Pages

Punaiset maatuskavaatteet

Ystäväni kysyi minulta kauan aikaa sitten, että haluaisinko häneltä joutavaa Ivana Helsingin maatuska-kuvioista trikookangasta. Kiljahdin riemusta ja lupasin ilomielin ottaa kankaan vastaan. Rakastan maatuska-nukkeja! Vasta sen jälkeen kysyin kankaan väriä: kirkkaan punainen. Punainen ei ole koskaan ollut lempivärini kankaissa tai vaatteissa. Se on nounou-listalla heti pastellisävyjen jälkeen. Myöskään Inkan vaatteista ei taida paljoa punaista löytyä. Maatuska kuitenkin voitti punaisen ja trikookangas löysi tiensä meille.
 
Kangas oli jemmassa monta kuukautta, koska en osannut päättää mitä siitä tekisin. Eilen iski valtava ompelutarve. Kotoa löytyvää kangasvalikoimaa läpikäydessäni käteni alkoivat kuin huomaamatta hipelöidä kirkkaan punaista trikoota. Monet muut kankaat ja kuosit ovat alkaneet kyllästyttää, koska niin monesta kankaasta olen jo jotain ommellut. Värikkäät, kuviolliset kankaat ovat jotenkin niin voimakkaita, että kyllästyn niiden tuijotteluun helposti. Olenkin huomannut, että Inkan vaatetus on pikkuhiljaa mennyt neutraalimmaksi ja sievemmäksi tässä vuoden aikana.
 
Mutta se punainen maatuskakangas. Päädyin ompelemaan siitä hihattoman ja yksinkertaisen mekon sekä mitkäs muutkaan kuin Berliinin legginsit! Housujen lahkeet jäivät nyt ilman kivaa rypytystä ja vyötärönkin jätin ilman kuminauhaa. Mekon/tunikan hihansuut, helma ja pääntie on ommeltu saumurin reunaompeleella, joten ne ovat tarkoituksella kurvikkaan kiemurat. Samaan aikaan en näitä vaatteita tyttärelleni pukisi. Liikaa punaista. Alun puna-angstailun jälkeen olen kuitenkin todella tyytyväinen, ellen peräti ihastunut näihin vaatteisiin! Kiitos, J!
 
 
 



 


 


 
 
Ystäväni kysyi minulta kauan aikaa sitten, että haluaisinko häneltä joutavaa Ivana Helsingin maatuska-kuvioista trikookangasta. Kiljahdin riemusta ja lupasin ilomielin ottaa kankaan vastaan. Rakastan maatuska-nukkeja! Vasta sen jälkeen kysyin kankaan väriä: kirkkaan punainen. Punainen ei ole koskaan ollut lempivärini kankaissa tai vaatteissa. Se on nounou-listalla heti pastellisävyjen jälkeen. Myöskään Inkan vaatteista ei taida paljoa punaista löytyä. Maatuska kuitenkin voitti punaisen ja trikookangas löysi tiensä meille.
 
Kangas oli jemmassa monta kuukautta, koska en osannut päättää mitä siitä tekisin. Eilen iski valtava ompelutarve. Kotoa löytyvää kangasvalikoimaa läpikäydessäni käteni alkoivat kuin huomaamatta hipelöidä kirkkaan punaista trikoota. Monet muut kankaat ja kuosit ovat alkaneet kyllästyttää, koska niin monesta kankaasta olen jo jotain ommellut. Värikkäät, kuviolliset kankaat ovat jotenkin niin voimakkaita, että kyllästyn niiden tuijotteluun helposti. Olenkin huomannut, että Inkan vaatetus on pikkuhiljaa mennyt neutraalimmaksi ja sievemmäksi tässä vuoden aikana.
 
Mutta se punainen maatuskakangas. Päädyin ompelemaan siitä hihattoman ja yksinkertaisen mekon sekä mitkäs muutkaan kuin Berliinin legginsit! Housujen lahkeet jäivät nyt ilman kivaa rypytystä ja vyötärönkin jätin ilman kuminauhaa. Mekon/tunikan hihansuut, helma ja pääntie on ommeltu saumurin reunaompeleella, joten ne ovat tarkoituksella kurvikkaan kiemurat. Samaan aikaan en näitä vaatteita tyttärelleni pukisi. Liikaa punaista. Alun puna-angstailun jälkeen olen kuitenkin todella tyytyväinen, ellen peräti ihastunut näihin vaatteisiin! Kiitos, J!
 
 
 



 


 


 
 
reade more... Résuméabuiyad

Lahjaviltti

Olin eilen juhlimassa ystävääni ja hänen pian syntyvää vauvaansa. Hänen baby shower -juhlansa pidettiin toisen ystävän kauniissa kodissa, jossa herkkuja riitti ja seura oli viihdyttävää! Yhteisten lahjojen lisäksi halusin antaa vauvalle jotain pingalemaista. Päädyin ompelemaan monikäyttöisen viltin.
 
Viltin toinen puoli on pehmeää plyysiä ja toiselle puolelle ompelin kirjavaa elefanttikangasta sekä yksiväristä trikoota tilkkutyöteemalla. Uskalsin ottaa riskin värikkäiden ja kirjavien kankaiden kanssa, koska toinen puoli viltistä on kuitenkin neutraali ja yksivärinen. Tikkasin viiden sydämen ympäri, jotta kankaat pysyisivät kiinni toisissaan. Samalla vaaleanpunainen plyysi sai viisi sydäntä pintaansa. Peiton väritys tuskin jättää tulkinnanvaraa vauvan sukupuolesta...
 
Onnea tulevaan, ystävä rakas!
 
 




 
 
Olin eilen juhlimassa ystävääni ja hänen pian syntyvää vauvaansa. Hänen baby shower -juhlansa pidettiin toisen ystävän kauniissa kodissa, jossa herkkuja riitti ja seura oli viihdyttävää! Yhteisten lahjojen lisäksi halusin antaa vauvalle jotain pingalemaista. Päädyin ompelemaan monikäyttöisen viltin.
 
Viltin toinen puoli on pehmeää plyysiä ja toiselle puolelle ompelin kirjavaa elefanttikangasta sekä yksiväristä trikoota tilkkutyöteemalla. Uskalsin ottaa riskin värikkäiden ja kirjavien kankaiden kanssa, koska toinen puoli viltistä on kuitenkin neutraali ja yksivärinen. Tikkasin viiden sydämen ympäri, jotta kankaat pysyisivät kiinni toisissaan. Samalla vaaleanpunainen plyysi sai viisi sydäntä pintaansa. Peiton väritys tuskin jättää tulkinnanvaraa vauvan sukupuolesta...
 
Onnea tulevaan, ystävä rakas!
 
 




 
 
reade more... Résuméabuiyad

Gluteeniton porkkanaleipä

Aloitin heinäkuun alussa kokeilumielessä gluteenittoman ruokavalion. Minulla on vuosikaudet ollut vatsavaivoja ja halusin kokeilla muuttaa jotakin ruokavaliossani. Tiedän, että keliakiaepäilyissä kannattaisi käydä otattamassa keliakiakoe eikä tällä tavalla itse heittäytyä uuteen ruokavalioon. Jos nyt haluaisin mennä kyseiseen testiin, joutuisin syödä ensin kolme kuukautta gluteenia sisältäviä ruokia, jotta tulos olisi luotettavampi ja suolinukka oli taas jonkunlaista... (Asiasta kiinnostuneiden kannattaa googlailla enemmän, en ole asiantuntija...)
 
Olen muutamana edellisenä viikkona syönyt joitakin kertoja gluteenia sisältävää pastaa sekä leipää. Varsinkin leipien kohdalla huomasin vatsani jälleen turpoavan ja kipeytyvän. Tiedä sitten aiheuttaako turvotuksen leivontahiiva, mutta toisaalta olen leiponut muun muassa gluteenitonta pizzaa, jonka taikinassa on hiivaa enkä ole huomannut sen aiheuttavan ongelmia. Olen syönyt jonkun verran gluteenitonta leipää, mutta varsinkin alkukuukausina syömistäni riisikakuista alkaa olla jo kiintiö täynnä.
 
Joka tapauksessa vatsavaivani ovat vähentyneet huomattavasti ja isäntäkin sanoo, etten enää valita vatsaani iltaisin! Myös otsan rypyläiho on tasoittunut mukavasti. Toisaalta ylenpalttinen hiilareiden mussuttaminen on vähentynyt huomattavasti, koska en herkuttele leipää ja pastaa samaan tahtiin kuin ennen.
 
Tänään sain vihdoin aikaiseksi leipoa itse gluteenitonta leipää! Otin mallia jauhopussin kyljestä löytyneestä porkkanaruutuohjeesta, mutta tuunasin sitä itse kaapista löytyneillä aineksilla. Tällä kertaa laitoin myös ylös mitä taikinaan heittelin... Tästä porkkanaleivästä tuli luultavasti parhaimman makuista leipää, jota olen ikinä saanut aikaiseksi! Koostumus oli mukavan pehmeää ja kuohkeaa ja siemenet toivat mukavasti suutuntumaa ja pureskeltavaa. Kuituakin löytyy oikein kunnolla! Suosittelen!

 
Gluteeniton porkkanaleipä (pellillinen)
  • 4 dl vettä
  • 2 dl porkkanaraastetta
  • 1 kananmuna
  • 1-2 tl suolaa
  • 2 rkl siirappia
  • 1 ps kuivahiivaa
  • 1 ½ dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 3 dl gluteenitonta tummaa jauhoseosta
  • 1 rkl psylliumia
  • 2 rkl perunakuitujauhetta (Pofiber)
  • 1 rkl pellavansiemenrouhetta
  • 2 rkl siemensekoitusta (tai mitä kaapista löytyy..)
  • 50 g margariinia
  • seesaminsiemeniä pinnalle
 
1. Sekoita kuumaan veteen porkkanaraaste, kananmuna, suola ja siirappi.
2. Sekoita keskenään osa jauhoista, kuivahiiva sekä muut kuivat aineet. Lisää nesteiden sekaan.
3. Lisää vähitellen loput jauhoista sekä sulatettu rasva. Sekoita hyvin.
4. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
5. Anna kohota puolisen tuntia leivinliinan alla.
6. Paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
 
 
 
 
 
 


Ps. Pingalesta voi tykätä Facebookissa!
Aloitin heinäkuun alussa kokeilumielessä gluteenittoman ruokavalion. Minulla on vuosikaudet ollut vatsavaivoja ja halusin kokeilla muuttaa jotakin ruokavaliossani. Tiedän, että keliakiaepäilyissä kannattaisi käydä otattamassa keliakiakoe eikä tällä tavalla itse heittäytyä uuteen ruokavalioon. Jos nyt haluaisin mennä kyseiseen testiin, joutuisin syödä ensin kolme kuukautta gluteenia sisältäviä ruokia, jotta tulos olisi luotettavampi ja suolinukka oli taas jonkunlaista... (Asiasta kiinnostuneiden kannattaa googlailla enemmän, en ole asiantuntija...)
 
Olen muutamana edellisenä viikkona syönyt joitakin kertoja gluteenia sisältävää pastaa sekä leipää. Varsinkin leipien kohdalla huomasin vatsani jälleen turpoavan ja kipeytyvän. Tiedä sitten aiheuttaako turvotuksen leivontahiiva, mutta toisaalta olen leiponut muun muassa gluteenitonta pizzaa, jonka taikinassa on hiivaa enkä ole huomannut sen aiheuttavan ongelmia. Olen syönyt jonkun verran gluteenitonta leipää, mutta varsinkin alkukuukausina syömistäni riisikakuista alkaa olla jo kiintiö täynnä.
 
Joka tapauksessa vatsavaivani ovat vähentyneet huomattavasti ja isäntäkin sanoo, etten enää valita vatsaani iltaisin! Myös otsan rypyläiho on tasoittunut mukavasti. Toisaalta ylenpalttinen hiilareiden mussuttaminen on vähentynyt huomattavasti, koska en herkuttele leipää ja pastaa samaan tahtiin kuin ennen.
 
Tänään sain vihdoin aikaiseksi leipoa itse gluteenitonta leipää! Otin mallia jauhopussin kyljestä löytyneestä porkkanaruutuohjeesta, mutta tuunasin sitä itse kaapista löytyneillä aineksilla. Tällä kertaa laitoin myös ylös mitä taikinaan heittelin... Tästä porkkanaleivästä tuli luultavasti parhaimman makuista leipää, jota olen ikinä saanut aikaiseksi! Koostumus oli mukavan pehmeää ja kuohkeaa ja siemenet toivat mukavasti suutuntumaa ja pureskeltavaa. Kuituakin löytyy oikein kunnolla! Suosittelen!

 
Gluteeniton porkkanaleipä (pellillinen)
  • 4 dl vettä
  • 2 dl porkkanaraastetta
  • 1 kananmuna
  • 1-2 tl suolaa
  • 2 rkl siirappia
  • 1 ps kuivahiivaa
  • 1 ½ dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 3 dl gluteenitonta tummaa jauhoseosta
  • 1 rkl psylliumia
  • 2 rkl perunakuitujauhetta (Pofiber)
  • 1 rkl pellavansiemenrouhetta
  • 2 rkl siemensekoitusta (tai mitä kaapista löytyy..)
  • 50 g margariinia
  • seesaminsiemeniä pinnalle
 
1. Sekoita kuumaan veteen porkkanaraaste, kananmuna, suola ja siirappi.
2. Sekoita keskenään osa jauhoista, kuivahiiva sekä muut kuivat aineet. Lisää nesteiden sekaan.
3. Lisää vähitellen loput jauhoista sekä sulatettu rasva. Sekoita hyvin.
4. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
5. Anna kohota puolisen tuntia leivinliinan alla.
6. Paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
 
 
 
 
 
 


Ps. Pingalesta voi tykätä Facebookissa!
reade more... Résuméabuiyad

Lisää reittejä ja maisemia

Nosta käsi ylös, jos olet jo kyllästynyt syksyisiin maisemakuviini ja uusien (vaunu)lenkkireittien hehkuttamiseen! Voit laskea käden alas... Näitä upeita maisemia ei enää kauaa näy, joten uskon tämän kirjoituksen olevan viimeinen tästä aiheesta. Tai ainakin viimeisimpiä.
 
Kävimme eilen jo aiemmassa kirjoituksessa mainitsemani paikallisen alkuasukas-Ninan kanssa lenkillä tyttäriemme kanssa. Olen joskus maininnut pohtineeni, että pääseekö Vanhalta Porvoontieltä Kuusijärvelle. Olen toki löytänyt sen tien, josta mennään autolla (Lahdentie), mutta olen kaivannut jotain toista reittiä. Kerran kävelimme Inkan kanssa Vanhaa Porvoontietä Kuusijärvelle vievää polkua etsien, mutta emme kävelleet tarpeeksi pitkälle. Eilen läksimme etsimään kaipaamaani polkua eikä kovin paljoa pidemmälle edes tarvinnut mennä, kun ojanpenkasta lähti polku ylös metsään! Mikä lapsekas riemu! Mennään sinne, jooko!!
 
 



 
Kuten kuvista näkyy, polku ei ole ihan helpoimmasta päästä, mutta päästyämme ylös mäelle tie oli mukavaa, tasaista ja hoidettua hiekkatietä. Polku johti Kuusijärven ympärillä kiemurteleville lenkki- ja hiihtoreiteille. Metsä oli jälleen kerran todella kaunis. Aurinko paistoi ja keltaiset lehtipuut loistivat omaa valoaan. Lenkkipoluilla ei näkynyt lasten päiväuniaikaan kuin pari muuta ulkoilijaa, joten saimme aivan rauhassa ihastella luontoa, vaihtaa kuulumisia ja parantaa maailmaa.
 
On todella virkistävää kävellä vaihteeksi seuralaisen kanssa. Kun on kävellyt itsekseen samoja maisemia useaan kertaan niin on välillä hauskaa voida kommentoida taakse jääviä taloja ja tontteja jonkun toisen kanssa. Lisäksi ilahdutti se, että sain taas paljon uutta tietoa lähitienoosta ja sen asukkaista, koska Nina on seudulta kotoisin.
 
Upeiden maisemien lisäksi muutakin ihmeteltävää löytyi. Matkan varrelta löytyi luonnon antimista tehtyä taidetta ja Kuusijärvessä uiskenteli yksinäinen joutsen. Pian puut pudottavat värikkäät syysasunsa ja maisema on taas hetken ankea ja harmaa. Toivottavasti ensilumi tulisi pian, jotta maisema olisi taas kaunis ja minä saisin taas jotain hehkutettavaa ja ihasteltavaa. Syksy on ollut tähän asti todella kaunis ja antoisa. Varsinkin, kun tämä syksy on ensimmäinen näissä maisemissa ja minä jaksan lapsen lailla innostua kaikesta uudesta ja hienosta! Nautitaan vielä hetki!
 


"Ihana tipu!"


 
Nosta käsi ylös, jos olet jo kyllästynyt syksyisiin maisemakuviini ja uusien (vaunu)lenkkireittien hehkuttamiseen! Voit laskea käden alas... Näitä upeita maisemia ei enää kauaa näy, joten uskon tämän kirjoituksen olevan viimeinen tästä aiheesta. Tai ainakin viimeisimpiä.
 
Kävimme eilen jo aiemmassa kirjoituksessa mainitsemani paikallisen alkuasukas-Ninan kanssa lenkillä tyttäriemme kanssa. Olen joskus maininnut pohtineeni, että pääseekö Vanhalta Porvoontieltä Kuusijärvelle. Olen toki löytänyt sen tien, josta mennään autolla (Lahdentie), mutta olen kaivannut jotain toista reittiä. Kerran kävelimme Inkan kanssa Vanhaa Porvoontietä Kuusijärvelle vievää polkua etsien, mutta emme kävelleet tarpeeksi pitkälle. Eilen läksimme etsimään kaipaamaani polkua eikä kovin paljoa pidemmälle edes tarvinnut mennä, kun ojanpenkasta lähti polku ylös metsään! Mikä lapsekas riemu! Mennään sinne, jooko!!
 
 



 
Kuten kuvista näkyy, polku ei ole ihan helpoimmasta päästä, mutta päästyämme ylös mäelle tie oli mukavaa, tasaista ja hoidettua hiekkatietä. Polku johti Kuusijärven ympärillä kiemurteleville lenkki- ja hiihtoreiteille. Metsä oli jälleen kerran todella kaunis. Aurinko paistoi ja keltaiset lehtipuut loistivat omaa valoaan. Lenkkipoluilla ei näkynyt lasten päiväuniaikaan kuin pari muuta ulkoilijaa, joten saimme aivan rauhassa ihastella luontoa, vaihtaa kuulumisia ja parantaa maailmaa.
 
On todella virkistävää kävellä vaihteeksi seuralaisen kanssa. Kun on kävellyt itsekseen samoja maisemia useaan kertaan niin on välillä hauskaa voida kommentoida taakse jääviä taloja ja tontteja jonkun toisen kanssa. Lisäksi ilahdutti se, että sain taas paljon uutta tietoa lähitienoosta ja sen asukkaista, koska Nina on seudulta kotoisin.
 
Upeiden maisemien lisäksi muutakin ihmeteltävää löytyi. Matkan varrelta löytyi luonnon antimista tehtyä taidetta ja Kuusijärvessä uiskenteli yksinäinen joutsen. Pian puut pudottavat värikkäät syysasunsa ja maisema on taas hetken ankea ja harmaa. Toivottavasti ensilumi tulisi pian, jotta maisema olisi taas kaunis ja minä saisin taas jotain hehkutettavaa ja ihasteltavaa. Syksy on ollut tähän asti todella kaunis ja antoisa. Varsinkin, kun tämä syksy on ensimmäinen näissä maisemissa ja minä jaksan lapsen lailla innostua kaikesta uudesta ja hienosta! Nautitaan vielä hetki!
 


"Ihana tipu!"


 
reade more... Résuméabuiyad

Ihon Aika -juttu

En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut, joten nyt tulee pitkähkö kirjoitus. Kirjoitan mieleeni tulleita asioita Ihon Aika -lehden (4/13) jutusta "Ensikertalaiset koolla", jossa oli kyse Alopecia-kurssin osallistujien näkökulmista. Valitettavasti olen monesta jutussa mainitusta asiasta eri mieltä. Mutta minähän en olekaan mikään ensikertalainen, vaan olen ollut alopecian kanssa jo kohta parikymmentä vuotta, joten ehkä siksikin minulla on jo hieman erilainen näkökulma asiaan. 

Jutussa oli hieman outo jaottelu "avoimuus vai salaaminen", siinä oli annettu vain kaksi vaihtoehtoa. Jutusta ei kunnolla selvinnyt, mitä näillä termeillä tarkoitettiin. Ilmeisesti salaamisella tarkoitettiin, että alopeetikko pitää peruukkia eli korvaavia hiuksia eikä kerro asiasta kaikille. Avoimuudella ilmeisesti tarkoitettiin, että ei käytä korvaavia hiuksia eli kulkee kaikkialla kaljuna sekä kertoo asiasta kaikille.

Salaamisesta (eli korvaavien hiusten käyttämisestä?) annettiin jutussa hieman negatiivinen kuva, siis että moni mieluummin salaa sairauden, koska se sopii paremmin "omiin arvoihin ja luonteeseen". Jutusta siis annettiin sellainen kuva, että kaljuina kulkevat ovat jotenkin onnistuneempia, mutta korvaavien hiusten käyttäjät ovat sulkeutuneita.

Mielestäni asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Avoimuus ei välttämättä tarkoita sitä, että ei käytä korvaavia hiuksia eli kulkee kaljuna. Yhtä lailla minusta voi olla avoin, jos käyttää korvaavia hiuksia, ja kertoo asiasta läheisilleen. Toisaalta sellaista asiaa ei nähtävästi ole lehdessä eikä Iholiiton kursseillakaan käsitelty, että kaljuna oleminen voikin olla tavallaan asian peittelyä. Ainakin itselläni oli aluksi vaikeaa hankkia korvaavia hiuksia, koska en halunnut myöntää olevani mitenkään sairas vaan halusin kieltää ja salata sairauden jopa itseltäni. Usein myös netin alopecia-foorumeilta saa sellaisen käsityksen, että julkinen kaljuus olisi jotenkin suositeltavin ratkaisu, koska silloin on saavuttanut jonkinlaisen "sairautensa hyväksymisen korkeimman tason". Mutta minusta todella voi olla niinkin, että kaljuna kulkeva henkilö ei halua myöntää olevansa alopeetikko ja korvaavia hiuksia käyttävä on enemmän "sinut" sairautensa kanssa. Oma kokemukseni on, että tärkeintä sairauden hyväksymisessä on se, että hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään sellaisena kuin on, riippumatta siitä, käyttääkö korvaavia hiuksia vai ei.

Pahin puute jutussa oli se, että siinä ei ollut mitään korvaavien hiusten eli apuvälineen tärkeydestä. Mielestäni kunnollisen apuvälineen saaminen on alopeetikolle ensisijaista sairauden alkuvaiheessa. Kunnollisen apuvälineen ideahan on se, että jokainen vastaantulija (tai välttämättä kukaan) ei asiaa huomaisi. Kokemukseni mukaan, kun alopeetikolla on kunnolliset korvaavat hiukset, niin jutussa mainitut tuijottamiset ja hankalat kysymykset voi unohtaa ja elää täysin normaalia elämää. Mielestäni voi myös oppia jopa rakastamaan "omia" korvaavia hiuksiaan, niillä kun voi muuttaa ulkonäköään mielensä mukaan.

Minusta sekin on tavallaan oman sairauden hyväksymistä, että ymmärtää, että ei koko ajan tarvitse olla tuijotettavana ja kyselyiden kohteena. Voi ymmärtää olevansa niin arvokas, että ei tarvitse selitellä omaa olemustaan muille. Eihän muistakaan sairauksista välttämättä kerrota kaikille. Mielestäni on ihan hyväksyttävää, että voi päättää itse, haluaako kertoa asiasta vaiko ei tai haluaako käyttää korvaavia hiuksia vaiko ei. En oikein ymmärrä sellaista, että kaikkien alopeetikoiden pitäisi kulkea kaljuina ja olla jonkinlaisia "kaljuuden sanansaattajia", ja lisäksi pitäisi jaksaa valistaa jokaista tuijottajaa ja kysyjää alopeciasta. Valistuksen pitäisi olla mielestäni ennemminkin Alopecialiiton tehtävä. Lisäksi olisi tärkeää saada kunnon maksusitoumus kunnolliseen apuvälineeseen heti sairauden alkuvaiheessa, mikä olisi ehdottomasti pitänyt mainita jutussa.
En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut, joten nyt tulee pitkähkö kirjoitus. Kirjoitan mieleeni tulleita asioita Ihon Aika -lehden (4/13) jutusta "Ensikertalaiset koolla", jossa oli kyse Alopecia-kurssin osallistujien näkökulmista. Valitettavasti olen monesta jutussa mainitusta asiasta eri mieltä. Mutta minähän en olekaan mikään ensikertalainen, vaan olen ollut alopecian kanssa jo kohta parikymmentä vuotta, joten ehkä siksikin minulla on jo hieman erilainen näkökulma asiaan. 

Jutussa oli hieman outo jaottelu "avoimuus vai salaaminen", siinä oli annettu vain kaksi vaihtoehtoa. Jutusta ei kunnolla selvinnyt, mitä näillä termeillä tarkoitettiin. Ilmeisesti salaamisella tarkoitettiin, että alopeetikko pitää peruukkia eli korvaavia hiuksia eikä kerro asiasta kaikille. Avoimuudella ilmeisesti tarkoitettiin, että ei käytä korvaavia hiuksia eli kulkee kaikkialla kaljuna sekä kertoo asiasta kaikille.

Salaamisesta (eli korvaavien hiusten käyttämisestä?) annettiin jutussa hieman negatiivinen kuva, siis että moni mieluummin salaa sairauden, koska se sopii paremmin "omiin arvoihin ja luonteeseen". Jutusta siis annettiin sellainen kuva, että kaljuina kulkevat ovat jotenkin onnistuneempia, mutta korvaavien hiusten käyttäjät ovat sulkeutuneita.

Mielestäni asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Avoimuus ei välttämättä tarkoita sitä, että ei käytä korvaavia hiuksia eli kulkee kaljuna. Yhtä lailla minusta voi olla avoin, jos käyttää korvaavia hiuksia, ja kertoo asiasta läheisilleen. Toisaalta sellaista asiaa ei nähtävästi ole lehdessä eikä Iholiiton kursseillakaan käsitelty, että kaljuna oleminen voikin olla tavallaan asian peittelyä. Ainakin itselläni oli aluksi vaikeaa hankkia korvaavia hiuksia, koska en halunnut myöntää olevani mitenkään sairas vaan halusin kieltää ja salata sairauden jopa itseltäni. Usein myös netin alopecia-foorumeilta saa sellaisen käsityksen, että julkinen kaljuus olisi jotenkin suositeltavin ratkaisu, koska silloin on saavuttanut jonkinlaisen "sairautensa hyväksymisen korkeimman tason". Mutta minusta todella voi olla niinkin, että kaljuna kulkeva henkilö ei halua myöntää olevansa alopeetikko ja korvaavia hiuksia käyttävä on enemmän "sinut" sairautensa kanssa. Oma kokemukseni on, että tärkeintä sairauden hyväksymisessä on se, että hyväksyy itsensä ja arvostaa itseään sellaisena kuin on, riippumatta siitä, käyttääkö korvaavia hiuksia vai ei.

Pahin puute jutussa oli se, että siinä ei ollut mitään korvaavien hiusten eli apuvälineen tärkeydestä. Mielestäni kunnollisen apuvälineen saaminen on alopeetikolle ensisijaista sairauden alkuvaiheessa. Kunnollisen apuvälineen ideahan on se, että jokainen vastaantulija (tai välttämättä kukaan) ei asiaa huomaisi. Kokemukseni mukaan, kun alopeetikolla on kunnolliset korvaavat hiukset, niin jutussa mainitut tuijottamiset ja hankalat kysymykset voi unohtaa ja elää täysin normaalia elämää. Mielestäni voi myös oppia jopa rakastamaan "omia" korvaavia hiuksiaan, niillä kun voi muuttaa ulkonäköään mielensä mukaan.

Minusta sekin on tavallaan oman sairauden hyväksymistä, että ymmärtää, että ei koko ajan tarvitse olla tuijotettavana ja kyselyiden kohteena. Voi ymmärtää olevansa niin arvokas, että ei tarvitse selitellä omaa olemustaan muille. Eihän muistakaan sairauksista välttämättä kerrota kaikille. Mielestäni on ihan hyväksyttävää, että voi päättää itse, haluaako kertoa asiasta vaiko ei tai haluaako käyttää korvaavia hiuksia vaiko ei. En oikein ymmärrä sellaista, että kaikkien alopeetikoiden pitäisi kulkea kaljuina ja olla jonkinlaisia "kaljuuden sanansaattajia", ja lisäksi pitäisi jaksaa valistaa jokaista tuijottajaa ja kysyjää alopeciasta. Valistuksen pitäisi olla mielestäni ennemminkin Alopecialiiton tehtävä. Lisäksi olisi tärkeää saada kunnon maksusitoumus kunnolliseen apuvälineeseen heti sairauden alkuvaiheessa, mikä olisi ehdottomasti pitänyt mainita jutussa.
reade more... Résuméabuiyad

Hehkutusta uudesta ulkoilureitistä

Tämä kirjoitus sisältää jälleen kerran ylenpalttista hehkutusta ja naiivia innostusta luonnossa kulkevasta reitistä. Tämä ei ole ensimmäinen eikä tuskin viimeinen kerta, kun haluan jakaa lukijoilleni ihastukseni lähellämme olevaan luontoon.
 
Meistä parin kilometrin päässä sijaitsee ihana pieni Bisajärvi. Olen käynyt usein sen rannalla, mutta olen ollut tietämätön sen ympärillä kulkevista poluista. Joku tie on vienyt yksityisiin pihoihin ja viime talvena kävin yhdellä tiellä, joka vei puomille ja auraamattomalle tielle. Yksi polku vei kerran melko kippuraiseen juurakkoon ja vaunulenkki teki u-käännöksen.
 
Tutustuin taannoin leikkipuistossa paikalliseen alkuasukkaaseen ja hänen suloiseen tyttäreensä. Olemme tavanneet useasti ja joka kerta hän kertoo lähitienoostamme kaikkea supermielenkiintoista! Kerran ollessamme vaunulenkillä tulin kysyneeksi Bisajärven kiertämisestä. Ympäri kuulemma pääsee! Olin unohtanut puomilta lähtevän reitin koko kesäksi, mutta nyt sen ihanuus ja kätevyys on valjennut minulle!
 
Kävin eilen jolkottelemassa (niissä juoksutrikoissani!) järven ympäri ja olin aivan haltioissani! Haltioitumistani edesauttoi pari sisällä vietettyä päivää, uskomattoman kaunis ja aurinkoinen syyssää, värikkäät puut ja innostus uudesta reitistä. Reitti oli lopulta todella selkeä ja mikä ihaninta, se on lähellä! Monet muut löytämäni (vaununmentävät) metsäreitit lähtevät monen kilometrin päästä, joten sijainti ilahduttaa kovasti. Reitti ei ole kuin viitisen kilometriä, mutta löytöretkeilijä löytää siihen vielä uusia koukkauksia!

Tehdessäni aiemmin mainitun u-käännöksen olin kyllä ollut oikealla reitillä. Olin vain säikähtänyt vastaan tulevaa juurakkoa enkä tiennyt kuinka pitkälle sellaista polkua vielä on. Yksin jolkotellessani tulin toisesta suunnasta ja juurakkokohta olikin melko lyhyt. Vaunuilla siis pääsee, melkein kätevästi. Olen aikaisemminkin harmitellut, etten ole löytänyt montaa kierrettävää reittiä, vaan monesta joutuu mennä sinne johonkin ja kääntyä takaisin. Tämä oli uusi lenkki!

Osa reitin varrelta otetuista kuvista on otettu eilen kännykällä ja osa tänään ikivanhalla digikamerallani. Tänään piti saada isäntä ja pieni toipilas mukaan. Miten ihminen voikaan olla näin iloinen uudesta lenkkireitistä?


 






 
Tämä kirjoitus sisältää jälleen kerran ylenpalttista hehkutusta ja naiivia innostusta luonnossa kulkevasta reitistä. Tämä ei ole ensimmäinen eikä tuskin viimeinen kerta, kun haluan jakaa lukijoilleni ihastukseni lähellämme olevaan luontoon.
 
Meistä parin kilometrin päässä sijaitsee ihana pieni Bisajärvi. Olen käynyt usein sen rannalla, mutta olen ollut tietämätön sen ympärillä kulkevista poluista. Joku tie on vienyt yksityisiin pihoihin ja viime talvena kävin yhdellä tiellä, joka vei puomille ja auraamattomalle tielle. Yksi polku vei kerran melko kippuraiseen juurakkoon ja vaunulenkki teki u-käännöksen.
 
Tutustuin taannoin leikkipuistossa paikalliseen alkuasukkaaseen ja hänen suloiseen tyttäreensä. Olemme tavanneet useasti ja joka kerta hän kertoo lähitienoostamme kaikkea supermielenkiintoista! Kerran ollessamme vaunulenkillä tulin kysyneeksi Bisajärven kiertämisestä. Ympäri kuulemma pääsee! Olin unohtanut puomilta lähtevän reitin koko kesäksi, mutta nyt sen ihanuus ja kätevyys on valjennut minulle!
 
Kävin eilen jolkottelemassa (niissä juoksutrikoissani!) järven ympäri ja olin aivan haltioissani! Haltioitumistani edesauttoi pari sisällä vietettyä päivää, uskomattoman kaunis ja aurinkoinen syyssää, värikkäät puut ja innostus uudesta reitistä. Reitti oli lopulta todella selkeä ja mikä ihaninta, se on lähellä! Monet muut löytämäni (vaununmentävät) metsäreitit lähtevät monen kilometrin päästä, joten sijainti ilahduttaa kovasti. Reitti ei ole kuin viitisen kilometriä, mutta löytöretkeilijä löytää siihen vielä uusia koukkauksia!

Tehdessäni aiemmin mainitun u-käännöksen olin kyllä ollut oikealla reitillä. Olin vain säikähtänyt vastaan tulevaa juurakkoa enkä tiennyt kuinka pitkälle sellaista polkua vielä on. Yksin jolkotellessani tulin toisesta suunnasta ja juurakkokohta olikin melko lyhyt. Vaunuilla siis pääsee, melkein kätevästi. Olen aikaisemminkin harmitellut, etten ole löytänyt montaa kierrettävää reittiä, vaan monesta joutuu mennä sinne johonkin ja kääntyä takaisin. Tämä oli uusi lenkki!

Osa reitin varrelta otetuista kuvista on otettu eilen kännykällä ja osa tänään ikivanhalla digikamerallani. Tänään piti saada isäntä ja pieni toipilas mukaan. Miten ihminen voikaan olla näin iloinen uudesta lenkkireitistä?


 






 
reade more... Résuméabuiyad

Inkan päivän haravointitalkoot

Syksy pudottelee lehtiä puista hurjaan tahtiin. Pihamme on jatkuvasti enemmän tai vähemmän lehtien peitossa. Hauskinta tässä on se, että omalla tontillamme ei ole kuin pari lehtipuuta eli haravoimme naapurin lehtiä. Mikäs siinä, mukavaa puuhaa haravointi on, mutta mihin niitä lehtiä oikein laittaisi..? Takaisin naapurin puolelle?
 
Isovanhemmat muistelivat viikko sitten, että Inkan nimipäivä lähestyy. Sovimme nimipäiväkahvit lauantaille. Raivatessani kuunliljoja jonain arkipäivänä keksin, että käytän tilaisuuden hyväksemme ja järjestänkin pienimuotoiset pihatalkoot! Inkan nimipäivän koittaessa jokaiselle isovanhemmalle löytyi harava. Toki joku sai vuorollaan (kunnia)tehtävän viihdyttää Inkaa.

Piha saatiin paraatipuolelta haravoitua ja se näytti taas ihanan vihreältä. Tänään vilkaistessani pihaa se oli jälleen keltapilkullinen... Hullunhommaahan se on haravoida samalla, kun puista putoaa lehtiä samaan tahtiin. Talkoiden pointtina olikin hengailla porukalla raittiissa syysilmassa ja vähän ulkoiluttaa vanhuksia. Ja toinen tärkeä pointti oli tietenkin ne talkookahvit...





Melkein unohtui! Nimipäiväkahvithan ne olivat! Inka vietti siis toista nimipäiväänsä eilen. Tarjolle leivoin yllätysyllätys kahta suolaista piirakkaa sekä mutakakkua. Jauhottomasta mutakakusta kirjoittelin jo aikaisemmin, joten sen ohje löytyy täältä. Suolaisten piirakoiden pohja oli tällä kertaa hieman sovellettu, koska halusin kokeilla gluteenittoman ruokavaliokokeiluni myötä kaappiin hankittuja kummallisuuksia.

Harmikseni en kirjoittanut ylös kuinka paljon mitäkin ainesosaa taikinaan laitoin, mutta lupaan tehdä piirakan ensi kerralla kynän ja paperin kanssa. Pohjasta tuli mielestäni nimittäin oikein maukas, joskin hieman mureneva. Ensimmäistä kertaa laitoin piirakkapohjataikinaan psylliumia, perunakuitua sekä pellavansiemenrouhetta. Pelkästä valkoisesta (gluteenittomasta) jauhoseoksesta tulee niin ankea ja valkoinen pohja, joten tässä oli enemmän rouheutta.

Toisessa piirakassa täytteenä oli kinkkusuikaleita, miniluumutomaattia, parsakaalia, paprikaa, oliiveja ja mausteita sekä päällä seos, jos oli munaa, kermaviiliä, ruokakermaa ja juustoraastetta. Toisessa piiraassa oli suppilovahveroita, sipulia sekä vihreitä papuja sekä sama munaseos päällä.



 


Päivänsankari oli juhlamielellä koko päivän ja saadut lahjat ilahduttivat sekä vanhempia että sankaria. Pieni nuha oli tosin vaivannut pientä jo muutaman päivän ja iltaa kohden se äityi kovaksi kuumeeksi. Tyttö oli kuuma kuin mikä ja siskoni hyvällä ohjeistuksella otettiin vaatetta vähän vähemmälle. Illemmalla annoimme Inkalle kuumetta alentavaa särkylääkettä. Nestemäisenä ja mansikkaisen makeana se upposi pikku herkkusuulle hyvin.

Inka nukkui putkeen melkein 14 tuntia. Välissä vaihdoin pinnasängyssään pötköttelevälle pienelle sairastajalle kyllä kuivan vaipan ja annoin lisää maitoa. Ja uni vaan jatkui. Tänään virtaa on riittänyt, vaikka kuume nousi taas iltaa kohden. Toivottavasti huomenna on taas parempi päivä. Harmiksemme joudumme jättämään kivan muskarin väliin, mutta tärkeämpää on, että toinen tervehtyy kunnolla.

Tämä taitaa olla Inkan ensimmäinen kunnon sairastuminen. Likka on parin päivän aikana kuolannut hämmästyttävän paljon, joten kokematonkin voisi veikata hampaiden puhkeamista. Jos kyse on hampaista, toivottavasti niitä poski- ja kulmahampaita tulisi rytinällä monta. Kaikki aiemmat hampaat ovat tainneet tulla ihan vaivihkaa ilman mitään (huomattuja) ongelmia tai ilmoituksia.

Kiitos talkoolaisille ja myöhemmin tulleille juhlijoille! Ensi vuonna uudet talkoot pystyyn! (Ja sitä ennen viikon päästä?)




Syksy pudottelee lehtiä puista hurjaan tahtiin. Pihamme on jatkuvasti enemmän tai vähemmän lehtien peitossa. Hauskinta tässä on se, että omalla tontillamme ei ole kuin pari lehtipuuta eli haravoimme naapurin lehtiä. Mikäs siinä, mukavaa puuhaa haravointi on, mutta mihin niitä lehtiä oikein laittaisi..? Takaisin naapurin puolelle?
 
Isovanhemmat muistelivat viikko sitten, että Inkan nimipäivä lähestyy. Sovimme nimipäiväkahvit lauantaille. Raivatessani kuunliljoja jonain arkipäivänä keksin, että käytän tilaisuuden hyväksemme ja järjestänkin pienimuotoiset pihatalkoot! Inkan nimipäivän koittaessa jokaiselle isovanhemmalle löytyi harava. Toki joku sai vuorollaan (kunnia)tehtävän viihdyttää Inkaa.

Piha saatiin paraatipuolelta haravoitua ja se näytti taas ihanan vihreältä. Tänään vilkaistessani pihaa se oli jälleen keltapilkullinen... Hullunhommaahan se on haravoida samalla, kun puista putoaa lehtiä samaan tahtiin. Talkoiden pointtina olikin hengailla porukalla raittiissa syysilmassa ja vähän ulkoiluttaa vanhuksia. Ja toinen tärkeä pointti oli tietenkin ne talkookahvit...





Melkein unohtui! Nimipäiväkahvithan ne olivat! Inka vietti siis toista nimipäiväänsä eilen. Tarjolle leivoin yllätysyllätys kahta suolaista piirakkaa sekä mutakakkua. Jauhottomasta mutakakusta kirjoittelin jo aikaisemmin, joten sen ohje löytyy täältä. Suolaisten piirakoiden pohja oli tällä kertaa hieman sovellettu, koska halusin kokeilla gluteenittoman ruokavaliokokeiluni myötä kaappiin hankittuja kummallisuuksia.

Harmikseni en kirjoittanut ylös kuinka paljon mitäkin ainesosaa taikinaan laitoin, mutta lupaan tehdä piirakan ensi kerralla kynän ja paperin kanssa. Pohjasta tuli mielestäni nimittäin oikein maukas, joskin hieman mureneva. Ensimmäistä kertaa laitoin piirakkapohjataikinaan psylliumia, perunakuitua sekä pellavansiemenrouhetta. Pelkästä valkoisesta (gluteenittomasta) jauhoseoksesta tulee niin ankea ja valkoinen pohja, joten tässä oli enemmän rouheutta.

Toisessa piirakassa täytteenä oli kinkkusuikaleita, miniluumutomaattia, parsakaalia, paprikaa, oliiveja ja mausteita sekä päällä seos, jos oli munaa, kermaviiliä, ruokakermaa ja juustoraastetta. Toisessa piiraassa oli suppilovahveroita, sipulia sekä vihreitä papuja sekä sama munaseos päällä.



 


Päivänsankari oli juhlamielellä koko päivän ja saadut lahjat ilahduttivat sekä vanhempia että sankaria. Pieni nuha oli tosin vaivannut pientä jo muutaman päivän ja iltaa kohden se äityi kovaksi kuumeeksi. Tyttö oli kuuma kuin mikä ja siskoni hyvällä ohjeistuksella otettiin vaatetta vähän vähemmälle. Illemmalla annoimme Inkalle kuumetta alentavaa särkylääkettä. Nestemäisenä ja mansikkaisen makeana se upposi pikku herkkusuulle hyvin.

Inka nukkui putkeen melkein 14 tuntia. Välissä vaihdoin pinnasängyssään pötköttelevälle pienelle sairastajalle kyllä kuivan vaipan ja annoin lisää maitoa. Ja uni vaan jatkui. Tänään virtaa on riittänyt, vaikka kuume nousi taas iltaa kohden. Toivottavasti huomenna on taas parempi päivä. Harmiksemme joudumme jättämään kivan muskarin väliin, mutta tärkeämpää on, että toinen tervehtyy kunnolla.

Tämä taitaa olla Inkan ensimmäinen kunnon sairastuminen. Likka on parin päivän aikana kuolannut hämmästyttävän paljon, joten kokematonkin voisi veikata hampaiden puhkeamista. Jos kyse on hampaista, toivottavasti niitä poski- ja kulmahampaita tulisi rytinällä monta. Kaikki aiemmat hampaat ovat tainneet tulla ihan vaivihkaa ilman mitään (huomattuja) ongelmia tai ilmoituksia.

Kiitos talkoolaisille ja myöhemmin tulleille juhlijoille! Ensi vuonna uudet talkoot pystyyn! (Ja sitä ennen viikon päästä?)




reade more... Résuméabuiyad

Ihana syksy ja ensimmäiset miinukset

Nyt on taas se aika vuodesta, kun alan bongailla ensimmäistä miinusta. Viime vuonna ensimmäinen pakkaslukema tuli näköjään yhtä yllättäen kuin tänä syksynä. Joka aamu käymme Inkan kanssa katsomassa keittiön lämpömittarista kuinka paljon on asteita. Ensimmäisen miinuksen bongasin viime viikolla, harmikseni en muista päivää. Lukema oli vain -0,0 ja seuraavalla silmänräpäyksellä se muuttuikin plussan puolelle.
 
Kunnolla miinusta bongasimme tämän viikon keskiviikkona (2.10.), jolloin mittari näytti puoli kahdeksan aikaan aamulla -4,3! Ennen kuin sain kameran kaivettua esille niin ilma oli jo hitusen lämmennyt. Pihan (rehottava) nurmikko oli kauniin valkoinen ja aurinko paistoi. Sittemmin emme ole miinuksia mittarissa nähneet.
 
 
 
 

Olen saattanut aikaisemminkin fiilistellä sitä, että vaikka tuntuu että olemme asuneet täällä maalla pitkään, emme ole asuneet täällä vielä yhtäkään syksyä. Muutto tapahtui marraskuun lopussa ja ensilumi satoi iloksemme maahan samana päivänä. Sen jälkeen maata näkyikin seuraavan kerran vasta keväällä. Ensimmäistä kertaa näen pihan kuihtuvan ja maiseman muuttuvan kirjavaksi. Kesällä olin ajatuksissani hyppäämässä suoraan talveen, kunnes muistin syksyn olevan vielä edessä!
 
Tämä syksy on kyllä ollut ainakin tähän asti todella kaunis. Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä on ollut paljon ja toivottavasti myös edessäpäin. On suorastaan hykerryttävää seurata maisemien muuttumista ja puiden riisuuntumista. Ensimmäisten miinusten jälkeen alan tietenkin odottaa ensimmäisiä lumisateita. Jokunen päivä sitten satoi kummallinen pieni raekuuro, mutta se taisi mennä ohi ennen kuin ehti alkaakaan.
 
Talomme pihan suhteen olemme melko rennoin mielin (ainakin minä). Kesä meni katsoessa mitä mistäkin nousee ja tämä syksy taitaa mennä katsoessa mikä mihinkin laskee... Kuihtuvat kuunliljat päätin pätkäistä pois, koska pitkät lehdet ovat niin rumia maatessaan pitkin kivetyksiä. Varsinkin jos ensilunta saadaan odotella pitkään. Naapurilta utelin oikeaa toimintatapaa kuunliljojen kanssa niin hän totesi tekevän milloin mitenkin. Hyvä periaate.
 
Lähipellon lehmät ovat olleet jo monta päivää (ellei viikkoa?) näkymättömissä. Ovatkohan ne jo navetan lämmössä? Viereisen niityn monikymmenpäinen lammaslauma rouskuttelee vielä heinää tyytyväisenä. Milloinkohan niillä on kotiinmenoaika? Lampaita käydään tervehtimässä harva se ilta ja lehmiäkin vielä pari viikkoa sitten, mutta pian taitavat lampaatkin häipyä maalaismaisemasta.
 
Huomenna on taas aika tarttua haravanvarteen. Onneksi on hieman apujoukkoja tiedossa! Ihanaa syksyä kaikille!
 




Kukkia omalta pihalta.

 
Nyt on taas se aika vuodesta, kun alan bongailla ensimmäistä miinusta. Viime vuonna ensimmäinen pakkaslukema tuli näköjään yhtä yllättäen kuin tänä syksynä. Joka aamu käymme Inkan kanssa katsomassa keittiön lämpömittarista kuinka paljon on asteita. Ensimmäisen miinuksen bongasin viime viikolla, harmikseni en muista päivää. Lukema oli vain -0,0 ja seuraavalla silmänräpäyksellä se muuttuikin plussan puolelle.
 
Kunnolla miinusta bongasimme tämän viikon keskiviikkona (2.10.), jolloin mittari näytti puoli kahdeksan aikaan aamulla -4,3! Ennen kuin sain kameran kaivettua esille niin ilma oli jo hitusen lämmennyt. Pihan (rehottava) nurmikko oli kauniin valkoinen ja aurinko paistoi. Sittemmin emme ole miinuksia mittarissa nähneet.
 
 
 
 

Olen saattanut aikaisemminkin fiilistellä sitä, että vaikka tuntuu että olemme asuneet täällä maalla pitkään, emme ole asuneet täällä vielä yhtäkään syksyä. Muutto tapahtui marraskuun lopussa ja ensilumi satoi iloksemme maahan samana päivänä. Sen jälkeen maata näkyikin seuraavan kerran vasta keväällä. Ensimmäistä kertaa näen pihan kuihtuvan ja maiseman muuttuvan kirjavaksi. Kesällä olin ajatuksissani hyppäämässä suoraan talveen, kunnes muistin syksyn olevan vielä edessä!
 
Tämä syksy on kyllä ollut ainakin tähän asti todella kaunis. Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä on ollut paljon ja toivottavasti myös edessäpäin. On suorastaan hykerryttävää seurata maisemien muuttumista ja puiden riisuuntumista. Ensimmäisten miinusten jälkeen alan tietenkin odottaa ensimmäisiä lumisateita. Jokunen päivä sitten satoi kummallinen pieni raekuuro, mutta se taisi mennä ohi ennen kuin ehti alkaakaan.
 
Talomme pihan suhteen olemme melko rennoin mielin (ainakin minä). Kesä meni katsoessa mitä mistäkin nousee ja tämä syksy taitaa mennä katsoessa mikä mihinkin laskee... Kuihtuvat kuunliljat päätin pätkäistä pois, koska pitkät lehdet ovat niin rumia maatessaan pitkin kivetyksiä. Varsinkin jos ensilunta saadaan odotella pitkään. Naapurilta utelin oikeaa toimintatapaa kuunliljojen kanssa niin hän totesi tekevän milloin mitenkin. Hyvä periaate.
 
Lähipellon lehmät ovat olleet jo monta päivää (ellei viikkoa?) näkymättömissä. Ovatkohan ne jo navetan lämmössä? Viereisen niityn monikymmenpäinen lammaslauma rouskuttelee vielä heinää tyytyväisenä. Milloinkohan niillä on kotiinmenoaika? Lampaita käydään tervehtimässä harva se ilta ja lehmiäkin vielä pari viikkoa sitten, mutta pian taitavat lampaatkin häipyä maalaismaisemasta.
 
Huomenna on taas aika tarttua haravanvarteen. Onneksi on hieman apujoukkoja tiedossa! Ihanaa syksyä kaikille!
 




Kukkia omalta pihalta.

 
reade more... Résuméabuiyad