Pages

PERINNEPERENNAT, kestokukat pihassa

ISTUTA KESTOKASVEJA !

Vanhojen pihojen perennat tarvitsevat jakamista aika ajoin. Samalla niitä sitten monet lahjoittavat tutuille ja miksei vieraillekin.
Netissä on puutrarhapalstoja joilla vaihdetaan ja lahjoitetaan erilaisia kasveja. Siemeniäkin.
Monet puutarhat ovat ottaneet myöskin myyntiin vanhat perennat. Niiden suosio on noussut valtavasti helppohoitoisuuden vuoksi.

Monet ovat niin kestäviä, ettei suuria hoitotoimia tarvita useimpiin vuosiin.

PIONIT eivät esimerkiksi pidä siirtämisestä lainkaan, Eivätkä UNIKOT liioin.
 AURINGONTÄHTI kasvaa kesässä niin komean kokoiseksi ettei lähitienoolle kannata kevään  alastomuudesta huolimatta istuttaa mitään. Ainoastaan sipulikasvit menestyvät kookkaaksi kasvavan perennan alla. Jonkunverran leviävää lajia, mutta ei mitenkään hankala siinä suhteessa.
JÄTTITATAR sen sijaa leviää vuosien mittaan hoitamattomanakin aika vauhdilla. Mihin se hoidettuna mahtaakaan pystyä. Tästä kasvista saa komean näkösuojan jo aikaisin kesällä. Juuriesteet kannattaa laittaa istutuksen yhteydessä, jos haluaa sen pysyvän esim, aitana. Talveksi sen sitten saa leikata ihan maan tasalle.
NAUHUKSET ovat isoina ryhminä kaikken näyttävimpiä. Ne myöskin leviävät ja kasvavat kaikkialle. Siemeniä siunaantuu paljon. Kukkavanat kannattaakin leikata ajoissa pois.  Perhoset ovat nauhusten lempivieraita.
Maankaatopaikolla kasvaa laaja valikoima ikivanhoja perennoja, alkaen kerrotusta JUHANNUSRUUSUSTA, (ei nyt ihan perenna, mutta "mummonkukka" kuitenkin.)
Kestoorvokkien taimet muuten löytyvät parhaiten juuri näistä paikoista. Niihin ei tunnu iskevän juurimato eikä mikään muukaan tauti. Ne nousevat joka vuosi ja kukkivat innokkaasti. Keskikokoisiahan ne ovat, mutta kauniinvärisinä  ja runsaskukkaisina iki-ihania.
Omasta mielestäni vanhanajan perennat ovat sitä helpointa kukkapaljoutta pihassa. Vähään tyytyväiset, niin kastelun kuin lannoituksenkin suhteen. Huoltovapaita lomailijan kannalta, ja monet tuoksuvat erittäin ihanasti.

PERINNEPERENNOISSA RIITTÄÄ VALINNANVARAA, LAJIEN KIRJO ON VALTAVA !

reade more... Résuméabuiyad

Kylvä Unikkoja pihalle, tai parvekkeelle

UNIKKOJA SIEMENISTÄ

Näitä suuria "mummonunikkoja" voi aivan mainiosti lisätä siemenistä. Kokeilin kylvää osan keväällä, ja osan olin kylvänyt jo loppukesästä.  Yllättäen loppukesän kylvö aloitti kasvunsa pitkän syksyn vuoksi jo syksyllä.
Pelkäsin tietenkin taimien kuolevan, ja jätin osan keräämistäni siemenistä kevääksi. Mitä vielä. sieltä ne keväällä nousivat uudelleen kasvuun. Keväällä kylvetytkin itivät, joten en tiedä kumpi on sitten parempi.  Vie kuitenkin muutaman vuoden ennekuin kukkimista voi odottaa.

Samoin kuin suurten unikkojen kanssa, voin sanoa, KALKKIA; JA TAAS KALKKIA: Meillä maa on aika happaman laatuista Suomessa, joten kalkitkaa hyvät puutarhaimmeiset sitä unikkomaata oikein runsaalla kädellä. Vaikkapa pari kertaa kasvunkin aikana. JA ERITYISESTI  ennen kylvöä!!

Pikku-unikot eivät nimittäin nousseet hoidosta huolimatta. Siinä kastelin. katselin ja ihmettelin. Olin lannoittanutkin ohjeen mukaan. Muutama surkea vaivainen itu.
Sitten ajattelin kokeilla sitä kunnollista ja maan valkeaksi tekevää kalkkimäärää. Tapahtui lähes ihme!!
Unikot aloittivat kiihkeän kasvun, melkein näki niiden kasvavan. Ensimmäiset kukat aukenivat todellakin loppukesästä, alun kasvun viivästyttyä.
Kylmääkin tuli viime syksynä, mutta ei pakkasia, unikot vaan kukkivat, ja kukkivat......
Viimein marraskuun alussa ne sitten jäätyivät eräänä yönä. Kaikkien ihmeenä olleet kirjavat ja runsaat unikkotuppaat uupuivat siis vasta todellakin myöhään.
Nyt sitten toivon siellä maassa olevien siemenien itävän keväällä. Aion lisätä kalkkia jälleen kunnolla, viisastuneena niiden kiihkeastä kasvusta lisäyksen jälkeen. NE OVAT TODELLAKIN KALKINSUOSIJOITA !
Kirjavat unikot ovat aivan kuin perhoset aurinkoisella paikallaan. Varjossa ne eivät menesty hyvin, vaan kaatuilevat sinne tänne.

Freesiat, helppoja kevätkukkia purkkiin

SIPULIKUKKIA RUUKKUIHIN

Kokemusta on freesioiden kasvatuksesta tullut nyt muutamien vuosien ajalta, Suosittelen! Helpompia kasvatettavia ei taida ollakkaan. Kunnollinen ruukku vain täyteen sipuleja.
Omani laitoin kahteen kerrokseen, ja hienosti toimi. Ensi vuodet käytin yhtä kerrosta, ja tulos näytti harvalle, vaikka kuinka vierekkäin niitä ladoin. Nyt sitten toimii paremin.

Keväällä aikaisin voi aloittaa kastelun hissukseen. Kun ilmat sallivat, viedään ruukku ulos, peitetään yöksi, ainakin toukokuun alkupuolella.
Kukkivat näin jo kesäkuussa. Kastelua harvennetaan hissukseen kukinnan jälkeen, lehdistö kuolee omia aikojaan. Vaikka kastelisikin, nuokahtaa lehdistö sipulikukkien tapaan.
Sitten vaan kärrätään purkki jälleen kuivaan, ja pakkasettomaan paikkaan. Siellä se viihtyy hienosti seuraavaan kevääseen. Mitään välikasteluja en ole antanut.
Sitten vaan koko rumpa uudelleen. Näin voi toimia muutaman vuoden. Sen jälkeen on sitten aika kumota kuivan ruukun sisusta muoville, ja irroitella sipulit toisistaan. Uudelleen istutus, ja kaikki toimii jälleen muutaman vuoden ihan itsestään.
Lannoitustahan ei kannata unohtaa, se saa kukat komean kokoisiksi, ja lisää sivusipulituotantoa. Kerrotut oranssit freesiat ovat itselläni hieman myöhemmin kukkivia, aloittavat juuri silloin, kun keltaiset alkavat uupua.

DIVING Groatia, sukella Groatiassa

Aaltojen tyrskettä
Kunnollinen ja hyvä sukelluskeskus Groatiassa, Trogirin liepeillä tarjoaa hyvää palvelua. Kuljetuksiakin.
www.trogirdivingcenter.de sivuilla voi tutustua paikkaan. Sieltä myöskin saa mukavat neuvot majoituksista. 
Paikalla voi myöskin ruokailla, tietenkin ennakkoilmoituksesta, ja suurempikin ryhmä tulee palvelluksi.
Kunnolliset tilat, veneet ja hyvät kohteet, ovat tämän paikan valtteja. Hintataso nousee tietenkin vuosittain, mutta on tällä aluellä matalampi, kuin turistien suosimissa kohteissa.
Valkeakosken Urheilusukeltajat ovat tehneet muutamia sukellusmatkoja kyseiseen paikkaan, joten heiltä voi sitten kysellä lähempiä tietoja, mikäli innostuu metkaan lähtemään.

Niin majoituspaikat, kuin tietoa sukelluskohteista löytyy VURSUKin kavereilta. 

Kiintoisa vanhakaupunki tarjoaa myöskin täällä mukavia ruoka ja illanviettokohteita. Matkaan siis!!!

Burnout, burn-out, overspannen

In een evenwichtige situatie heeft men voldoende draagkracht en reserves om het hoofd te bieden aan stress die een gevolg is van de dagelijkse problemen. Daardoor wordt de grens van de geestelijke draagkracht niet overschreden. Bij toenemende belasting of afnemende draagkracht kan er een overprikkeling van het zenuwstelsel ontstaan. Voorkomende symptomen bij een burn-out zijn vermoeidheid, krachteloosheid, abnormale gevoeligheid voor pijn, angst, depressie, agressie (uitbarsting van woede)

Wat kan helpen bij een burn-out:
Ashwaganda (meer info)

Astragalus (meer info)

Koreaanse ginseng (meer info)

L-theanine (meer info)

Rhodiola (meer info)

Schisandra (meer info)

Siberische ginseng (meer info)

Roeland Schoofs

Gefeliciteerd
met je burn-out

Buikkrampen (buikpijn)

Buikpijn kan verschillende oorzaken hebben, meestal van onschuldige aard, soms is de aard veel ernstiger. Wanneer de pijn (krampen) langer dan een uur aanhoudt en gepaard gaat met braken en/of met koorts, is het verstandig een deskundige te raadplegen.

Wat kan helpen bij buikkrampen:
Citroenmelisse (meer info)

Engelwortel (meer info)

Kamille (meer info)

Pepermunt (meer info)

Probiotica (meer info)

Pycnogenol (meer info)

Venkel (meer info)

Mirt (myrtus communis)

Kruidenpreparaten vind je op de volgende webshops
Drogisterij.netVitatheek
Mirte, myrte, common myrtle
Toepassing bij klachten:
Inwendig gebruik:
Helpt de slijmen in de luchtwegen op te lossen of op te hoesten, verminderen van de slijmvliesontsteking.
Helpt bij acute en chronische bronchitis, sinusitis, keelpijn en ondersteunend bij taaislijmziekte (mucoviscidose) en verlies van longweefsel en ademcapaciteit.
    Gebruikte delen:
    Balsem.
      Waarschuwingen:
      Etherische oliën enkel inwendig gebruiken op voorschrift. Een te hog dosis van de etherische olie kunnen misselijkheid, hoofdpijn en depressie veroorzaken.

          Miltä peruukin käyttäminen tuntuu?

          Eräässä lehdessä kyseltiin, miltä tuntuu käyttää peruukkia. No, tässä minun vastaukseni:

          Olen sairastanut alopecia areataa eli pälvikaljua vuodesta 1994. Alopecia on autoimmuunisairaus, jossa elimistö hyökkää omia solujaan vastaan. Alopecia areatassa hiukset lähtevät läiskittäin päästä. Minulla tauti alkoi takaraivosta ja nykyään käytän peruukkia päivittäin. En käytä peruukkia kotona ollessani enkä läheisten kesken.

          Olen jo niin tottunut pitämään peruukkia, ettei se aina tunnu miltään. Yleensä sen käyttäminen tuntuu hyvältä, kun voi laittaa "tekohiukset" aamulla päähän, eikä tarvitse paljon murehtia kampauksista. Ei ole koskaan "huonoja tukkapäiviä". Peruukin käyttäminen parantaa elämänlaatuani, voin elää normaalia elämää ja sulautua joukkoon silloin, kun en halua herättää huomiota puolikaljulla päälläni.

          Toisinaan peruukin käyttäminen masentaa. Kesäisin ja liikuntaharrastuksissa peruukki on usein liian kuuma, enkä ainakaan vielä ole uskaltanut olla julkisilla paikoilla ilman sitä.

          Eri peruukkilaatujen käyttö tuntuu erilaiselta. Kuituhiuksista tehty, ns. synteettinen peruukki kutittaa. Parempi vaihtoehto on aidoista hiuksista mittatilaustyönä tehty peruukki, koska se ei kutita ja se pysyy paremmin myös päässä. Joskus pelkään, että joku saattaa tulla kysymään, onko minulla kenties syöpä, kun käytän peruukkia. Se masentaa vielä lisää. Siksi haluan mahdollisimman hyvän ja huomaamattoman peruukin. Mutta aitohiusperuukki maksaa jopa 1500 euroa, joka tekee suren loven talouteen. Hyvä kuituperuukkikin maksaa useita satoja euroja, mutta niitä pitää ostaa useita vuosittain, koska ne kuluvat paljon helpommin.

          Saan kunnaltani vuosittain maksusitoumuksen, mutta se ei ole läheskään riittävä. Joskus siis jo pelkät peruukin hankintakulut ovat turhauttavia. Peruukki on kuitenkin minulle apuväline, jonka avulla voin elää normaalia elämää. Mutta ilmeisesti peruukin käyttämistä pidetään vieläkin pelkkänä turhamaisuutena, koska sitä eivät ainakaan kaikki kunnat korvaa kokonaan edes kroonisesta alopeciasta kärsiville.

          Lithothamnium (lithothamnium calcareum)

          Kruidenpreparaten vind je op de volgende webshops
          Drogisterij.netVitatheek
           Chalk weed
          Toepassing bij klachten:
          Inwendig gebruik:
          Overmaat aan maagzuur, brandend maagzuur, branderig gevoel in de maag; zure oprispingen; zuurbranden, ontsteking met branderig gevoel in de slokdarm; maagbreuk met eventuele zure oprispingen.
            Gebruikte delen:
            Het loof.
              Waarschuwingen:
              Niet bekend.

                      Sukellusta, hylkyjä ja historian havinaa

                      MATKAAN SUKELTAJAT, SEKÄ MYÖSKIN MAAKRAVUT:

                      Fauna marina mediterranea en Cabo de Gata,  http://www.degata.com/eng/  Mihin sitten onkaan  ajatus mennä sukeltelemaan, on tämä paikka ihan kokemisen arvoinen. Täältä löytyy niin sukeltaville, kuin perheellekin puuhaa. Kenenkään aika ei tule pitkäksi.
                      Kohde on myöskin niiden ulottuvilla, joiden matkakassaa eivät suret rahat täytä. Lennot Espanjaan ovat tällä hetkellä aivan kohtuulliset. Tänne pääsee jopa 79€ suunta. Hotellien valikoima on kattava, ja hinnoista voi ja pitääkin yrittää tinkiä. Turistien tulvaa ei näillä näkymin tule olemaan muutamiin vuosiin.
                      Jo nyt, maaliskuulla, alkaa olla ihan suomenkesän lämpötiloja. Vesikin on kirkasta, hiekkarantojakin löytyy. Patikointi, valokuvaus, ja historiallisiin kohteisiinkin tutustuminen toimii. Historiaa voi sitten kuvailla myöskin veden alla. 
                      Kuivapuku, tai vaihtoehtoisesti kunnon märkäpuku, olisi suotavaa, vesi ei ole kevätaikaan houkuttelevan lämmintä.  Se muuten lämpenee vasta kunnolla heinäkuun alkuun mennessä. Kyllä Suomipoika ja tyttö silti uiskentelee jo kesäkuussa ihan tottuneesti näissä vesissä, vaikka paikallinen väestö ei sinne itseään kastakkaan
                      Kanattaa kokeilla, kohde on kaiken lisäksi luonnonsuojelualuetta, joten katsottavaa löytyy siis silläkin aluella, niin veden alla, kuin päälläkin.
                      .

                      Gewone brem (cytisus scoparius)

                      Kruidenpreparaten vind je op de volgende webshops
                      Drogisterij.netVitatheek
                      Common broomToepassing bij klachten:
                      Inwendig gebruik:
                      Wordt beschouwd als een kalmerend middel voor het hart en kan daarom ingezet worden bij matige hartritmestoornissen zonder organische oorzaak.
                      Heeft aderversterkende eigenschappen en kan ingezet worden bij spataderen en aanverwante klachten.
                      Gebruikte delen:
                      Het kruid (eventueel met twijgen).
                      Waarschuwingen:
                      Niet gebruiken tijdens de zwangerschap.
                      Niet gebruiken bij een hoge bloeddruk omdat het de bloeddruk nog kan verhogen.

                      Bambi

                      Big-eyed fawn like Bambi. 10 centimeter tall.
                      Not exactly Bambi. The face is my taste.
                      Stuffed Bambi

                      The main materials are felt and polyester fiberfill.

                      Cutting. It doesn't need seam allowance.
                      Parts

                      Sew the inside legs to the belly. These parts are sewed from inside.
                      Sew inside legs

                      Belly and legs

                      Sew the muzzle to the crown (C - O - C). Sew outside.
                      Muzzle

                      Back stitch the dart (M - N) of the crown from inside.
                      Dart

                      Sew undernose (A - K).
                      Sew the belly to the body (E - F - G - H  - I - J - K - J - I - H - G - F - E).
                      Sew legs

                      Sew the crown and the back to the body (D - C - B - A - B - C - D - E - L - E).
                      Sew back

                      Sewed

                      The tail's parts have different sizes. Make gathers on the bigger side.
                      This is the tail.
                      Tail

                      Put polyester fiberfill in the body and close the opening.
                      Stuffed

                      Embroider the nose.
                      Paint eyes on thin cloth or non-woven fabric.
                      Cut out and glue them on the face.
                      Face

                      Stitch the ear and paint its top. Then fold in half.
                      Ears

                      Stitch the ears to the head.
                      Standing

                      Paint spots of the back with acrylic color.
                      Paint the toes with felt-tip pen.
                      Spots

                      You will make your original eyes.
                      Eyes

                      Pattern.
                      Bambi pattern

                      Felt Bambi

                      If you like to make an ordinary fawn, see this page.
                      How to make stuffed fawn
                      Fawn

                      Kodittomat liskot ja käärmeet

                      Liskot ja käärmeet saavat väliaikaisen kodin Malagasta, Sociedad Protectora de Animales y Plantas tarhalla. Siellä majailee tälläkin hetkellä muutama lisko. Niillä, kuten käärmeilläkään ei ole kovasti kysyntää.

                      Myöskin muutama kilpikonna näyttää odottelevan uutta omistajaa.  Yleisemmin löytökoira/ kissatarhana pidetyllä paikalla on mukavat tilat.  Tällä hetkellä tarhalla on 400:dan koiran ja kymmenien kissojen lisäksi  jonkun verran muitakin eläjiä. Myöskin papukaijoja löytyy silloin tällöin.
                      Liskoista ja "kaijoista" sekä käärmeistä voi kysyä Miialta. Myöskin Suomen tuontisäännöistä saa tietoa häneltä.

                      Toiminta perustuu kokonaisuudessaan vapaaehtoisten työpanokseen, ja avustusten varaan. Lahjoitusvaroin tarhalle on palkattu eläinlääkäri, kaksi eläintenhoitajaa ja muutama siivooja. Suuren osan työstä tekevät kuitenkin vapaaehtoiset eläinten ystävät.

                      Malagan tarhan jäsenyys, minimimaksu 7€/kk, auttaa eläinten ruokakuluissa sun muissa asioissa tarhaa.

                      Kodittomat Espanjankoirat ry  kannatusjäsenyys 20€ vuosi, tämä yhdistys välittää esim. adoptioeläimiä Suomeen.

                      Paikkoihin voi tehdä myöskin rahalahjoituksen ja lahjoituksesta saa kuitin.

                      Kummastakin asiasta ja maksujen suorituksista voi kysellä seuraavasta osoitteesta
                      miia@espanjankoirat.com

                      Tämäkin saksanpaimenkoiran kokoinen herttaisuus 5v. kaipaa jonkun luokse. Rakastettava luonne, ja hellä sydän ovat tällä koiralla paikallaan.
                      Yhteys siis  Miiaan tässäkin tapauksessa.

                      Hartgespan (Leonurus cardiaca)

                      Kruidenpreparaten vind je op de volgende webshops
                      Drogisterij.netVitatheek
                      Hartekruid, leeuwestaartkruid, motherwort
                      Toepassing bij klachten:
                      Inwendig gebruik:
                      Functionele hartstoornissen (zonder organisch oorzaak): nerveuze hartkloppingen door angst, emoties, nerveuze spanning, stress; hartkloppingen en te snelle hartslag door verhoogde schildklier werking.
                      Moeilijke bevalling, valse weeën: versterkt en coördineert de weeën, bespoedigt de bevalling (niet geven tijdens de zwangerschap, behalve tijdens de laatste weken en tijdens de bevalling); helpt na de geboorte de placenta (moederkoek) uitdrijven; helpt de baarmoeder herstellen na de bevalling en vermindert de risico op nabloedingen; helpt bij miskraam de afgestorven vrucht uitdrijven; pijnlijke maandstonden; premenstrueel syndroom; uitblijven van de menstruatie; moeilijk doorkomende menstruele bloedingen.
                      Gebruikte delen:
                      Bovengrondse kruid zonder de kale en verhoute stengel.
                      Waarschuwingen:
                      Niet geven tijdens de zwangerschap (behalve op voorschrift van een deskundige) vanwege de stimulerende werking op de baarmoeder; wel geschikt voor de laatste dagen/weken voor en tijdens de bevalling.
                      Best niet geven bij overdreven menstrueel bloedverlies.

                      Ligusticum (ligusticum chuanxiong)

                      Kruidenpreparaten vind je op de volgende webshops
                      Drogisterij.netVitatheek
                      Chuanxiong, ligusticum wallichii, szechuan lovage
                      Toepassing bij klachten:
                      Inwendig gebruik:
                      Ligusticum chuanxiong is in klinisch onderzoek effectiever gebleken dan aspirine ter voorkomen van periodes van zuurstoftekort in de hersenen:
                      Het verbetert de hersendoorbloeding, verhoogt de snelheid van het bloed, spastische slagaders te verwijden en de slagaderlijke weerstand te verlagen.

                      Gebruikte delen:
                      Wortel.

                      Waarschuwingen:
                      Overdosering leidt tot braken en duizeligheid.

                      Advance

                      I know a few people are anxious or angry about my overlong hibernation.
                      It seems that I quit pleasing you. But it is not that I am dead.

                      Now I'm making stuffed fawn.
                      When it is done well, I'll upload its process and pattern.

                      Fawn

                      I post this announcement to expedite myself.
                      Don't pressure me please.

                      Also, I tried making stuffed Pomeranian.
                      I didn't satisfy. It has been suspended.

                      Pomeranian

                      Löytökoiria, Espanjankoiria, Malagan koiratarha.

                      Tajusin, etten minä katsonut koiria,
                      vaan koirat katsoivat minua.
                      Jokaisella oli samanlainen katse,
                      sama toive,
                      sama toivottomuus.
                      "Voinko tulla mukaasi?
                      Voinko olla koirasi?
                      Enkö voisi olla koirasi?
                      Enkö?"

                      Erik Parker "Best Of Dogs"  Näin todetaan Katukoirien sivustolla, ja tämä on aivan totta.

                      Jokainen hylätty koira katsoo sinua odottaen hellyyttä, ja se katse jää sydämmen sopukkaan ikiajoiksi.

                      Sos Ladridos Felices

                       https://www.facebook.com/inmafernandezroldan?sk=photos 

                      Kyllä löytyy koiria joka lähtöön, eikä lunastusmaksukaan päätä huimaa. 50 euroa, sisältää sirut ja rokotukset, sekä passin.

                      Kannattaa vilkaista koirien kokoelmaa täälläkin.

                      Yhtä kaikki, monet pikkuiset kuolevat täällä talviaikaan kylmyyteen myöskin tarhoilla. Ne sairastuvat erilaisiin vilustumis-sairauksiin, kennelyskää ym.

                      Kyllä noita onnenkantamoisiakin sattuu. Aina joku onnellinen pääsee kotikoiraksi, jopa Suomeen. Taitaa olla se hellittely niille suurta mannaa, kun koko elo on ollut yhtä potkimista ja nälkää.
                      Espanjankoirat, Espanjan katukoirat ja myöskin muutama yksityinen taho on ottanut tehtäväksi toimia näille hylätyille pelastavana oljenkortena.
                      Rohkeasti siis yhteyttä miia@espanjankoirat.com  tai netin kautta www.espanjankoirat.com tai www.espanjankatukoirat.com

                      "Oma pikkukoirani" muuten ennätti lähteä koirien taivaaseen, ennenkuin sain sen tarhasta haetuksi. Tunsin todellakin itseni hidastelijaksi, kun sain siitä ilmoituksen. Se ei kestänyt edes viikkoa kylmiä ja koleita ilmoja.