Tämän syksyn pimeys on yllättänyt minut täysin. Elämäni aiemmat syksyt olen elänyt kaupungissa paremmin valaistuissa olosuhteissa. Muutettuamme viime marraskuun lopussa tänne harvempaan asutulle alueelle ensilumi satoi iloksemme maahan muuttopäivänä. Kerralla taisi tulla pari-kolmekymmentä senttiä lunta, jotka jäivät pysyäkseen maahan. Lumi tunnetusti valaisee maisemaa pimeälläkin.
Tämän syksyn ruska oli upean värikäs ja loistava, aurinkokin helli. Päivät ovat lyhentyneet huomattavasti ja pimeä tulee aikaisin. Vielä vuosi sitten takissani roikkui yksi heijastin. Nykyään heijastimen lisäksi takintaskusta löytyy minikokoinen taskulamppu sekä reppuni taskusta nilkkaan tai käsivarteen viritettävä vilkkuva heijastinnauha. Ne kulkevat aina mukana ja ne kaivetaan esille heti kun alkaa hämärtää. Nämä taskuvalot ovat lähinnä hämärällä tolppabussipysäkillä sekä pimeällä hiekkatiellä näkymistä varten. Mielelläni näytän vilkkuvalta joulukuuselta ja näyn hyvin kuin että... No, jokainen keksiköön itse kauhuskenaarionsa.
Jos lähden tienvarteen kulkemaan pimeällä on ylläni toki heijastinliivi. Inkan rattaista löytyy heijastin sekä vilkkuva led-valo. Vaunujen sadesuojassa on lisäksi todella hyvät heijastinnauhat. Helsingin keskustaan en heijastinliivi ylläni välttämättä lähtisi, mutta täällä siitä on mahdottomasti hyötyä. Meillä päin ei ole kevyenliikenteenväyliä, joten vaunu- ja muut lenkit tehdään enimmäkseen autoteillä.
Joinakin päivinä aurinko on ilahduttanut loistollaan. Tällaisena synkkänä vuodenaikana otan auringonpaisteesta kaiken irti! Tämän viikon maanantaina taivas oli lähes pilvetön ja aurinko paistoi. Piristi kummasti! Lähdimme ystävättäreni ja hänen poikansa kanssa vaunulenkille Herttoniemestä kohti Viikin peltoja. Olin aivan fiiliksissä pääkaupungin maalaismaisemista. Olen asunut niillä kulmilla koko elämäni, mutta peltolenkit ovat jääneet ala-asteella käytyyn pakolliseen lintubongauskertaan.
Blogiani lukeneet tuntevatkin haltioitumiseni kaikkiin uusiin (vaunu)reitteihin ja uusiin maisemiin. Olin niin ilahtunut ja innoissani, että ihan tunsin auringon energian kertyvän sisälleni. Akut latautuivat. Voitte varmasti uskoa kuinka paljon odotan ensilunta ja sen pysymistä maassa. Odotan jopa lumitöitä!
Valoa päiviinne!
Valoa päiviinne!
Tämän syksyn pimeys on yllättänyt minut täysin. Elämäni aiemmat syksyt olen elänyt kaupungissa paremmin valaistuissa olosuhteissa. Muutettuamme viime marraskuun lopussa tänne harvempaan asutulle alueelle ensilumi satoi iloksemme maahan muuttopäivänä. Kerralla taisi tulla pari-kolmekymmentä senttiä lunta, jotka jäivät pysyäkseen maahan. Lumi tunnetusti valaisee maisemaa pimeälläkin.
Tämän syksyn ruska oli upean värikäs ja loistava, aurinkokin helli. Päivät ovat lyhentyneet huomattavasti ja pimeä tulee aikaisin. Vielä vuosi sitten takissani roikkui yksi heijastin. Nykyään heijastimen lisäksi takintaskusta löytyy minikokoinen taskulamppu sekä reppuni taskusta nilkkaan tai käsivarteen viritettävä vilkkuva heijastinnauha. Ne kulkevat aina mukana ja ne kaivetaan esille heti kun alkaa hämärtää. Nämä taskuvalot ovat lähinnä hämärällä tolppabussipysäkillä sekä pimeällä hiekkatiellä näkymistä varten. Mielelläni näytän vilkkuvalta joulukuuselta ja näyn hyvin kuin että... No, jokainen keksiköön itse kauhuskenaarionsa.
Jos lähden tienvarteen kulkemaan pimeällä on ylläni toki heijastinliivi. Inkan rattaista löytyy heijastin sekä vilkkuva led-valo. Vaunujen sadesuojassa on lisäksi todella hyvät heijastinnauhat. Helsingin keskustaan en heijastinliivi ylläni välttämättä lähtisi, mutta täällä siitä on mahdottomasti hyötyä. Meillä päin ei ole kevyenliikenteenväyliä, joten vaunu- ja muut lenkit tehdään enimmäkseen autoteillä.
Joinakin päivinä aurinko on ilahduttanut loistollaan. Tällaisena synkkänä vuodenaikana otan auringonpaisteesta kaiken irti! Tämän viikon maanantaina taivas oli lähes pilvetön ja aurinko paistoi. Piristi kummasti! Lähdimme ystävättäreni ja hänen poikansa kanssa vaunulenkille Herttoniemestä kohti Viikin peltoja. Olin aivan fiiliksissä pääkaupungin maalaismaisemista. Olen asunut niillä kulmilla koko elämäni, mutta peltolenkit ovat jääneet ala-asteella käytyyn pakolliseen lintubongauskertaan.
Blogiani lukeneet tuntevatkin haltioitumiseni kaikkiin uusiin (vaunu)reitteihin ja uusiin maisemiin. Olin niin ilahtunut ja innoissani, että ihan tunsin auringon energian kertyvän sisälleni. Akut latautuivat. Voitte varmasti uskoa kuinka paljon odotan ensilunta ja sen pysymistä maassa. Odotan jopa lumitöitä!
Valoa päiviinne!
Valoa päiviinne!
No comments:
Post a Comment