Aloitin ruoanlaiton heti aamupäivästä, jotta uimahallilta kylään tuleva nälkäinen mummo saadaan ruokittua. Vauvakin oli suotuisalla tuulella antaessaan äidin kokkailla pidemmän kaavan mukaan. Hän viihtyi keittiön lattialla sitterissään löhöillen, pupu kainalossa. Toki hytkyttelin sitteriä toisella jalalla aika ajoin, koska muuten hän kyllä ilmaisi olevansa vailla huomiota. Pidemmän kaavan mukaan tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että on aikaa kuoria ja pilkkoa erinäisiä tuoreita ainesosia ruokaan. Tällä kertaa lasagnekastikkeeseen päätyi perinteisen sipulin ja jätelih.. jauhelihan kaveriksi porkkanasuikaleita ja kerrosten väliin kesäkurpitsasiivuja.
Myöhemmin soitti pappa, jonka kotimatka keilahallilta koukkasi kätevästi tyttärentyttären kautta. Pappakin oli nälkäinen, joten onneksi isosta vuoasta riitti myös hänelle. Myöhemmin tänään syömään tulee ystävätär työpäivänsä jälkeen ja myös iltamyöhään töistä palaavalle isännälle olisi ruoasta tarkoitus riittää. Ruokatarjoilu on kaukana hienostelusta, kun mikron kautta sitä tarjotaan, mutta tärkeintä on saada kaikkien vatsat täyteen. Pidemmän kaavan mukaan sen varsinaisessa merkityksessä syödään sitten joskus.
Äitikin söi. Paljon.

Netvlies degeneratie (gele vlek degeneratie of macula degeneratie) is een verandering in het centrale deel van het netvlies. Dit veroorzaakt onomkeerbaar verlies van het gezichtsvermogen, maar brengt nooit volledige blindheid teweeg. Netvlies degeneratie wordt bevordert door erfelijkheid, hoge bloeddruk, blootstelling aan fel licht. Maar het betekent niet dat één van deze factoren garant staan om netvlies degeneratie te krijgen.
Een stijve nek wordt veroorzaakt door een krampachtige, pijnlijke samentrekking van een spier. Dit kan veroorzaakt worden door koude of door vastzittende spieren doordat men het hoofd te lang in een onnatuurlijke stand heeft gehouden.
Nagels van een vrouw zijn doorgaans brozer dan van een man. De broosheid van de nagels is vaak familiaal bepaald. De groei van de nagels vermindert met de leeftijd waardoor strepen worden gevormd die barsten vormen aan het uiteinde van de nagels. Broosheid van de nagels kan ook worden veroorzaakt door dehydratatie wanneer men teveel met de handen in het water zit.