto tapahtui marraskuun lopussa ja ensilumi satoi iloksemme maahan samana päivänä. Sen jälkeen maata näkyikin seuraavan kerran vasta keväällä. Ensimmäistä kertaa näen pihan kuihtuvan ja maiseman muuttuvan kirjavaksi. Kesällä olin ajatuksissani hyppäämässä suoraan talveen, kunnes muistin syksyn olevan vielä edessä!
Tämä syksy on kyllä ollut ainakin tähän asti todella kaunis. Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä on ollut paljon ja toivottavasti myös edessäpäin. On suorastaan hykerryttävää seurata maisemien muuttumista ja puiden riisuuntumista. Ensimmäisten miinusten jälkeen alan tietenkin odottaa ensimmäisiä lumisateita. Jokunen päivä sitten satoi kummallinen pieni raekuuro, mutta se taisi mennä ohi ennen kuin ehti alkaakaan.
Talomme pihan suhteen olemme melko rennoin mielin (ainakin minä). Kesä meni katsoessa mitä mistäkin nousee ja tämä syksy taitaa mennä katsoessa mikä mihinkin laskee... Kuihtuvat kuunliljat päätin pätkäistä pois, koska pitkät lehdet ovat niin rumia maatessaan pitkin kivetyksiä. Varsinkin jos ensilunta saadaan odotella pitkään. Naapurilta utelin oikeaa toimintatapaa kuunliljojen kanssa niin hän totesi tekevän milloin mitenkin. Hyvä periaate.
Lähipellon lehmät ovat olleet jo monta päivää (ellei viikkoa?) näkymättömissä. Ovatkohan ne jo navetan lämmössä? Viereisen niityn monikymmenpäinen lammaslauma rouskuttelee vielä heinää tyytyväisenä. Milloinkohan niillä on kotiinmenoaika? Lampaita käydään tervehtimässä harva se ilta ja lehmiäkin vielä pari viikkoa sitten, mutta pian taitavat lampaatkin häipyä maalaismaisemasta.
Huomenna on taas aika tarttua haravanvarteen. Onneksi on hieman apujoukkoja tiedossa! Ihanaa syksyä kaikille!
 |
| Kukkia omalta pihalta. |
Nyt on taas se aika vuodesta, kun alan bongailla ensimmäistä miinusta. Viime vuonna ensimmäinen pakkaslukema tuli näköjään yhtä yllättäen kuin tänä syksynä. Joka aamu käymme Inkan kanssa katsomassa keittiön lämpömittarista kuinka paljon on asteita. Ensimmäisen miinuksen bongasin viime viikolla, harmikseni en muista päivää. Lukema oli vain -0,0 ja seuraavalla silmänräpäyksellä se muuttuikin plussan puolelle.
Kunnolla miinusta bongasimme tämän viikon keskiviikkona (2.10.), jolloin mittari näytti puoli kahdeksan aikaan aamulla -4,3! Ennen kuin sain kameran kaivettua esille niin ilma oli jo hitusen lämmennyt. Pihan (rehottava) nurmikko oli kauniin valkoinen ja aurinko paistoi. Sittemmin emme ole miinuksia mittarissa nähneet.
Olen saattanut aikaisemminkin fiilistellä sitä, että vaikka tuntuu että olemme asuneet täällä maalla pitkään, emme ole asuneet täällä vielä yhtäkään syksyä. Muutto tapahtui marraskuun lopussa ja ensilumi satoi iloksemme maahan samana päivänä. Sen jälkeen maata näkyikin seuraavan kerran vasta keväällä. Ensimmäistä kertaa näen pihan kuihtuvan ja maiseman muuttuvan kirjavaksi. Kesällä olin ajatuksissani hyppäämässä suoraan talveen, kunnes muistin syksyn olevan vielä edessä!
Tämä syksy on kyllä ollut ainakin tähän asti todella kaunis. Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä on ollut paljon ja toivottavasti myös edessäpäin. On suorastaan hykerryttävää seurata maisemien muuttumista ja puiden riisuuntumista. Ensimmäisten miinusten jälkeen alan tietenkin odottaa ensimmäisiä lumisateita. Jokunen päivä sitten satoi kummallinen pieni raekuuro, mutta se taisi mennä ohi ennen kuin ehti alkaakaan.
Talomme pihan suhteen olemme melko rennoin mielin (ainakin minä). Kesä meni katsoessa mitä mistäkin nousee ja tämä syksy taitaa mennä katsoessa mikä mihinkin laskee... Kuihtuvat kuunliljat päätin pätkäistä pois, koska pitkät lehdet ovat niin rumia maatessaan pitkin kivetyksiä. Varsinkin jos ensilunta saadaan odotella pitkään. Naapurilta utelin oikeaa toimintatapaa kuunliljojen kanssa niin hän totesi tekevän milloin mitenkin. Hyvä periaate.
Lähipellon lehmät ovat olleet jo monta päivää (ellei viikkoa?) näkymättömissä. Ovatkohan ne jo navetan lämmössä? Viereisen niityn monikymmenpäinen lammaslauma rouskuttelee vielä heinää tyytyväisenä. Milloinkohan niillä on kotiinmenoaika? Lampaita käydään tervehtimässä harva se ilta ja lehmiäkin vielä pari viikkoa sitten, mutta pian taitavat lampaatkin häipyä maalaismaisemasta.
Huomenna on taas aika tarttua haravanvarteen. Onneksi on hieman apujoukkoja tiedossa! Ihanaa syksyä kaikille!
|
| Kukkia omalta pihalta. |
No comments:
Post a Comment