En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut, joten nyt tulee pitkähkö kirjoitus. Kirjoitan mieleeni tulleita asioita Ihon Aika -lehden (4/13) jutusta "Ensikertalaiset koolla", jossa oli kyse Alopecia-kurssin osallistujien näkökulmista. Valitettavasti olen monesta jutussa mainitusta asiasta eri mieltä. Mutta minähän en olekaan mikään ensikertalainen, vaan olen ollut alopecian kanssa jo kohta parikymmentä vuotta, joten ehkä siksikin minulla on jo hieman erilainen näkökulma asiaan.
Jutussa oli hieman outo jaottelu "avoimuus vai salaaminen", siinä oli annettu vain kaksi vaihtoehtoa. Jutusta ei kunnolla selvinnyt, mitä näillä termeillä tarkoitettiin. Ilmeisesti salaamisella tarkoitettiin, että alopeetikko pitää peruukkia eli korvaavia hiuksia eikä kerro asiasta kaikille. Avoimuudella ilmeisesti tarkoitettiin, että ei käytä korvaavia hiuksia eli kulkee kaikkialla kaljuna sekä kertoo asiasta kaikille.
Salaamisesta (eli korvaavien hiusten käyttämisestä?) annettiin jutussa hieman negatiivinen kuva, siis että moni mieluummin salaa sairauden, koska se sopii paremmin "omiin arvoihin ja luonteeseen". Jutusta siis annettiin sellainen kuva, että kaljuina kulkevat ovat jotenkin onnistuneempia, mutta korvaavien hiusten käyttäjät ovat sulkeutuneita.
Mielestäni asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Avoimuus ei välttämättä tarkoita sitä, että ei käytä korvaavia hiuksia eli kulkee kaljuna. Yhtä lailla minusta voi olla avoin, jos käyttää korvaavia hiuksia, ja kertoo asiasta läheisilleen. Toisaalta sellaista asiaa ei nähtävästi ole lehdessä eikä Iholiiton kursseillakaan käsitelty, että kaljuna oleminen voikin olla tavallaan asian peittelyä. Ainakin itselläni oli aluksi vaikeaa hankkia korvaavia hiuksia, koska en halunnut myöntää olevani mitenkään sairas vaan halusin kieltää ja salata sairauden jopa itseltäni. Usein myös netin alopecia-foorumeilta saa sellaisen käsityksen, että julkinen kaljuus olisi jotenkin suositeltavin ratkaisu, koska silloin on saavuttanut jonkinlaisen "sairautensa hyväksymisen korkeimman tason". Mutta minusta todella voi olla niinkin, että kaljuna kulkeva henkilö ei halua myöntää olevansa alopeetikko ja korvaavia hiuksia käyttävä on enemmän "sinut" sairautensa kanssa. Oma kokemukseni on, että tärkeintä sairauden hyväksymisessä on se, että hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään sellaisena kuin on, riippumatta siitä, käyttääkö korvaavia hiuksia vai ei.
Pahin puute jutussa oli se, että siinä ei ollut mitään korvaavien hiusten eli apuvälineen tärkeydestä. Mielestäni kunnollisen apuvälineen saaminen on alopeetikolle ensisijaista sairauden alkuvaiheessa. Kunnollisen apuvälineen ideahan on se, että jokainen vastaantulija (tai välttämättä kukaan) ei asiaa huomaisi. Kokemukseni mukaan, kun alopeetikolla on kunnolliset korvaavat hiukset, niin jutussa mainitut tuijottamiset ja hankalat kysymykset voi unohtaa ja elää täysin normaalia elämää. Mielestäni voi myös oppia jopa rakastamaan "omia" korvaavia hiuksiaan, niillä kun voi muuttaa ulkonäköään mielensä mukaan.
Minusta sekin on tavallaan oman sairauden hyväksymistä, että ymmärtää, että ei koko ajan tarvitse olla tuijotettavana ja kyselyiden kohteena. Voi ymmärtää olevansa niin arvokas, että ei tarvitse selitellä omaa olemustaan muille. Eihän muistakaan sairauksista välttämättä kerrota kaikille. Mielestäni on ihan hyväksyttävää, että voi päättää itse, haluaako kertoa asiasta vaiko ei tai haluaako käyttää korvaavia hiuksia vaiko ei. En oikein ymmärrä sellaista, että kaikkien alopeetikoiden pitäisi kulkea kaljuina ja olla jonkinlaisia "kaljuuden sanansaattajia", ja lisäksi pitäisi jaksaa valistaa jokaista tuijottajaa ja kysyjää alopeciasta. Valistuksen pitäisi olla mielestäni ennemminkin Alopecialiiton tehtävä. Lisäksi olisi tärkeää saada kunnon maksusitoumus kunnolliseen apuvälineeseen heti sairauden alkuvaiheessa, mikä olisi ehdottomasti pitänyt mainita jutussa.
En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut, joten nyt tulee pitkähkö kirjoitus. Kirjoitan mieleeni tulleita asioita Ihon Aika -lehden (4/13) jutusta "Ensikertalaiset koolla", jossa oli kyse Alopecia-kurssin osallistujien näkökulmista. Valitettavasti olen monesta jutussa mainitusta asiasta eri mieltä. Mutta minähän en olekaan mikään ensikertalainen, vaan olen ollut alopecian kanssa jo kohta parikymmentä vuotta, joten ehkä siksikin minulla on jo hieman erilainen näkökulma asiaan.
Jutussa oli hieman outo jaottelu "avoimuus vai salaaminen", siinä oli annettu vain kaksi vaihtoehtoa. Jutusta ei kunnolla selvinnyt, mitä näillä termeillä tarkoitettiin. Ilmeisesti salaamisella tarkoitettiin, että alopeetikko pitää peruukkia eli korvaavia hiuksia eikä kerro asiasta kaikille. Avoimuudella ilmeisesti tarkoitettiin, että ei käytä korvaavia hiuksia eli kulkee kaikkialla kaljuna sekä kertoo asiasta kaikille.
Salaamisesta (eli korvaavien hiusten käyttämisestä?) annettiin jutussa hieman negatiivinen kuva, siis että moni mieluummin salaa sairauden, koska se sopii paremmin "omiin arvoihin ja luonteeseen". Jutusta siis annettiin sellainen kuva, että kaljuina kulkevat ovat jotenkin onnistuneempia, mutta korvaavien hiusten käyttäjät ovat sulkeutuneita.
Mielestäni asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Avoimuus ei välttämättä tarkoita sitä, että ei käytä korvaavia hiuksia eli kulkee kaljuna. Yhtä lailla minusta voi olla avoin, jos käyttää korvaavia hiuksia, ja kertoo asiasta läheisilleen. Toisaalta sellaista asiaa ei nähtävästi ole lehdessä eikä Iholiiton kursseillakaan käsitelty, että kaljuna oleminen voikin olla tavallaan asian peittelyä. Ainakin itselläni oli aluksi vaikeaa hankkia korvaavia hiuksia, koska en halunnut myöntää olevani mitenkään sairas vaan halusin kieltää ja salata sairauden jopa itseltäni. Usein myös netin alopecia-foorumeilta saa sellaisen käsityksen, että julkinen kaljuus olisi jotenkin suositeltavin ratkaisu, koska silloin on saavuttanut jonkinlaisen "sairautensa hyväksymisen korkeimman tason". Mutta minusta todella voi olla niinkin, että kaljuna kulkeva henkilö ei halua myöntää olevansa alopeetikko ja korvaavia hiuksia käyttävä on enemmän "sinut" sairautensa kanssa. Oma kokemukseni on, että tärkeintä sairauden hyväksymisessä on se, että hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään sellaisena kuin on, riippumatta siitä, käyttääkö korvaavia hiuksia vai ei.
Pahin puute jutussa oli se, että siinä ei ollut mitään korvaavien hiusten eli apuvälineen tärkeydestä. Mielestäni kunnollisen apuvälineen saaminen on alopeetikolle ensisijaista sairauden alkuvaiheessa. Kunnollisen apuvälineen ideahan on se, että jokainen vastaantulija (tai välttämättä kukaan) ei asiaa huomaisi. Kokemukseni mukaan, kun alopeetikolla on kunnolliset korvaavat hiukset, niin jutussa mainitut tuijottamiset ja hankalat kysymykset voi unohtaa ja elää täysin normaalia elämää. Mielestäni voi myös oppia jopa rakastamaan "omia" korvaavia hiuksiaan, niillä kun voi muuttaa ulkonäköään mielensä mukaan.
Minusta sekin on tavallaan oman sairauden hyväksymistä, että ymmärtää, että ei koko ajan tarvitse olla tuijotettavana ja kyselyiden kohteena. Voi ymmärtää olevansa niin arvokas, että ei tarvitse selitellä omaa olemustaan muille. Eihän muistakaan sairauksista välttämättä kerrota kaikille. Mielestäni on ihan hyväksyttävää, että voi päättää itse, haluaako kertoa asiasta vaiko ei tai haluaako käyttää korvaavia hiuksia vaiko ei. En oikein ymmärrä sellaista, että kaikkien alopeetikoiden pitäisi kulkea kaljuina ja olla jonkinlaisia "kaljuuden sanansaattajia", ja lisäksi pitäisi jaksaa valistaa jokaista tuijottajaa ja kysyjää alopeciasta. Valistuksen pitäisi olla mielestäni ennemminkin Alopecialiiton tehtävä. Lisäksi olisi tärkeää saada kunnon maksusitoumus kunnolliseen apuvälineeseen heti sairauden alkuvaiheessa, mikä olisi ehdottomasti pitänyt mainita jutussa.
reade more...
Résuméabuiyad
